Esitys SIIRRETTY Ilon vuoteen 2021

Eilen, torstaina 3.12. iltapäivällä, minun piti istua toistamiseen Nokia-näytelmän katsomossa Turun kaupunginteatterissa. Näin ennakkoesityksen maanantaina 23.11. ja tuolloin kirjoittelin jo innoissani ylös ajatuksia ja tuntemuksia näytelmästä. En ollut ennakko-oletuksistani huolimatta pitkästynyt tai kyllästynyt, päinvastoin. Näytelmä osoittautui oikeinkin viihdyttäväksi tarinaksi, kertomukseksi, jossa rikkauksia jauhanut kalevalainen sampo pudotetaan lopulta aaltoihin. Mieleeni palautui näytelmäkirjailija Sami Keski-Vähälän ja ohjaaja Mikko Koukin edellinen yhteinen suursaaga, Taru sormusten herrasta. Tässäkin työssä näin yhtä onnistunutta tiivistämistä ja näkökulman valintaa.

Jatka lukemista ”Esitys SIIRRETTY Ilon vuoteen 2021”

Mikä määrittää elämäsi? – Roiha-trilogian tanssillinen osuus

Tämä teksti Maria Jotunin Kultaisesta vasikasta ei millään halunnut valmistua, ei vaikka väkisin väänsin. Jokin oli vinksallaan. Kunnes palikat loksahtivat kohdilleen, klik, klik, klik. Koko kokonaisuus, joka muodostuu kolmesta taiteilijaprofessori Mikko Roihan tulkinnasta, halusi tulla estradille. Maria Jotunin teoksista yksi ei toivonut tulla mainituksi ilman toista ja ilman Orvokki Aution seuraa. Kevät 2018 – Pesärikko, kevät 2019 – Miehen kylkiluu ja vihdoin 2020 syksy – Kultainen vasikka, ovat yhtä kuin Roiha-trilogia.

Jatka lukemista ”Mikä määrittää elämäsi? – Roiha-trilogian tanssillinen osuus”

Naiset sodan varjoista

Valot sammuivat ja Turun Kaupunginteatterin Sopukkaan laskeutui pitkä hiljaisuus. Loppuiko esitys jo? Näin äkkiä?! Jäin janoamaan lisää. Ihmettelin itseäni, koska olin ennakolta jännittänyt tämän esityksen katsomista. En ole erityisemmin mieltynyt mihinkään sota-aiheiseen eikä Väinö Linnan Tuntematon sotilas kuulu lempiteoksiini, vaikka kansallisklassikko onkin. Koska Toisen tuntemattoman lähtökohtana ollut teos ei erityisemmin kiinnosta, ajattelin että yhdeksästä nykykertomuksesta dramatisoitu esityskään ei jaksaisi kiinnostaa. Olinpa todella väärässä!

Jatka lukemista ”Naiset sodan varjoista”

Me ollaan… sankareitako? Kaikkiko?

Ensin ajattelin Rakkaani, Conan Barbaari –näytelmän jälkeen samoin kuin Parasta elämässä -näytelmän jälkeen: en pysty tästä kirjoittamaan, tämä on taas yksi teos, joka kolahti liian lujaa, nosti pintaan julmetun kipeitä tunteita. Tulee liian omakohtaista tekstiä. Mutta mutta!  Teoksen käsikirjoittaja-ohjaaja Juho Mantere viittaa käsiohjelmassa aristoteliseen katharsikseen, puhdistautumiseen, jonka voi saavuttaa teatterin avulla. Se ja hänen sanansa pressitilaisuudessa teatterista yhteisen kokemuksen rituaalina, parantavana sellaisena, käänsivät kelkkani.

Jatka lukemista ”Me ollaan… sankareitako? Kaikkiko?”

Elämän ovien Cabaret

Odotukseni Cabaret´n suhteen olivat korkealla jo ennen ensi-iltaa. Ei sen takia, että kolmikko HöglundHaraldssonWikar on niittänyt mainetta yhteistyöllään ja jokainen erikseenkin omilla tahollaan. Eikä sen takia, että roolituksesta päätellen kaikki oli kohdallaan. Jos jo pressitilaisuudessa päälleni lankeaa levollisuus ja hartiani laskeutuvat – ”ah, tätä voi tulevaisuudessa vain nautiskella jännittämättä, kaikki toimii” – on se sisäinen viesti itselleni, että nyt on tulossa jotain extraherkkua. Onko pitkä valmisteluaika ruokkinut tekijöiden superluovuutta, kun on ollut aikaa ajatuksille, joita kokeilla? Ovatko taito ja talenttien toisilleen loistavat tähdet vain loksahtaneet oikeaan asentoon niin tuotannossa kuin toteutuksessa? Kyllä, kyllä ja KYLLÄ!

Jatka lukemista ”Elämän ovien Cabaret”

Elä se! Feel it! Cabaret!

Mul oli jano. Teatterinjano. Hirveä jano! Maanantai-iltapäivänä olin raahautunut keitaalle ja edessäni heiluteltiin virvoittavaa lasia, piripintaan asti täynnä olevaa isoa lasillista viileää, raikasta lähdevettä. Oliko tämä totta vai kangastusta? Uskoako vai ei?

Jatka lukemista ”Elä se! Feel it! Cabaret!”

Näin, koin, kuplin! – Mikä Kulttuurikuplia?

Vuonna 2017 sain ilon aloittaa noviisibloggaajana Turun kaupunginteatterin Kotikriitikoissa. Porisin kaksi vuotta paivinporinoita-kirjoittajanimimerkin takana ja kirjoitin lähes kaikista teatterin esityksistä monenmoisia tekstejä. Kirjoittajaminäni koki renessanssin ja eli luvan kanssa ihanaa kulttuurintäyteistä elämää. Kirjoittaminen ei ole ottanut loppuakseen kerran uudelleen vauhtiin päästyään, näin aikuisiällä. Se on aina ollut innostava ja mutkaton tapa ilmaista itseäni.

Jatka lukemista ”Näin, koin, kuplin! – Mikä Kulttuurikuplia?”