Vähäks siisti Tähkäpää

Kun kuningas Jyrkkäkallio (Frans-Erik Heikkinen) kuuluttaa jylhästi jostain korkealta matkapuhelinten käytön tässä sadun ja fantasian valtakunnassa pannaan, sisäinen lapseni säpsähtää. Lapsille suunnatussa teatterissa on aina hirveän rento ja samalla hirveän jännittynyt odotuksen ilmapiiri. Istun penkkirivistössä, jossa istuu noin neljävuotiaita katsojia, ja samaistun heidän tunnelmiinsa. Ei, ei tämä ei ole minulta taantumista lapseksi, tämä on lapsena olemista ja elämistä. Haluan nähdä Paimion teatterin Tähkäpää-fantasiamusikaalin samanlaisilla silmillä kuin vierekkäiset tenavat tai kuin eturivin alakouluikäiset. Jonkinlaista aikuisuuden arkiviitan heittämistä pois se vaatii, ilottelua ja irrottelua. Viittiks vähän aikuinen relaa… ja minähän relasin!

Jatka lukemista ”Vähäks siisti Tähkäpää”

Hyvän ja pahan kontrasteja – Kurjat, Les Misérables

Olen mielessäni ajatellut, että oman kulttuurikuplani reunat ulottuvat noin tunnin ajomatkan päähän Turusta. Victor Hugon Kurjat (Les Misérables) puheteatteriversiona houkutti lauantai-iltapäivänä lähtemään teatterimatkalle kuplan reunamille, Salon Teatteriin. Erityisesti kiinnosti Kurjien puheteatteriversion dramatisointi, josta kiitokset menevät Minna-Stiina Saaristo-Vellingille. Dramatisoinnin taipuminen taiteellisen johtajan Johanna Parkkisen ohjauksessa loi vielä lisäodotuksen tälle teatterimatkalle. Millainen voisi olla tämä järkäle ilman klassikkomusikaalin musiikkinumeroiden ja -ilmaisun tukea?

Jatka lukemista ”Hyvän ja pahan kontrasteja – Kurjat, Les Misérables”

Setämiesten matkassa

Linnateatterin teatteriravintolan sali on avara, ja matka näyttämöltä ylös katsomon perälle ihanan pitkä, sellainen varjelevan ja suojelevan pitkä. Etäisyyden taakse pystyy ehkä piiloutumaan, uskoisin. Ehkä muitakin stand upin interaktiivisuuden ja immersiivisyyden kammoajia oli paikalla, meitä joita ei pelota esiintyminen silloin, kun siihen on saanut valmistautua. Mutta annas olla jos viittaat johonkin ilmoille muka puolihuolimattomasti huumorhenkeen heitettyyn ryhmäkysymykseen, niin yhtäkkiä pyydetäänkin ”rouva siellä, te silmälasipäinen, pitkähiuksinen, juu, just sinä siinä”. Kylmä hiki kohahtaa ja veri pakenee päästä. Halusin varoiksi lasin viiniä sinne paikalleni salin takaosaan. Tuplana. Piilouduin vielä senkin taakse. ”Ei kun tulta päin”, sanoi tämä mummo lumessa ja syöksyi peitsi tanassa kohti elämän ensimmäistä stand up-teatteri-tai-jotain, jotain mitä en osannut ennalta määritellä.

Jatka lukemista ”Setämiesten matkassa”

Kunniasta ja ihmisistä

Perjantai oli ollut raskas. Olin ollut työpäivän aikana kasvokkain köyhyyden, päihteiden ja elämässä eteenpäin raahautumisen kanssa. Puhunut yksinäisyydestä, työttömyydestä ja ikävästä aikaan, kun kaikki oli vielä, jos ei hyvin, niin ainakin paremmin. En ollut ihan varma, halusinko olla nukkumassa vai istua katsomossa odottamassa näkeväni uutta Kunnia-näytelmää ”aidoista, ristiriitaisista ihmisistä, joilla kaikilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa”. Joopa joo. Ympärilläni katsomossa ihmiset näyttivät hyvinvoivilta, hyvin pukeutuneilta, pärjääviltä ja kunnossa olevilta. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Kun meillä on kai julkisesti näkyvä, yksityinen, sisäinen ja jopa salattu elämämme. Yritin ottaa teatterinkatsomisasenteen: Miten hyvin näytelmä vastaa kysymykseensä? Onko meillä jokaisella todellakin vahvuutemme ja heikkoutemme? Sopivasti näytelmän päälle yön yli nukuttuani kriisipsykologi Pirkko Lahti totesi haastattelussa, että ”jokaisesta ihmisestä löytyy aina jotain kiinnostavaa. Kaikki ihmiset ovat sillä tavalla rikkaita. Heistä yllättyy kaiken aikaa.” Varmasti, ja saattaa löytää myös negatiivisia, kiinnostavia löytöjä, kuten tässä näytelmässä. Niitä parhaita puoliamme yritämme kuitenkin muille esittää.

Jatka lukemista ”Kunniasta ja ihmisistä”

Easy living – klassikkosävelin Qvidjassa

Koko konsertin ajan olin katsellut saarnien lehvistöjen vimmaista tanssia tuulenpuuskien mukana. Poutapilvillä maalattu canvas täydentyi nyt, konsertin viimeisessä kappaleessa, ylhäällä taivaalla kisailevalla tervapääskyparilla. George Gershwinin Summertime tuuditti yleisöä ja tyynnytti tuulta. Riku Niemen marimba ja SoulSisters-lauluyhtyeen pehmeät sävelet säestivät solisti Essi Luttista. Tässä hetkessä, juuri nyt, living was easy, really easy.

Summertime, and the livin’ is easy
Fish are jumpin’ and the cotton is high
Oh, your daddy’s rich and your ma is good-lookin’
So hush little baby, don’t you cry

One of these mornings, you’re goin’ to rise up singin’
And you’ll spread your wings and you’ll take the sky
But ’til that mornin’, there’s a-nothin’ can harm you
With daddy and mommy standin’ by (lyr. DuBose Hayward – Ira Gershwin)
Jatka lukemista ”Easy living – klassikkosävelin Qvidjassa”

Kulissit pystyssä korruption tärisevällä kalliolla

Nikolai Gogolin Reviisori-näytelmä, johon Tarkastaja on täällä -näytelmä viittaa alkuperäisteoksena, on kirjoitettu vuonna 1836 ja kertoo reviisorin eli julkisten laitosten tarkastajan mahdollisesta saapumisesta aina Pietarista asti pieneen maaseutukaupunkiin. Korruptoitunut kaupunginpäällikkö alkaa tästä syystä kiireessä järjestellä kaupungin vinksallaan olevia asioita näyttämään tosiasiallista paremmilta.

Raision teatterin Tarkastaja on täällä sijoittuu omaan aikaamme. Vähemmän päivänvaloa kestävän kunnan kaikki viranhaltijat kaupunginjohtajan johdolla ovat enemmän tai vähemmän korruptoituneita, vallanahneita ja omaan pussiin pelaajia. Kaupunkiin tulee tieto, että tilintarkastaja on tulossa. Samaan aikaan bilettäjä-siivelläeläjä Ivana Björk (Alina Kilpinen) Olivia-ystävineen (Senja Luuri) saapuu paikkakunnalle matkallaan Tukholmaan. Ivanan feikki glamour ja hyvin näytelty suuren maailman tyyli saavat aikaan väärinkäsitysten vyyhden ja häntä luullaan tarkastajaksi. Hän nauttii olostaan kunnanisien hyysäämänä, saa selville väärinkäsityksen ja ”selvittelee” kunnan sotkuja ”parhaansa mukaan”. Ja jokainen kelmeilijä yrittää tietysti pelastaa oman nahkansa toisen kustannuksella, oma lehmä ojassa.

Jatka lukemista ”Kulissit pystyssä korruption tärisevällä kalliolla”

Ajan hermolla – Vihervaaran väki ja Anna, lopussa a

Aloitetaan siitä tunnelmasta, joka vastaanotti Sauvon kesäteatteriin saapujan ja joka leijui mukana vielä kotimatkan jälkeenkin pimenevässä yössä. Illassa väreili konstailematon yhteisöllisyys ja hyväntuulinen porukkahenki. Se viipyili luonani vielä pitkään. Osansa siinä oli varmasti itse näytelmällä, inhimillistä ihmisyyttä kuvaavalla kasvutarinalla Vihervaaran Annasta, mutta oli siinä jotain muutakin…

Jatka lukemista ”Ajan hermolla – Vihervaaran väki ja Anna, lopussa a”

Revyy, seikkailu vai musikaali? – Kesäteatteria moneen makuun!

On livekulttuurin aika! On kesä ja siis kesäteattereiden aika! Onneksi Turusta ja lähiympäristöstä löytyy valtavasti tarjontaa, on ammatti- että harrastajateattereita moneen makuun. Erityisesti kesäisin huomaa teatteriharrastuksen laajuuden ja suosion, kun tuntuu, että joka niemennokkaan tupsahtelee esityksiä. Mikäs sen mukavampaa. Enkä sitä ihmettele. Teatteriperheessä löytyy rooli ja paikka jokaiselle, eri asioita taitavalle, eri näköiselle ja kokoiselle tyypille.

Itselläkin on selvästi kaipuu elävän kulttuurin pariin, ahmaisin heti kesäkuussa kolme kesäteatteria. Tässä kirjoituksessa niputan ne yhteen, mutta tarkoitus ei ole vertailla eri lajityyppejä tai esityksiä keskenään. Kesäteatteristakin löytyy jokaiselle jotakin, oman maun, hetken ja tunnelman mukaisesti. Niin löytyi minullekin…

Jatka lukemista ”Revyy, seikkailu vai musikaali? – Kesäteatteria moneen makuun!”

Kauan kukkineet omenapuut

Hänen päänsä oli kumartuneena vuosikymmenten yli kuin ne omenapuiden kukkavaahtoiset oksat lauta-aitojen takaa–

Esitys alkaa Charles Gounod´n Hautajaismarssilla Marionetille ja taustalle piirtyy hitchcockmaisesti Seela Sellan siluettiprofiili. Katsojalle ei jää epäselväksi kuka tässä esittää. Ja ketä yleisö on tullut katsomaan. Vanhan näyttelijän rooli ja oma olemus kietoutuvat toisiinsa Martti Joenpolven novellista Kauan kukkineet omenapuut muokatussa kolmevarttisessa. Ja käytän sanaa vanha, koska 85-vuotias iäkäs seniori saa jo olla vanha, ja samassa lauseessa valo- ja elinvoimainen taiteilija. Keskustelua voidaan käydä siitä, mitä vanhuuteen kuuluu ja saa liittää. Sitä keskustelua käy tämä esityskin. Mutta jos vanhassa ihmisessä ovat kaikki ikäkaudet päällekkäin kuin sipulissa, ne todella ovat tässä esityksessä! Klaara hoitajineen kurvaa näyttämölle kuin nuori rallikuski, vauhtia ja menevyyttä pulputen. Kyllä, tämä on Hitchcockia, Joenpolvea ja Sellaa, tämä paikalle saapunut elämää pursuileva karikatyyri. Kiire elää on yhtä hengästyttävää kuin sata lasissa touhuavalla pikkulapsella tai elämää ahmivalla murrosikäisellä. Eläköön elämä, joka päivä, joka ikävaiheessa!

Jatka lukemista ”Kauan kukkineet omenapuut”

Kaksi paavia, kaksi ihmistä

Näytelmän alku sai palaamaan omiin muistoihin Vatikaanin Pietarinkirkosta. Muistan, miten katselin ylös kupoliin ja luin sen latinankielistä tekstiä. Alhaalta katsoen mitättömän pieniltä näyttävät kirjaimet ovat oikeasti monimetrisiä. Valtavat mittasuhteet vertautuivat katolisen kirkon vallan mittasuhteisiin ja katolisten määrään maailmassa. Pieni ihminen hukkui Pietarinkirkon suuruuteen. Pieni ihminen on yksi miljardeista katolisen kirkon kupolin alla.

Kuva Pietarinkirkon kupoliin, kuvaaja: Burkard Meyendriesch (pixabay)

Nautin suuresti hyvin kirjoitettuun tekstiin ja näyttelijätyöhön nojaavista puhedraamoista. Anthony McCartenin näytelmä Kaksi paavia on juuri sellainen! Lähes kolmetuntinen ei tuntunut missään kohtaa tylsältä tai pitkävetiseltä, päinvastoin. Ja kyse oli nimenomaan pääsystä keskelle kiinnostavia, inhimillisiä elämänratkaisujen pohdintoja, vaikka ne lausuttiinkin kahden paavin äänellä.

Jatka lukemista ”Kaksi paavia, kaksi ihmistä”