The best way to share the future is to share the past.

Omar Victor Diop kertoo videolla (2015) projektistaan Diaspora (2014).

Mitä tiedän senegalilaisesta nykytaiteesta? Länsiafrikkalaisesta… edes afrikkalaisesta? Tietämättömyys ei varmaan ole mitenkään tavatonta, mutta muistutus siitä, missä kulkee oma kansainvälisyyden raja. Oma tietämykseni rajoittuu musiikkiin, ja siinäkin aikoja sitten opiskeltuihin tietoihin griooteista, koransoittajista ja mbalax-musiikista. Visiot Afrikasta saavat silmien edessä vilisemään enemmän tai vähemmän paikkansapitäviä mielikuvia värejä tulvivista kankaista, vilkkaasta puheensorinasta ja äänekkäästä kaupankäynnistä. Kuulostaa samalta kuin Suomesta tiedettäisiin Kalevalan runonkeräily… Tästä lähtökohdasta tietämyksen suunta oli vain kasvava ja koin erityisen kiehtovaksi ja kasvattavaksi käydä katsomassa Turun taidemuseon Omar Victor Diop -näyttelyä, jossa taiteilijan valokuvateoksia löytyy seitsemän vuoden spektrillä.

Omar Victor Diop (s.1980) on itseoppinut valokuvaaja, ja tehnyt työtä myös mainos- ja muotikuvausten parissa. Taiteilijan kotisivuilla on kattava näyte myös näistä töistä. Katsojan onneksi Diop hyppäsi taloustieteen parista taiteilijaksi. Silmät syövät upeasti sommiteltuja, värikylläisiä töitä, kuin myös pelkästään sinistä muotokuvasarjaa. Turun taidemuseossa näyttäytyvät kokonaisuudet Allegoria (2021), Liberty (2017) ja Diaspora (2014) sekä Autographin tilausteos Windrush, joka ei ole ollut koskaan aiemmin esillä. Näistä muodostuu vahva ilmaisun kaari historian afrikkalaistaustaisten asemasta aikalaistapahtumien kautta huomisen globaaleihin näkymiin. Vahva, vankka, vakava, värikäs ja erittäin, erittäin puhutteleva.

Koin vasta näyttelyn jälkeen tarvetta päästä sen tarinallisuuden äärelle, jota Diop meille teoksissaan tarjoaa. Katsoja voi valita, mille tasolle haluaa: haluaako katsoa teokset taiteellisteknisesti asettelun, värien, valon ym. liittona tai haluaako laajentaa visuaalisuuden taakse. Teokset avautuvat todella suuresti vasta tarinallisten taustojensa avulla. Ja jokainen teos ansaitsee oman nuotiohetkensä, pysähtymisen. Pysähdyn ja sytytän tulen muutaman työn äärellä.

Diasporan teokset esittelevät uudelleentulkintoja korkealle kohonneista afrikkalaistaustaisista, jotka on ikuistettu muotokuviin 1500-1800-luvuilla. Nämä tummaihoiset ovat tulleet asemiinsa erilaisista taustoista, kuten orjuus tai diplomatia, mutta yhtä kaikki ovat nousseet arvostettuun asemaan, jossa heidät on päätetty ikuistaa muotokuvaksi. Lakeija Albert (Gustav) Badin palveli Ruotsin hovissa. Hän oli kuningattaren saama lahja. Uransa aikana Badin kerrytti sekä oppineisuutta että omaisuutta. Diopin valokuvassa alkuperäisen muotokuvan shakkipelin on korvannut jalkapallon punainen kortti ja pilli. Väritykseltään pariksi sopii Jean-Baptiste Belleyn muotokuva. Belley nousi entisen orjan asemasta kansanedustajan asemaan Ranskan kansalliskonventissa Haitin edustajana ja oli ensimmäinen mustaihoinen kansanedustaja. Filosofi Raynalin patsaan tilalla loistaa sinivalkoinen jalkapallo.

Alkuperäisen muotokuvan mallin toiseus on ollut olemassa suhteessa ympäröivään yhteisöön kuten jalkapallojoukkueen jäsenten toiseus maksettuina pelaajina kootussa, keinotekoisessa ryhmässä. Diaspora näkyy juurettomuutena niin nyt kuin vuosisatoja sitten, muoto vain muuttuu. Asema voi olla haluttu, mutta vaatinut veronsa. Diop puhuu vuoden 2015 videolla itsestään ”kerronnan välineenä tai tukipylväänä”, ei kuvassa poseeraavana mallina. Hän ikäänkuin kantaa mallinsa viittaa tai taakkaa ja puhaltaa vanhan teoksen henkiin tähän aikaan ja hetkeen. Hänen positionsa kuvissa on esi-isien positio, mutta ajan merkki on jalkapallo, joka auttaa katsojaa samaistumaan kuvaan. Samastumista hän haluaa tarjota erityisesti mustien Euroopassa asuville jälkeläisille. Kansanedustaja Belley osoittaa, että mustat ovat kuuluneet moniin yhteisöihin ympäri maailman jo kauan. Juuret ovat kasvaneet pitkään ennen omaa aikaamme, ne ovat olleet ennen nykyisiä muuttoaaltoja.

Liberty-kokonaisuuden alaotsikko Mustien protestin universaali kronologia avaa nimensä mukaisesti vapauden, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon tavoittelun teemaa sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti, ajassa ja paikassa. Ehkä jollain tavoin tässä kohtaa halusin jopa suojella itseäni ahdistukselta ja tutustuin tarinoihin vähän kerrallaan. Eikä kaikkiin edes tarvinnut sen paremmin tutustua. Ylläolevien kuvien historia on aikalaishistoriaa. Trayvon Martin henkii viattomuuden seimisymboliikkaa ja koskettaa varmasti myös nuoria katsojia, jotka ovat ehkä nähneet kymmenen vuotta sitten Million Hoodie March’in. Mustien Panttereiden historian takaa vyöryy valtava, 13 miljoonaa koululaista koskettava kouluruokailun kehitys sekä positiivisen yhteisöllisyyden muutosvoima.

Liberty-sarjassa kollektiivisuuden ja joukkovoiman kokemus tuntui vahvasti. Erityisesti iloitsin hiljaista voimaa uhkuvasta, vuoden 1929 niin kutsuttua naisten sotaa eli Aba-naisten kansannousua esittävästä teoksesta. Musta historiakaan ei ole vain miesten historiaa. Mielenkiintoista olisikin Diopin rinnalla nähdä naistaiteilijan näkemyksiä mustasta historiasta, miten toiseus näkyisi. Kertaantuneena, kuinkamoninkertaisena?

Monet sarjan teoksista tuntuivat kuuluvan yhteen ja kulkevan pareittain. The Women’s War 1929 katseli oikealle kohti kohti miesten The Railway Workers of The Dakar-Niger 1938 and 1947 -rivistöä. Vasemmalla kyljellään lepäävän Trayvon Martinin (2012) naispuoliseksi kuvapariksi yhdistyi Aline Sitoe Diatta 1944, joka sai ikäänkuin sädekehän päänsä ympärille. Maanviljelijäkapinaa johtanut ja siitä syystä pidätetty nuori nainen pahoinpideltiin kuoliaaksi vankilassa 24-vuotiaana. Senegalissa häntä pidetään identiteettiin perustuvan vastarinnan symbolina. Naisen ja miehen yhteiskuvat Nanny and Quao, Jamaica 1720 sekä The Soweto Uprising 1976 asettavat parin Jamaikan viidakkoon ja Soweton kortteleihin.

Verrattuna Diasporan yhtä henkilöä kuvaaviin muotokuviin Diop kuvaa Libertyssä itsensä kertautuneena eri vaatetuksin ja asennoin. Voimakkaimmin vaikutti Thiaroyen verilöylystä kertova kuva, jossa taiteilija onkin samassa vaatetuksessa eri asennoissa, vain yhden sotilaan katsoessa suoraan kohti kameraa. Kaikkia teoksia yhdistää ilmeiltään neutraalit kasvot, mutta tässä yhden totisen kohtikatsojan katseen intensiteetti puhuu erityisen voimallisesti joukkonsa puolesta.

Koko näyttely kiertää uusimmasta sarjasta vanhimpaan. Ja aloittanut Allegoria (2021) jäi myös suosikikseni. Teosten elementeissä liikkuivat ja leikkivät eläimet, vaikkakin painokas viesti kuvissa huutaa uhanalaisten lajien puolesta ja luonnon tuhoutumista vastaan. Taiteilijan ilmeet ovat moninaisemmat kuin Libertyn ja Diasporan teoksissa.

Allegorian teosten globaalius nivoi yhteen taiteen, luonnon muutoksien ja -mullistusten sekä ihmiskunnan globaaliutta. Näissä töissä sekoittuivat hurmaavasti monenlaiset elementit: perinteiset graafiset muotokuvataustojen taustat niin Afrikasta kuin Aasiasta, uskonnollisten taideteosten esikuvat, luonnontieteen kuvaopusten kuvitus ja modernien muotikuvien vaatetus. Diop kuvaa ihmisen ja luonnon suhdetta elävästi ja herkästi, erityisesti Allegoriat 5 ja 13 alleviivaten luonnosta saatavaa nautinnollisuutta.

Diasporan yhteydessä Diop kertoi, miten siitä muodostui hänelle merkityksellinen projekti taiteilijana kehittymisen kannalta, koska hän on molemmilla puolilla kameraa. Hän halusi antaa itsestään enemmän kuin olla vain valokuvaaja. Hän sai kiittävää palautetta ei-afrikkalaisilta eurooppalaisilta. He olivat iloisia kuullessaan ja nähdessään näitä afrikkalaistaustaisten kuvatarinoita. Samanlaisen tunteen koin itsekin. Vaikka vuosien saatossa monien vähemmistöjen äänet ovat vahvistuneet, on yksilön narratiivissa yksilöön vetoavaa voimaa.

Lisäksi näyttelykokonaisuus täyttyi painavista, historiallisista tapahtumista, tulevaisuuteen kurkottavista viesteistä, runsaista taiteen keinoista väreissä, muodoissa, tekstuureissa ja ideoiden moninaisuudesta. Rikkaudesta. Ehkä se olisi sitä moninaista, modernia afrikkalaisuutta. Tai sittenkin moninaista, globaalia ja kansainvälistä hyvää taidetta ja ihmisyyttä, joka parhaimmillaan kasvaa koko elämän rakastamiseksi. Sitä kuvaamaan valitsin myös hellyttävän ja suloisen, Fransiskus Assisilaista lainaavan teoksen pääkuvaksi.

”…at the end of the day it´s about being human”

Omar Diop kertoo videolla Diaspora-teostensa vastaanotosta

Kuvien oikeudenomistaja © Omar Victor Diop / Courtesy of Galerie MAGNIN-A, Paris

Turun taidemuseon esittely näyttelystä

Näyttelyn salitekstit Esittelytekstit © Renée Mussai Turun taidemuseon sivuilta

Diaspora-sarjan (2014) taustaa Turun taidemuseon verkkomateriaalia kouluille

Liberty-sarjan (2016) taustaa Turun taidemuseon verkkomateriaalia kouluille

Omar Victor Diopin kotisivut

Art Base Africa / Omar Victor Diop -esittely

The Image of The Black of Western Art -kirjasarjan esittelysivu