Energinen Teemu Roivainen ja sähäkkä Energia Uittamon lavalla

Kaupallinen yhteistyö MagnumLive Oy , kiitos lipuista

Kesällä joka päivä on tanssipäivä, myös sunnuntai! Ja hieno päivä 3.7. olikin! Sadekuurot olivat pyyhkäisseet kaikkein pahimman helteen ja alkuillan lämpö helli tanssijoita. Turun Uittamon lavalla tanssitaan sunnuntaisin 18-23 aina elokuun loppuun asti, ja yhtyeitä sekä huippusolisteja riittää moneen makuun. Uittamon etuna on rauhallinen viikonlopun ilta ja sopiva ajankohta. Tanssit alkavat riittävän aikaisin, jotta maanantaina töihin lähtevät ehtivät nukkumaan ja toisaalta kesälomasta nauttivat voivat jatkaa vielä eteenpäin kaupungin sykkeeseen. Myös ikäihmisille ajankohta on riittävän aikainen, sen huomasin tanssiyleisöstä. Kaikenikäistä väkeä oli paikalla. Ja se, ylisukupolvinen yhteisöllisyys saman asian äärellä, on lavatanssien rikkaus.

Jatka lukemista ”Energinen Teemu Roivainen ja sähäkkä Energia Uittamon lavalla”

Iloinen jälleennäkeminen, Littoisten lava!

Palasin blogin aloitusaikoihin, syyskuuhun 2020, ja muistelin kaunista elokuun iltaa Littoisissa. Iltaa, johon oma tanssini taukosi lähes kahdeksi vuodeksi. Mieli jatkaa sujuvasti elämää haihduttaen kesätuuliin muutaman hiljaisen vuoden, kai halutenkin unohtaa. Kaipuu kesäelämään osoittaa tietä eteenpäin, taakse jäänyt olkoon siellä. Edessäpäin on varmasti monta iloa pulppuilevaa tanssi-iltaa, sellaisia kuin oli torstai 9.6., sellaisia, joiden jälkeen voi sanoa, että onneksi en jättänyt väliin!

Jatka lukemista ”Iloinen jälleennäkeminen, Littoisten lava!”

Markus Allanin ja Eino Grönin tangotulkinnat elävät

Mistä asti muistan nämä äänet? Postikortti lapsuudesta ja kesämökin lauantai-illoista on hyvin tarkka. Saunan jälkeen tuvan puolella odotti pieni pullo Jaffaa ja patteriradio soitti lauantai-illan tanssimusiikkia. Kuunneltiin, luettiin, pelattiin lautapelejä ja saatettiin myös harjoitella vanhempien opastuksella tanssiaskelia. Ilta-aurinko laski aina kauniina saaren kärjen taakse, ja jostain muualta kaikuivat riehakkaamman juhlinnan äänet. Kuva muistuttaa Pölösen Onnen maa -elokuvaa. Nämä äänet ovat olleet aina. Tango on ollut aina.

Jatka lukemista ”Markus Allanin ja Eino Grönin tangotulkinnat elävät”

Kauan kukkineet omenapuut

Hänen päänsä oli kumartuneena vuosikymmenten yli kuin ne omenapuiden kukkavaahtoiset oksat lauta-aitojen takaa–

Esitys alkaa Charles Gounod´n Hautajaismarssilla Marionetille ja taustalle piirtyy hitchcockmaisesti Seela Sellan siluettiprofiili. Katsojalle ei jää epäselväksi kuka tässä esittää. Ja ketä yleisö on tullut katsomaan. Vanhan näyttelijän rooli ja oma olemus kietoutuvat toisiinsa Martti Joenpolven novellista Kauan kukkineet omenapuut muokatussa kolmevarttisessa. Ja käytän sanaa vanha, koska 85-vuotias iäkäs seniori saa jo olla vanha, ja samassa lauseessa valo- ja elinvoimainen taiteilija. Keskustelua voidaan käydä siitä, mitä vanhuuteen kuuluu ja saa liittää. Sitä keskustelua käy tämä esityskin. Mutta jos vanhassa ihmisessä ovat kaikki ikäkaudet päällekkäin kuin sipulissa, ne todella ovat tässä esityksessä! Klaara hoitajineen kurvaa näyttämölle kuin nuori rallikuski, vauhtia ja menevyyttä pulputen. Kyllä, tämä on Hitchcockia, Joenpolvea ja Sellaa, tämä paikalle saapunut elämää pursuileva karikatyyri. Kiire elää on yhtä hengästyttävää kuin sata lasissa touhuavalla pikkulapsella tai elämää ahmivalla murrosikäisellä. Eläköön elämä, joka päivä, joka ikävaiheessa!

Jatka lukemista ”Kauan kukkineet omenapuut”

Kaksi paavia, kaksi ihmistä

Näytelmän alku sai palaamaan omiin muistoihin Vatikaanin Pietarinkirkosta. Muistan, miten katselin ylös kupoliin ja luin sen latinankielistä tekstiä. Alhaalta katsoen mitättömän pieniltä näyttävät kirjaimet ovat oikeasti monimetrisiä. Valtavat mittasuhteet vertautuivat katolisen kirkon vallan mittasuhteisiin ja katolisten määrään maailmassa. Pieni ihminen hukkui Pietarinkirkon suuruuteen. Pieni ihminen on yksi miljardeista katolisen kirkon kupolin alla.

Kuva Pietarinkirkon kupoliin, kuvaaja: Burkard Meyendriesch (pixabay)

Nautin suuresti hyvin kirjoitettuun tekstiin ja näyttelijätyöhön nojaavista puhedraamoista. Anthony McCartenin näytelmä Kaksi paavia on juuri sellainen! Lähes kolmetuntinen ei tuntunut missään kohtaa tylsältä tai pitkävetiseltä, päinvastoin. Ja kyse oli nimenomaan pääsystä keskelle kiinnostavia, inhimillisiä elämänratkaisujen pohdintoja, vaikka ne lausuttiinkin kahden paavin äänellä.

Jatka lukemista ”Kaksi paavia, kaksi ihmistä”

Omar Victor Diop kuvaa eilisestä huomiseen

The best way to share the future is to share the past.

Omar Victor Diop kertoo videolla (2015) projektistaan Diaspora (2014).

Mitä tiedän senegalilaisesta nykytaiteesta? Länsiafrikkalaisesta… edes afrikkalaisesta? Tietämättömyys ei varmaan ole mitenkään tavatonta, mutta muistutus siitä, missä kulkee oma kansainvälisyyden raja. Oma tietämykseni rajoittuu musiikkiin, ja siinäkin aikoja sitten opiskeltuihin tietoihin griooteista, koransoittajista ja mbalax-musiikista. Visiot Afrikasta saavat silmien edessä vilisemään enemmän tai vähemmän paikkansapitäviä mielikuvia värejä tulvivista kankaista, vilkkaasta puheensorinasta ja äänekkäästä kaupankäynnistä. Kuulostaa samalta kuin Suomesta tiedettäisiin Kalevalan runonkeräily… Tästä lähtökohdasta tietämyksen suunta oli vain kasvava ja koin erityisen kiehtovaksi ja kasvattavaksi käydä katsomassa Turun taidemuseon Omar Victor Diop -näyttelyä, jossa taiteilijan valokuvateoksia löytyy seitsemän vuoden spektrillä.

Jatka lukemista ”Omar Victor Diop kuvaa eilisestä huomiseen”

Komediaa koronan keskellä – Molièren Luulosairas

Luulosairaan Arganin (Jarmo Wegelius) järkevä veli Béralde (Tapio Oksala) luennoi veljelleen. Arganin tulisi lakata luottamasta kaikenmaailman tohtoreihin ja tehdä niinkuin hän tekee: antaa luonnon parantaa. Turhaa on uskoa lääkäreitä, jotka vain syöttävät lääkkeitä ja nyhtävät hyväuskoiselta rahat, mutta eivät paranna alkuperäistä sairautta. Huh, täytyy sanoa, että 350-vuotiaalla näytelmällä on ehdoton paikkansa vielä omana aikanammekin. Hyvät tekstit eivät vanhene! Löydän tarttumapintaa niin, että veljesten kiivaan keskustelun tuoksinnassa omat ajatukseni hyppelehtivät lääketieteen laitumilla kuin varsa kevätniityllä: koronarokotuksista kieltäytyjiin, Covid-vuosina tautia selostaneisiin lääkäreihin, mielen sairauksien parantamiseen pelkällä lääkityksellä, enkelihoitoihin, hopeavesiin…

Jatka lukemista ”Komediaa koronan keskellä – Molièren Luulosairas”

Äitini lapsena – Maja lapsuuden reunalla

Mitä tiedät vanhemmistasi? Mitä tiedät heidän lapsuudestaan tai elämänvaiheistaan? Tunteistaan, haaveistaan, iloistaan ja suruistaan eri elämänvaiheissa? Olisitko halunnut olla läsnä vanhempiesi lapsuudessa ? Mietin monesti äitiäni 1990-luvulla, tällaisena itseni ikäisenä, kypsässä keski-iässä. Katsoessani lapsiani nyt, nuorina aikuisina, muistelen alle 20-vuotiaan minäni tunteiden turbulenssia. Haluaisivatko lapseni tietää, mitä heidän äitinsä päässä pyöri tuonikäisenä? Mitä jos oikeasti tietäisin, jos he tietäisivät…

Jatka lukemista ”Äitini lapsena – Maja lapsuuden reunalla”

Operaatio. Lampaansyöjät.

Oi, maamme Suomi, joka on kaunis maa. Suomen kesä erityisesti lumoaa, se koko pitkän maan etelästä pohjoiseen kattava kukoistus ja valkoisen valon ihanuus, joka syksyn tullen saa vähitellen väistyä.

Mutta elokuun iltahämärä, se ymmärtää, antaa anteeksi ja lämmittää kuin naukku. Taivaalla palavat erikoislaatuiset ruskot, värit ja asteikot niin oudot, että mitäpä ne oikeastaan ihmiselle kuuluvatkaan, ihmisen rutaleelle… Ja kuvastuksia vesillä, lokkien varjokuvia, niemessä haviseva haapa ja palailevia veneitä kuormanaan ihmisiä, joilla on väsyneet silmät.

Lampaansyöjät, kappale 1
Jatka lukemista ”Operaatio. Lampaansyöjät.”

Tyhjyyden säröilevät heijastukset

Olin pitkään miettinyt ja katsellut artikkelikuvaksi valitsemaani valokuvaa. Mitä ihmettä se kertoo Florian Zellerin näytelmästä Äiti tai näytelmän päähenkilöstä? Peilistä äiti (Kirsi Tarvainen) näkee itsensä silmästä silmään. Useasta peilistä voi nähdä taaksensa, sivuilta, itsensä muuten kuin silmätysten. Tämän näytelmän kohtauspeilit peilasivat saman kokemuksen eri kuvina tai kuvajaisina, äidin ehkä kokemana, luulemana, toivomana tai uneksimana. Peileinä olivat myös pysäyttämätön, armoton aika ja ympärillä olevat ihmiset.

Jatka lukemista ”Tyhjyyden säröilevät heijastukset”