Kategoria: Yleinen

Naiset sodan varjoista

Published on julkaissut paivinporinoita1 kommentti

Valot sammuivat ja Turun Kaupunginteatterin Sopukkaan laskeutui pitkä hiljaisuus. Loppuiko esitys jo? Näin äkkiä?! Jäin janoamaan lisää. Ihmettelin itseäni, koska olin ennakolta jännittänyt tämän esityksen katsomista. En ole erityisemmin mieltynyt mihinkään sota-aiheiseen eikä Väinö Linnan Tuntematon sotilas kuulu lempiteoksiini, vaikka kansallisklassikko onkin. Koska Toisen tuntemattoman lähtökohtana ollut teos ei erityisemmin kiinnosta, ajattelin että yhdeksästä nykykertomuksesta dramatisoitu esityskään ei jaksaisi kiinnostaa. Olinpa todella väärässä!

Jatka lukemista ”Naiset sodan varjoista” →

Jälleen soitti Dallapé!

Published on julkaissut paivinporinoitaJätä kommentti

Legendaarinen, 95-vuotias kansallisorkesteri, sitä on Dallapé! Miten sen paremmin sanoisi?! Ennen orkesterin illan konserttia Turun Kaupunginteatterissa kuuntelin Dallapén juhlalevyä kahdenkymmenen vuoden takaa ja katselin sen kansikuvia. Historiaa kerrottiin kokoonpanosta vuosilta 1989-2000, ja olipa myös kuva vuodelta 1934. Musiikin legendoista siinä kuvassa istuivat mm. A.Aimo ja Viljo ”Vili” Vesterinen. Ajatukseni veivät kauas, edesmenneiden isoäitieni (s.1910 ja 1918) nuoruusaikaan. Kuvittelin, miten he katselevat pilven reunalta, kun lapsenlapsi kuuntelee samoja iskusävelmiä kuin he joskus nuorina.

Jatka lukemista ”Jälleen soitti Dallapé!” →

Lapsen silmin Kaipiaisen fantasiamaailmassa

Published on julkaissut paivinporinoitaJätä kommentti

Päällimmäinen ajatukseni nähtyäni keramiikkataiteilija Birger Kaipiaisen (1915-1988) näyttelyn Turun taidemuseossa oli: Tämä näyttely olisi pitänyt katsoa lapsen silmin ja lapsen olisi tämä mukava nähdä! Teokset ovat fantasiaa ruokkivia, mutta esittäviä, luonnon- ja ihmisläheisiä, herkästi tai tehokkaasti värikkäitä, koristeellisia ja selkeitä. Jos teoksia vielä saisi koskea, niiden muodot avautuisivat lisää, ja kosketuksen kautta myös näkövammaisille. (Selvyyden vuoksi: koskeminen teoksiin on kielletty!) Teen siis matkan uudelleen, lapsenomaisesti, yrittäen säilyttää sen fantasia-, satu- ja luontomaailman, jota Kaipiaisen taiteesta ajatuksiini tulvi.

Jatka lukemista ”Lapsen silmin Kaipiaisen fantasiamaailmassa” →

Onnenhetkiä Liilin kanssa

Published on julkaissut paivinporinoitaJätä kommentti

Ketään ei ole onnelliseksi luotu vaan elämässä on onnellisia hetkiä. Jotkut huomaavat ne, jotkut taas jäävät odottamaan, koska se onni tulee ja potkaisee. Onni on pieniä jokapäiväisiä hetkiä, arjen ihmeitä. Näitä pikkuisia onnenhetkiä kannattaa ottaa talteen talven varalle.

Liili Mõtuste, 2006

Minun jokapäiväinen iloni ovat hetket Liilin kanssa! Seinälleni on ripustettu teos Siipi 1 (Tpla 21/30), jonka sain lahjaksi ja muistoksi kaksosteni syntymän jälkeen 2000-luvun alussa. Teoksessa kaksi pientä lasta lepää vierekkäin sykkyrässä linnun tai enkelin siivellä, itse voi päättää kumman. Teos on lempeän varjeluksen symboli ja kovin rakas itselleni. Oli itsestään selvää, että halusin nähdä taidegraafikko Liili Mõtusten muistonäyttelyn Onnen hetkiä. Taidegraafikko Liili Mõtuste (1950-2008) olisi tänä vuonna täyttänyt 70 vuotta.

Jatka lukemista ”Onnenhetkiä Liilin kanssa” →

Kesän viimeinen valssi Littoisten lavalla

Published on julkaissut paivinporinoitaJätä kommentti

Kun saavun Littoisten lavalle Kaarinaan, ensimmäisen setin musiikki vastaanottaa minut. Lavalta kaikuu du-du-dudu-du-du, Stand by me, mukavasti rullaavana stemmalauluna. Ihailen hetkisen hiekkarantaa, järveä ja kaukaa näkyvää Littoisten Verkatehdasta. Astun sisään hikisenlämpimään lavatunnelmaan. Kyösti Mäkimattilan ja Varjokuvan musisointi on jo lämmittänyt tanssijat ja tanssijat ilman.

Jatka lukemista ”Kesän viimeinen valssi Littoisten lavalla” →

Näin, koin, kuplin! – Mikä Kulttuurikuplia?

Published on julkaissut paivinporinoitaJätä kommentti

Vuonna 2017 sain ilon aloittaa noviisibloggaajana Turun kaupunginteatterin Kotikriitikoissa. Porisin kaksi vuotta paivinporinoita-kirjoittajanimimerkin takana ja kirjoitin lähes kaikista teatterin esityksistä monenmoisia tekstejä. Kirjoittajaminäni koki renessanssin ja eli luvan kanssa ihanaa kulttuurintäyteistä elämää. Kirjoittaminen ei ole ottanut loppuakseen kerran uudelleen vauhtiin päästyään, näin aikuisiällä. Se on aina ollut innostava ja mutkaton tapa ilmaista itseäni.

Jatka lukemista ”Näin, koin, kuplin! – Mikä Kulttuurikuplia?” →