Jotenkin nolotti, kun en ollut muistanut Helenen merkkipäivää. Hän olisi varmasti pitänyt, jos olisin kiikuttanut mukanani keskelle salia pylvään, jolla olisi komeillut vati hedelmiä, mielellään sellaisia hitaasti pilaantuvia, jotta hän olisi ehtinyt niitä omassa tahdissaan maalata. Ehkä vihreitä tai punaisia omenoita. Päivä, jolloin kävin katsomassa Moderni nainen -näyttelyn, oli Helene Schjerfbeckin (1862-1946) syntymäpäivä 10.7.2022, syntymästä tasan 160 vuotta. En siis myöskään myöskään muistanut Suomen kuvataiteen päivää, mutta ehkä juuri se kuitenkin alitajuntaisesti veti minua Turun taidemuseoon. Siis anteeksi. Mutta! Mutta jokainen päivä on kuvataiteen päivä. Taidetta nykyaikana on erottaa, mikä on katsomisen arvoista, mikä kuvahälyä. Museon suojiin on hyvä hakeutua piiloon valikoitujen kuvien äärelle, vaikka kolmeksi tunniksi ihailemaan neljän taidokkaan uranuurtajan Schjerfbeckin, Ellen Thesleffin (1869-1954), Sigrid Schaumanin (1877-1979) ja vähiten tunnetun, Elga Sesemannin (1922-2007) palettiveisten linjoja.
Jatka lukemista ”Modernien naisten seurassa Helenen juhlissa”Kategoria: Yleinen
Ajan hermolla – Vihervaaran väki ja Anna, lopussa a
Aloitetaan siitä tunnelmasta, joka vastaanotti Sauvon kesäteatteriin saapujan ja joka leijui mukana vielä kotimatkan jälkeenkin pimenevässä yössä. Illassa väreili konstailematon yhteisöllisyys ja hyväntuulinen porukkahenki. Se viipyili luonani vielä pitkään. Osansa siinä oli varmasti itse näytelmällä, inhimillistä ihmisyyttä kuvaavalla kasvutarinalla Vihervaaran Annasta, mutta oli siinä jotain muutakin…
Jatka lukemista ”Ajan hermolla – Vihervaaran väki ja Anna, lopussa a”Sävelhelmiä Söderlångvikin salongissa
Kemiönsaaren musiikkijuhlilla on erityinen paikka sydämessäni. 1990-luvulla olin auttamassa musiikkitieteen kollegojani konserttijärjestelyissä ja näin monia musiikkijuhlien historiallisista, kauniista konserttipaikoista. Silloin myös rakastuin Söderlångvikin kartanoon. Tänä päivänä Amos Andersonin kesäpaikkana palvellut huvila ja kartanomuseo seisoo entistä ehompana ja uljaampana silmiähivelevän kauniilla, rantaan laskevalla rinteellä. Viime vuosina kunnostettua kartanoa ympäröi antiikin Rooman ihanteiden mukaan rakennettu terassi ja puutarha sekä suuri omenatarha. Paikalla ja tilalla on monisatavuotinen historia jo ennen sen päätymistä kemiöläissyntyisen liikemies-taidemesenaatti-ministeri Andersonin haltuun. Hänen aikanaan rakennus laajentui upeaksi, Suomen kesää ja Italian Roomaa yhdistäväksi kesäresidenssiksi ja monipuolisen taiteen runsaudensarveksi.
Jatka lukemista ”Sävelhelmiä Söderlångvikin salongissa”Energinen Teemu Roivainen ja sähäkkä Energia Uittamon lavalla
Kaupallinen yhteistyö MagnumLive Oy , kiitos lipuista
Kesällä joka päivä on tanssipäivä, myös sunnuntai! Ja hieno päivä 3.7. olikin! Sadekuurot olivat pyyhkäisseet kaikkein pahimman helteen ja alkuillan lämpö helli tanssijoita. Turun Uittamon lavalla tanssitaan sunnuntaisin 18-23 aina elokuun loppuun asti, ja yhtyeitä sekä huippusolisteja riittää moneen makuun. Uittamon etuna on rauhallinen viikonlopun ilta ja sopiva ajankohta. Tanssit alkavat riittävän aikaisin, jotta maanantaina töihin lähtevät ehtivät nukkumaan ja toisaalta kesälomasta nauttivat voivat jatkaa vielä eteenpäin kaupungin sykkeeseen. Myös ikäihmisille ajankohta on riittävän aikainen, sen huomasin tanssiyleisöstä. Kaikenikäistä väkeä oli paikalla. Ja se, ylisukupolvinen yhteisöllisyys saman asian äärellä, on lavatanssien rikkaus.
Jatka lukemista ”Energinen Teemu Roivainen ja sähäkkä Energia Uittamon lavalla”Revyy, seikkailu vai musikaali? – Kesäteatteria moneen makuun!
On livekulttuurin aika! On kesä ja siis kesäteattereiden aika! Onneksi Turusta ja lähiympäristöstä löytyy valtavasti tarjontaa, on ammatti- että harrastajateattereita moneen makuun. Erityisesti kesäisin huomaa teatteriharrastuksen laajuuden ja suosion, kun tuntuu, että joka niemennokkaan tupsahtelee esityksiä. Mikäs sen mukavampaa. Enkä sitä ihmettele. Teatteriperheessä löytyy rooli ja paikka jokaiselle, eri asioita taitavalle, eri näköiselle ja kokoiselle tyypille.
Itselläkin on selvästi kaipuu elävän kulttuurin pariin, ahmaisin heti kesäkuussa kolme kesäteatteria. Tässä kirjoituksessa niputan ne yhteen, mutta tarkoitus ei ole vertailla eri lajityyppejä tai esityksiä keskenään. Kesäteatteristakin löytyy jokaiselle jotakin, oman maun, hetken ja tunnelman mukaisesti. Niin löytyi minullekin…
Jatka lukemista ”Revyy, seikkailu vai musikaali? – Kesäteatteria moneen makuun!”Iloinen jälleennäkeminen, Littoisten lava!
Palasin blogin aloitusaikoihin, syyskuuhun 2020, ja muistelin kaunista elokuun iltaa Littoisissa. Iltaa, johon oma tanssini taukosi lähes kahdeksi vuodeksi. Mieli jatkaa sujuvasti elämää haihduttaen kesätuuliin muutaman hiljaisen vuoden, kai halutenkin unohtaa. Kaipuu kesäelämään osoittaa tietä eteenpäin, taakse jäänyt olkoon siellä. Edessäpäin on varmasti monta iloa pulppuilevaa tanssi-iltaa, sellaisia kuin oli torstai 9.6., sellaisia, joiden jälkeen voi sanoa, että onneksi en jättänyt väliin!
Jatka lukemista ”Iloinen jälleennäkeminen, Littoisten lava!”Markus Allanin ja Eino Grönin tangotulkinnat elävät
Mistä asti muistan nämä äänet? Postikortti lapsuudesta ja kesämökin lauantai-illoista on hyvin tarkka. Saunan jälkeen tuvan puolella odotti pieni pullo Jaffaa ja patteriradio soitti lauantai-illan tanssimusiikkia. Kuunneltiin, luettiin, pelattiin lautapelejä ja saatettiin myös harjoitella vanhempien opastuksella tanssiaskelia. Ilta-aurinko laski aina kauniina saaren kärjen taakse, ja jostain muualta kaikuivat riehakkaamman juhlinnan äänet. Kuva muistuttaa Pölösen Onnen maa -elokuvaa. Nämä äänet ovat olleet aina. Tango on ollut aina.
Jatka lukemista ”Markus Allanin ja Eino Grönin tangotulkinnat elävät”Kauan kukkineet omenapuut
Hänen päänsä oli kumartuneena vuosikymmenten yli kuin ne omenapuiden kukkavaahtoiset oksat lauta-aitojen takaa–
Esitys alkaa Charles Gounod´n Hautajaismarssilla Marionetille ja taustalle piirtyy hitchcockmaisesti Seela Sellan siluettiprofiili. Katsojalle ei jää epäselväksi kuka tässä esittää. Ja ketä yleisö on tullut katsomaan. Vanhan näyttelijän rooli ja oma olemus kietoutuvat toisiinsa Martti Joenpolven novellista Kauan kukkineet omenapuut muokatussa kolmevarttisessa. Ja käytän sanaa vanha, koska 85-vuotias iäkäs seniori saa jo olla vanha, ja samassa lauseessa valo- ja elinvoimainen taiteilija. Keskustelua voidaan käydä siitä, mitä vanhuuteen kuuluu ja saa liittää. Sitä keskustelua käy tämä esityskin. Mutta jos vanhassa ihmisessä ovat kaikki ikäkaudet päällekkäin kuin sipulissa, ne todella ovat tässä esityksessä! Klaara hoitajineen kurvaa näyttämölle kuin nuori rallikuski, vauhtia ja menevyyttä pulputen. Kyllä, tämä on Hitchcockia, Joenpolvea ja Sellaa, tämä paikalle saapunut elämää pursuileva karikatyyri. Kiire elää on yhtä hengästyttävää kuin sata lasissa touhuavalla pikkulapsella tai elämää ahmivalla murrosikäisellä. Eläköön elämä, joka päivä, joka ikävaiheessa!
Jatka lukemista ”Kauan kukkineet omenapuut”Kaksi paavia, kaksi ihmistä
Näytelmän alku sai palaamaan omiin muistoihin Vatikaanin Pietarinkirkosta. Muistan, miten katselin ylös kupoliin ja luin sen latinankielistä tekstiä. Alhaalta katsoen mitättömän pieniltä näyttävät kirjaimet ovat oikeasti monimetrisiä. Valtavat mittasuhteet vertautuivat katolisen kirkon vallan mittasuhteisiin ja katolisten määrään maailmassa. Pieni ihminen hukkui Pietarinkirkon suuruuteen. Pieni ihminen on yksi miljardeista katolisen kirkon kupolin alla.

Nautin suuresti hyvin kirjoitettuun tekstiin ja näyttelijätyöhön nojaavista puhedraamoista. Anthony McCartenin näytelmä Kaksi paavia on juuri sellainen! Lähes kolmetuntinen ei tuntunut missään kohtaa tylsältä tai pitkävetiseltä, päinvastoin. Ja kyse oli nimenomaan pääsystä keskelle kiinnostavia, inhimillisiä elämänratkaisujen pohdintoja, vaikka ne lausuttiinkin kahden paavin äänellä.
Jatka lukemista ”Kaksi paavia, kaksi ihmistä”Omar Victor Diop kuvaa eilisestä huomiseen
The best way to share the future is to share the past.
Omar Victor Diop kertoo videolla (2015) projektistaan Diaspora (2014).
Mitä tiedän senegalilaisesta nykytaiteesta? Länsiafrikkalaisesta… edes afrikkalaisesta? Tietämättömyys ei varmaan ole mitenkään tavatonta, mutta muistutus siitä, missä kulkee oma kansainvälisyyden raja. Oma tietämykseni rajoittuu musiikkiin, ja siinäkin aikoja sitten opiskeltuihin tietoihin griooteista, koransoittajista ja mbalax-musiikista. Visiot Afrikasta saavat silmien edessä vilisemään enemmän tai vähemmän paikkansapitäviä mielikuvia värejä tulvivista kankaista, vilkkaasta puheensorinasta ja äänekkäästä kaupankäynnistä. Kuulostaa samalta kuin Suomesta tiedettäisiin Kalevalan runonkeräily… Tästä lähtökohdasta tietämyksen suunta oli vain kasvava ja koin erityisen kiehtovaksi ja kasvattavaksi käydä katsomassa Turun taidemuseon Omar Victor Diop -näyttelyä, jossa taiteilijan valokuvateoksia löytyy seitsemän vuoden spektrillä.
Jatka lukemista ”Omar Victor Diop kuvaa eilisestä huomiseen”









