Se tunne, kuin Jacques Cousteau´n Meren salaisuudet -ohjelmasta joskus lapsena. Jättilaisrausku lipuu valtameren pimeydestä kuvaajaa kohti, leijailee hiljaa kameran yli ja häviää jälleen jonnekin pimeyteen. Kaukaa yltä kajastaa ohuesti pinnan valoisuus. Ja pinnalle tullessa kuvaaja, katsojakin, huoahtaa ja riemuisee: ”Minä näin sen! Minä koin sen!” Samanlaisen ihmeellisen, elämän käsittämättömyyden kokemuksen saavutin Osmo Rauhalan näyttelyssä Muista unohtaa kaikki Aboa Vetus Ars Nova -museossa. Näyttelyn jälkeen pidätelty hengitys vapautuu huoahdukseen: Miten suuri kokemus!
Taide on aina siitä ihanaa, että sen voi nauttia haluamallaan tavalla. Voi pelkästään kulkea läpi näyttelyn ja pysähtyä, katsoa. Katsoa eri kulmista ja etäisyyksiltä. Katsoja voi halutessaan olla neitseellisen tietämätön teosten taustoista tai teosten takana olevasta ajattelusta. Voi vaikka ihastella tekniikan ja sommittelun harmoniaa. Voi rakentaa oman kokemuskertomuksensa. Itse jäin heti Rauhalalle tyypillisen peura-aiheen äärelle. Mielen koti tuntui sykkivän hermoverkon energiaa ja johtavan ajattelun ytimeen. Samalla luonto sijaitsi keskiössä peuran hahmossa.
Installaatioille ja videoteoksille kannattaa näyttelyssä antaa aikaa ja viipyä niiden äärellä riittävän kauan. Alakerran teoksissa liikutaan kielen, kirjaimien ja sanojen parissa. Elämän kirja -installaatio kuljettaa jonnekin alkuräjähdyksenomaiseen kielen syntyyn. Kirjaimet liikkuvat sekä kaksi- että kolmeulotteisessa, heijastuvat ja yhdistyvät myös ajassa. Yläkerrasta löytyvät tuore Niagara -fertilisaatio (2021) ja Evoluution synty (2000), jotka molemmat jäädyttävät katsojan meditatiiviseen katsomiseen. Teosten hidas muovautuminen hypnotisoi ja vangitsee pysähtymään.
”Maalaan ymmärtääkseni itseäni ja ympäristöäni. Ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen
kannalta on olennaista, pystyvätkö kieli ja luomamme käsitteet hahmottamaan sitä
järjestelmää, josta riippuvaisia olemme.”
Osmo Rauhala New York, 1989
Pystymmekö ymmärtämään luontoa, sen muovautuvuutta ja suuruutta luomamme merkkijärjestelmien avulla? Rauhala ei päästä näyttelyvierastaan helpolla, esimerkiksi Elämä ja kymmenen haastaa katsojan heti miettimään kymmenjärjestelmää. Omat ajatukseni liikkuivat lineaarisesti eestaas ja läpi luonnontieteiden: kemian kaavojen, biologian, neurotieteiden muokkautuvien verkostojen ja matematiikan symbolien. Mistä mihin, ja mikä seuraa mistä on ehkä toisarvoista. On ylipäänsä tärkeää miettiä tieteen ja taiteen merkityksiä ja yhteyksiä, pysähtyä katsomaan ja ajattelemaan.
Sara Hildénin säätiö
”Ihminen ei osaa rakentaa elämää pelkistä alkuaineista. Edes alkeellinen yksisoluinen
bakteeri ei synny laboratoriossa ilman olemassa olevaa perimää. Se on kuin sukupolvelta
toiselle siirtyvä juuri taikina-astiassa. DNA:mme on meille ratkaisevan tärkeä
kirjainyhdistelmä, mutta meillä ei ole ohjekirjaa sen korjaamiseen. Säilyäksemme lajina
jonain päivänä sen merkitys tulee ymmärtää kokonaan. Siihen asti meidän on vain
sopeuduttava miljardien vuosien tuottamaan mekanismiin ja pidettävä yllä olosuhteita,
joissa tämä koodi voi toimia”
Osmo Rauhala
Sananvartijat -teosta katsoessani koin luonnon liikkuvuutta ja ”geneettistä virtausta”. Nukleotidien emäsosien kirjaimet liikkuvat luonnon jatkuvuudessa muodostaen säännönmukaisesti tai satunnaisen virheellisesti uutta elämää. Teos eli kuin Rauhalan mainitsema taikinajuuri, joka kuplii aineksiaan sekaisin, mutta lopulta tarkan järjestyksen muodostaen.
Useammassa kuin yhdessä teoksessa – Kauneuden biologia, Evoluution ovulaatio III, Muista unohtaa kaikki – Rauhala käyttää kaarevaa, koristeellista ornamenttia. Se muistuttaa puolittain myös äärettömän merkistä, ”vaakakahdeksikosta” ja vie äärettömän äärelle. Kauneuden ornamentiikkaa, kauneuden symboliikkaa ja ikuista luonnon liikettä.
ja rinnastaa sen taidehistorian läpi vaeltavaan munasarjoja muistuttavaan ornamenttiin. Koristeellinen
ornamentti on periytynyt ja muuntunut kautta länsimaisen taiteen ja siihen on ajan saatossa liitetty
enenevässä määrin feminiinisiä merkityksiä.”
Näyttely tarjoaa asettelun, geometrian, symbolien, jaottelujen ja muotojen puhetta. Nämä yhdessä näyttelytekstien ja Rauhalan taustoituksen kanssa avautuvat mieleen psyykkiseksi älyllis-visuaalis-eksistentiaaliseksi pohdinnaksi. Lopulta teokset teksteineen asettuvat jonnekin ajattelun välitiloihin, luonnontieteistä opitun sekä elämänpohdintojen lisämateriaaliksi, ehkä jopa niitä helpottavaksi visualisoinniksi.
Tästä esimerkkinä seisoin keskellä huonetta, toisella puolellani Yhdestoista hetki, toisella Liian myöhään. Ympyrä vs. suorakulmio, pyörivä vs. horisontaali liike – ja lopulta huomasin miettiväni ekokatastrofia, kun rotatkin jättävät uppoavan laivan! Näyttelyteksti sanoo
”Neurotutkimuksen ja psykologian näkökulmasta sekä muistaminen että unohtaminen ovat aktiivista
toimintaa. Ihmismieli ei tallenna, vaan rakentelee kertomuksia. Muistoja vahvistetaan liittämällä tapahtumiin tunteita, objektiivisuus katoaa.”
ja todella tuntui, että katsomiskokemukseen pystyi rakentamaan kertomuksen, suorannaisen ekodraaman!
Kaikkein koskettavin, järisyttävin ja näyttelyteksteistä koski näyttelyn otsikkoa, näyttelyosiota ja teosta Muista unohtaa kaikki. Meidän on hyvä oppia ja ymmärtää niin tieteitä kuin taiteita. Mutta pitääkö oppia, ymmärtää oppimansa ja lopulta antaa sen vain olla osa itseä, mutta elää inhimillisen intuition varassa vaistonvaraisesti? Hmmmm…
Sokraattinen paradoksi kuuluu ”Tiedän vain sen, etten tiedä.” Viisauden takana on tieteellinen skeptismi, joka suojelee tietoiseksi tulleen ihmisen totuudellisuutta. Tietoisuus ihmislajin ominaisuutena on periytynyt jo satojen sukupolvien ajan, mutta DNA:han ei ole tallentunut ihmisen viisautta. Perimme kykymme oppia,mutta emme kaikkea tietoa, jonka vanhempamme omasivat. Viisautta ja tietoa maailmasta siirretään kokemuksen ja eri merkkijärjestelmien avulla. Tässä kielellä, tieteellä ja taiteella on suuri merkitys.
”Elämän evoluutiossa näkyy tietoisuuden kehitystarina. Sitä voi ajatella askelmina, jossa
kyvykkyys ja tietoisuus asettuvat eri suhteissa toisiinsa.
Pohjalla on vaihtoehto, jossa kyvytön ei ole tietoinen itsestään, eikä ymmärrä
kyvyttömyyttään. Kehitystä ei tapahdu.
Seuraavassa vaiheessa kyvytön tulee tietoiseksi kyvyttömyydestään ja haluaa muutosta.
Kolmas – ja useiden mielestä korkein – askelma on saavutettu, kun olemme kasvaneet
kyvykkäiksi ja myös tiedostamme sen.
Mutta matriisi luo vielä yhden mahdollisuuden: kyvykkään, joka ei ole tietoinen kyvyistään.
Tämä hiljaisen tiedon vaistonvarainen osaaja saattaa olla lopulta evoluution huipputuote.
Muista siis unohtaa kaikki.”
Osmo Rauhala
Rauhalan kuvateosten luontoaiheet ovat useimmiten rakeisen oloisia tai tarkkaan rajattuja ja selkeänvärisiä. Ne yhdistyvät geometrisiin elementteihin, merkityksellisiin symboleihin. Tyyli luo tietynlaista tuttuutta, jota vasten variaatiot korostuvat ja puhuttelevat pieninkin muutoksin.
”Luin 2000-luvun alussa Pythagorasta koskevaa kirjaa New Yorkissa kuukausia ja
lepuuttaessani silmiäni, näin poikkeuksellisen usein mielessäni uivia rauskuja. Se herätti
mielenkiintoni tätä lajia kohtaan ja myöhemmin selvisi kalan poikkeuksellinen älykkyys.”
Osmo Rauhala
Onko rausku tietoinen itsestään? Peilitestin mukaan itsensä tunnistaminen peilistä, johon paholaisrauskut ovat kyenneet, on itsetietoisuuden esiaste ja identiteetin rakentumisen alusta. Ihminen läpäisee peilitestin n. 18 kuukauden ikäisestä alkaen. Kuka tuijottaa ketä, on tuntemus, johon tuntuu sukeltavan näiden aiheiden keskellä. Vaikka sama Rausku-teema toistuu, on sillä lukuisia variaatioita. Se on kuin elämä itse, suurin tai pienin muutoksin. Jokaisen – rauskun tai ihmisen – katse ja tietoisuus ovat kuitenkin omanlaisiaan.
”Peilitesti osoittaa eroja kyvyssä ajatella, mutta se ei varmaankaan pysty mittaamaan
kaikkea mitä tietoisuuden piiriin kuuluu. Kuvataiteilijalle menetelmä on visuaalisuudessaan
kiehtova mielikuvien laboratorio.”
Osmo Rauhala
Sara Hildénin Säätiön kokoelma. Kuva: Rauno Träskelin.
Toinen meren ihmeistä, jättikalmari, nousee syvyyksistä seinille isoina teoksina. Mitä olisikaan kohdata oikean kokoinen, 10-metrinen jättikalmari! Palaan luonto-ohjelmien muistoihin ja siihen jännittävyyteen, jonka ne loivat: mistä kaikesta emme vieläkään tiedä, mitä kaikkea on tavoittamattomissamme. Parasta siis vain keskustella luonnon kanssa kunnioittavasti ja suojellen.
”Viimeisin keskustelu pohtii millä kaikella voi olla tietoisuus, ymmärtävätkö eläimet oman itsensä? Ja jos ymmärtävät mitä oikeuksia niille kuuluu?”
Osmo Rauhala
Loppiaistorstain kirkkaat kevätsäteet valaisivat Aboa Vetus Ars Nova -museon toisen kerroksen näyttelyhuoneet ja niiden historian. Ne maalasivat myös ympäröivästä Turun historiallisesta ytimestä maalauksellisen ihailtavan taideteoksen. Historian yllä sijaitseva museo, ja historiaa joen taitoskohdan molemmin puolin. Menneen ja tulevan keskustelu sekä menevän ja tulevan joen virtaus tuntuivat läpäisevän itseni tässä rakennuksessa ja hetkessä. Jalkojen alla lepäsi historiallinen Turku, ja loistavan aurinkoinen päivä kurottautuu kohti kirkasta, ääretöntä taivasta. Miten täydellinen hetki tälle näyttelylle!
Osmo Rauhalan teokset rakentuvat kerroksista kuin arkeologinen kaivaus.
Pääkuva:
Muista unohtaa kaikki, 2012, öljy kankaalle, 170 x 435 cm (8 osaa). Kuva: Ville-Veikko Heinonen / Alasin Media Oy
Kuvaajat mainittu kuvien yhteydessä, mikäli ovat muita kuin kirjoittaja. Lainatut kuvat Aboa Vetus Ars Nova – museon pressikuvia.
Suorat lainaukset Osmo Rauhalan näyttelyteksteistä kursivoinnein. Muista unohtaa kaikki -näyttely on esillä 29.5.2022 saakka Aboa Vetus Ars Nova -museossa (Itäinen Rantakatu 4–6, Turku).
Aboa Vetus Ars Nova -museon näyttelyesittely
Taiteilija Osmo Rauhalan sivut
Kulttuurikuplia 