Kemiönsaaren musiikkijuhlilla on erityinen paikka sydämessäni. 1990-luvulla olin auttamassa musiikkitieteen kollegojani konserttijärjestelyissä ja näin monia musiikkijuhlien historiallisista, kauniista konserttipaikoista. Silloin myös rakastuin Söderlångvikin kartanoon. Tänä päivänä Amos Andersonin kesäpaikkana palvellut huvila ja kartanomuseo seisoo entistä ehompana ja uljaampana silmiähivelevän kauniilla, rantaan laskevalla rinteellä. Viime vuosina kunnostettua kartanoa ympäröi antiikin Rooman ihanteiden mukaan rakennettu terassi ja puutarha sekä suuri omenatarha. Paikalla ja tilalla on monisatavuotinen historia jo ennen sen päätymistä kemiöläissyntyisen liikemies-taidemesenaatti-ministeri Andersonin haltuun. Hänen aikanaan rakennus laajentui upeaksi, Suomen kesää ja Italian Roomaa yhdistäväksi kesäresidenssiksi ja monipuolisen taiteen runsaudensarveksi.
Oli vaikeaa valita, minkä konsertin tulisin musiikkijuhlilla kuuntelemaan. Tarjolla olisi ollut vaikka mitä ihanuuksia ja erikoisiakin ohjelmakokonaisuuksia. Klarinetin lumoa -konsertti, Crusellin ja Brahmsin Klarinettikvintetot ja sekä klarinetisti Norbert Kaiser kiinnostivat kovasti, kuin myös avajaiskonsertti sekä säveltäjäsisarukset Felix ja Fanny Mendelssohn-Hensel samassa konsertissa. Mikkelin kaupunginorkesteria ja Ensemble Nylandiaa suosittelin myös itselleni suurista kokoonpanoista. Ja konserttipaikoista Västanfjärdin vanha kirkko lumoaa kuulijan aina ja varmasti.
Kuitenkin Söderlångvikin kartanotunnelma oli itselleni top-ykkönen. Myös loistavat taiteilijat Anna-Liisa Bezrodny, Jan-Erik Gustafsson ja Folke Gräsbeck ja heidän kamarimusiikillinen yhteistyönsä vetivät puoleensa. Pitkän uran pianistina ja säestäjänä tehnyt Gräsbeck myös kiinnosti, koska kuuntelen mielelläni solistin ja säestäjän yhteistyötä ja sen painotuksia nimenomaan säestäjän näkökulmasta.
Torstai-iltapäivän konsertin ohjelma rakentui viidestä teoksesta. Leevi Madetojan (1887-1947) Lyyrillinen sarja sellolle ja pianolle op.51 ja Jean Sibeliuksen Pianotrio C, ”Loviisa-trio”, kehystivät suomalaisina teoksina romanttis-impressionistisia César Franckin, Maurice Ravelin ja Sergei Rahmaninovin teoksia.
Ensimmäisenä kuultuun Madetojan sarjaan Jan-Erik Gustafsson ja Folke Gräsbeck loivat pohjalaisen, mutta ranskalaisuudella sävytetyn maisemataulun. Ensimmäisessä osassa Maisema – Paysage, osan matalalta lähtevä, syvämietteinen sello saa seurakseen pianon helmeilyä ja duurikin pilkahtelee. Söderlångvikin ikkunoista näkyvät kesäisen tuulen havisuttelemat puut ja pilvipoutainen sää liittivät tämän osan palaseksi torstain saaristolaismaisemaa. Toinen osa, Aamu -Matin, keinui poutapäivää enteillen suloisesti ja kastehelmiä helmeillen. Kolmannen osan, Kaihomieli – Melancolique, apatia vei kohti syksyistä eleettömyyttä ja loppua kohti kasvava forte lisäsi pateettisuutta. Karkelo – Caprice -osan leikillisyys nostatti tunnelman eloisuudellaan ja kepeydellään. Staccatot ja oktaavirepetitiot leikittelivät ja keikuttelivat kohti kepeää loppua. Teos sopi erinomaisesti kesäiseen saaristomaisemaan.
Folke Gräsbeckin tulkitsema César Franckin Dance lente, f-molli FWV 22 vuodelta 1885 oli kuin keittiön tarjoama herkullinen pieni lusikkaterveinen, joka kirkasti makuaistin ennen seuraavaa ruokalajia. Pidän tämän teoksen tiiviydestä ja samalla kiinnostavuudesta, joka rakentuu päämelodian vaihtumiseen diskantilta bassoon. Lyhyessä kappaleessa, miniatyyriherkussa, kaikki maut pitää olla kohdallaan, ja Folke Gräsbeckin tulkinnassa kaikki vivahteet maistuivatkin.
Maurice Ravelin Tzigane on solistin juhlaa, ja sitä se olikin Anna-Liisa Bezrodnyn tulkitsemana! Unkarilaisen kansanmusiikin tulisuus ja tekninen taituruus tulee esiin kappaleen alkupuolen pitkässä soolo-osuudessa ja viulistin bravuuri jatkuu myös toisella, säestyksellisellä puoliskolla. Itse nautiskelen tämän kappaleen lähinnä teknisenä taidonnäytteenä ja ilmaisuna impressionistin kiinnostuksesta musiikillisiin ja etnisiin vaikutteisiin: kappaleesta löytyy huima määrä flageoletti-ääniä, kaksoisotteiden kuljetusta, arco-pizzicato-kisailua… Pianon sisääntulo luo ihmeellisen kadenssiutupilven keskelle kappaletta ja sen jälkeen seuraa perinteisempää kansantanssillisuutta vuoroin kiihtyvämmin ja hitaammin, mutta kaikenkaikkiaan kiihtyen loppua kohden. Viulu-piano -yhteistyön pitää toimia saumattomasti, eikä siinä kyllä todellakaan ollut moittimista. Anna-Liisa Bezrodny sai taituruudestaan kiitokseksi ihastuneita huudahduksia ja huokailuja, ja syystä. Hän uppoutui kappaleeseen ja tunnelmien vaihtuvuuteen, välillä syvä-äänisesti, välillä kevyen raapaisun keveydellä, ikäänkuin kaikki olisi vain leikillisen helppoa.
Sergei Rahmaninovin Vokaliisi op.34 (1912) sai taas tunnelman seestymään hetkeksi. Pidän itse tästä kappaleesta, koska se antaa mahdollisuudet hyvin monenlaiseen kerrontaan. Nautinnollinen oli myös Jan-Erik Gustafssonin ja Folke Gräsbeckin tulkinta, jossa liiallista paatosta vältettiin viemällä laajoja linjoja hyvällä jäntevyydellä eteenpäin. Helposti jo valmiiksi tunteellinen kappale saa liiallista nyanssien korostuksen ja runsaan vibraton raskautta. Nyt se oli kuin meren pinta, välillä avaran seesteinen ja tyyni, välillä syvä, tumma ja arvoituksellinen . Tehokas pianon pianissimo ja loppua kohti nousu piti mielenkiintoa yllä, vaikka kappale on tuttua tutumpi.
Viimeisenä konsertissa kuultiin Jean Sibeliuksen Pianotrio C-duuri, joka sävellyspaikkansa mukaan on nimetty ”Loviisa-trioksi”. Se pulppuili aurinkoista elämäniloa ja huokui päivänpaistetta ja täydensi konsertin suomalaiset kehykset. Ensimmäisen Allegro-osan sivuteema kuljettaa nuoren, 23-vuotiaan säveltäjän kynää välillä marssillisesti eteenpäin kohti tulevia, suuria marssiteemoja. Toinen osa Andante keinahtelee 6/8-tahtilajissa kuin suomalaisen soutajan haikea barcarole kesäyössä, hieman surullisesti, mutta kauniin pääteeman tahtiin lempeästi. Allegro con brio loi vastapainon edelliselle osalle loistossa ja briljeerauksessa. Se vyöryy vuolaana kuin vuoripuro, kimmelsi kilpaa Söderlångvikin Salongin kristallien kanssa ja loisti uljaana ja juhlavana lopetuksena uljaassa ja juhlavassa paikassa.
Konsertin jälkeen saimme mahdollisuuden vielä kiertää oppaan seurassa museon alakerran saleissa, kiitos mielenkiintoisesta lisävalaistuksesta Amos Andersonin elämään, uraan ja Söderlångvikiin opas Mirja Pennalle.
Kemiönsaarten musiikkijuhlien (11.7.-17.7.2022) sivut
Sain kuunnella konsertin Kemiönsaaren musiikkijuhlien tarjoamalla lipulla, kiitos
Kuunneltavaksi konsertin ohjelma, jota lämpimästi suosittelen. Myös konsertissa olleet voivat vertailla tulkintoja ja palata uudelleen ohjelman pariin:
Leevi Madetojan Lyyrillinen sarja op.51, Eeva Rysä, sello ja Jouko Laivuori, piano
César Franckin Danse lente pianolle f-molli FWV 22
Maurice Ravel Tzigane viululle ja pianolle 1924
Sergei Rahmaninovin Vokaliisi op.34 no 14 laulettuna ja sellolle
Jean Sibeliuksen Pianotrio C-duuri, ”Loviisa-trio” (1888), Folke Gräsbeck, Jaakko Kuusisto ja Marko Ylönen
Kulttuurikuplia 