Molemmat elokuvat alkavat metsästä. Oregonin tasaisessa maastossa, tummassa metsässä tonkii sika, Piemonten jyrkillä rinteillä nuuskivat koirat. Jahti on käynnissä, tryffelijahti. Löytäjät saavat arvostusta ja huolenpitoa, ne ovat omistajiensa silmäteriä ja elättäjiä, tuoksuvien kulta-aarteiden löytäjiä. En ole ikinä maistanut ruokaa, jossa olisi tryffeliä, mutta elokuvat Pig ja Piemonten tryffelinmetsästäjät jättivät jälkeensä mielenkiinnon (ja kieltämättä myös veden kielelle) kokea joskus erityisesti joku Piemonten alueen ravintoloista. Eteeni kannettaisiin vaatimaton, mutta herkullinen annos pastaa ja päälle raastettaisiin tryffeliä ihan siinä silmieni edessä. Vaikka tryffelit – niiden metsästäminen, myynti, ostaminen ja ruuaksi valmistus – tuoksuivat aineksena näissä molemmissa elokuvissa, olivat ne muuten genreltään ja sisällöltään erilaisia tarinoita. Yhdessä ja peräkkäin katsottuna niistä aukeaa erikoinen sekä kiinnostava joulupaketti gastronomian alkulähteiltä. Pig-elokuvaa mainostetaan gastro-trillerinä ja Piemonten tryffelinmetsästäjät on dokumentti, mutta ensimmäinen taittuu realismiin päin ja jälkimmäinen vaikuttaa monessa kohdin hilpeän komedialliselta.

Pig on ohjaajansa Michael Sarnoskin debyyttiohjaus ja dokumentti taas lähti syntymään, kun sen ohjaajat, Michael Dweck ja Gregory Kershaw, sattuivat lomailemaan Piemonten alueella eri aikoina ja kiinnostuivat samasta aiheesta. Ihmisten elämät ovat keskiössä molemmissa elokuvissa, Pigissä synkemmin sävyin ja päähenkilön elämään keskittyen, tryffelinmetsästäjissä valoisammin, yhteisöllisemmin ja ekologisemmin. Tarinat ovat kiehtovia molemmissa, mutta todellisuus ja siitä leikatut palat kyllä vielä vähän fiktiota enemmän. Ohjaaja Dweckin mukaan ensimmäisen vuoden aikana he eivät kuvanneet yhtään vaan tutkivat ja tulivat tutuiksi kuvattavien kanssa, ja kuvaustenkin alettua saatettiin tallettaa päivän tuntien materiaalista vain minuutti.

Pig-elokuvassa tryffelisika varastetaan heti elokuvan alkumetreillä ja vaikka omistaja, metsiin erakoitunut Rob (Nicolas Cage) lähtee sitä etsimään, tekee hän matkaa enemmänkin itseensä, muistoihinsa ja menneeseen elämäänsä. Rob ja tryffelinvälittäjästä etsintäkumppaniksi muuttuva Armin (Alex Wolff) elää, miettii ja muuttaa elämänkuvaansakin Robin rinnalla. Hän saa nähdä ja kuulla, miten Rob on elänyt huippuluokan ravintolaelämää, ja salaisuuden verhoamasta syystä häipynyt metsien suojaan. Kulminaatiossa Rob tarjoilee rikollisentapaiselle, ravintoloitsija Dariukselle (Adam Arkin) luksuspäivällisen. Hän muistuttaa tätä kylmäveristä miestä, että muistaa itse jokaisen valmistamansa aterian, jokaisen asiakkaan. Ja saa Dariuksen itkemään muistojaan. Rob itse romahtaa kuullessaan sikansa menehtyneen. Alun ja lopun linkittää C-kasetti, jonka pariin Rob viimein uskaltautuu elokuvan lopussa. Ääni toisi muistot liian lähelle, mutta etsintämatkan lopussa, kun sikaa ei enää ole muistoilta suojaamassa, on suremisen vuoro.

Piemonten tryffelinmetsästäjissä pääosissa ovat iäkkäät tryffelinmetsästäjämiehet. Paremmille metsästysmaille on nyttemmin jo siirtynyt Aurelio Conterno. Hänen ja koiransa Birban suhde on jotain käsittämättömän syvällistä. Carlo Gonella ja Maria-vaimo elävät pitkän parisuhteen arkea ja käyvät kiivaita keskusteluja, miksi lähes 90-vuotiaan miehen ei enää pitäisi käydä tryffelimetsällä. Ja katsomo kikattaa, kun Carlo ja Titina-koira hiipivät ikkunasta ulos yön syliin tryffeleitä jahtaamaan filmin lopussa. Sergio Caudo, joka kylvettää koiraansa Fionaa, vaikuttaa entiseltä rock-rumpalilta. Hän laulaa kuuluvasti ja itkee sydäntäsärkevästi, kun myrkkysyötti tappaa koiran. Temperamenttisin joukosta on entinen akrobaatti ja turhautuneena maailman – ja erityisesti ravintolamaailman -menoon eläkkeelle jättäytyt tryffelimetsästäjä Angelo Gagliardi, joka näyttää Leonardo da Vincin reinkarnaatiolta pitkine hiuksineen ja partoineen. Arminin kollega tosimaailmassa on tryffelinvälittäjä Gianfranco Curti, jonka kuvailut erilaisista tryffeleistä hivelevät korvia. Hänen roolinsa puun ja kuoren välissä ei ole helppo, mutta osoittaa diplomatiaa ja pitkään harjoitellun kaupankäynnin taitoa. Ylintä kastia tryffelimaailman huipulla edustaa todentaja Paulo Stacchi, joka vaikuttaa yksinäiseltä suurelta, tryffelimaailman parfymööriltä. Michelin-tasoinen, paikallinen kokki Enrico Crippo pääsee myös kuviin, kun tryffelikauppaa käydään ravintoloiden takakujilla kuin huumekauppaa ikään.

Mielenkiintoisinta molemmissa elokuvassa on juurevan ja elitistisen kohtaaminen. Elokuvia yhdistää arvokkaan raaka-aineen kunnioitus. Rob on nähnyt molemmat maailmat, eikä kaipaa korkealle. Italialaismiehille tryffelien etsintä edustaa alueen perittyä kulttuuria, joka on karkaamassa kateuden, kilpailun ja luonnonmuutosten käsiin. Ruohonjuuritasolla tryffelit ovat arkielämän osa, elämäntapa, jonka arvo on ihmisen sisällä ja kulttuuriperinnössä. Gastronominen hierarkia näyttäytyy molemmissa filmeissä omine raadollisine piirteineen.

Pig-elokuva viritti Robin tummasävyisen etsikkomatkan itseen. Mielenmaailman häilyvyyttä lienee yritetty saavuttaa heiluvalla käsikamerakuvauksella. Parhaat kohdat kamera pyöritti kuitenkin Portlandin kaupunginvalokuvauksessa ja hitaissa hetkissä jokaisen henkilön miettiessä elämäänsä. Ja jos matka, niin kyllä loppukin kosketti.

Piemonten tryffelinmetsästäjät näyttäytyi galleriana kauniita Italia-kuvia ja täydellisenä, tasapainoisena koosteena kuvatuista ihmisistä. Päähenkilöistä ei aina uskonut, etteivät he näyttele, niin upeasti heidät oli valittu ja taltioitu parhaat palat. Dokumentin rakenne ei hetkeksikään pitkästyttänyt, päinvastoin, tästä nautti ja olisi nauttinut enemmänkin! Huikeita hetkiä oli erityisesti koiran päähän asetetun kameran mukana matkaaminen, Paulo Stacchin ateriakohtaus ja eri vuodenajoista talletetut tryffelinhakukohtaukset musiikin siivittämänä.

Molempien elokuvien äänimaailmaan ihastuin erityisesti. Metsien äänet kantoivat aitoon tunnelmaan. Katsomo hiljentyi kuulemaan lintujen lennot, lehtien havinan ja maisemien kaiut kaukaa. Musiikkimaailma miellytti korvaani niin, että haluan liittää tähän lopuksi elokuvien kappaleita. Näitä voi nautiskella alku-tai jälkipaloiksi tai elokuvien katseluiden väliin. Buon appetito!

PIG:

Léo Delibes: Kukkaisduetto oopperasta Lakmé

Giuseppe Verdi: Messa da Requiem

Piemonten tryffelinmetsästäjät:

Viene Con Me (Follow Me) – Tentácula Choir

Il poeta pianse – Jimmy Fontana

Ed Côrtes: Truffle Hunters One, Two, Three

G. Puccini: E lucevan le stelle (1904, Digitally remastered) oopperasta Tosca – Enrico Caruso

E lucevan le stelle (Instrumental) – Tosca, Act III – Giacomo Puccini

Pig- elokuva: ensi-ilta oli 26.11.2021, kesto: 1 t 33 min, ohjaaja: Michael Sarnoski, pääosissa: Nicolas Cage, Alex Wolff ja Adam Arkin

Piemonten tryffelinmetsästäjät: ensi-ilta oli 10.12.2021, kesto: 1 t 24 min,, ohjaajat: Michael Dweck ja Gregory Kershaw

molempien elokuvien levittäjä: Oy Cinema Mondo Ltd

Kuvat: Finnkinon elokuvaesittelyistä