En oikein osannut odottaa mitään. Tai paremminkin: odotin jotain aivan täysin erilaista teatteria Linnateatterin uutuudesta Illuusio jossa elämme – matka mielen näyttämöllä. Mentalismiesitykset ovat itselleni täysin vieras laji. Mitä voi olla mentalismin ja teatterin yhdistelmä, ja esityksen painotukset? Sitä pohdiskelin ennen esitystä. En ainakaan halua, että kukaan tunkeutuu yksityisiin ajatuksiini, hyvänen aika! Minua valistettiin, että ”näköjään unohdat kokonaan mentalismin taikuuden alalajina, ei mentalisti mikään ajatustenlukija ole”. Tiedossa oli paremminkin ajatuksellisen taikuuden teatteriesitys, ”jossa esiintyjä ei näennäisesti tee taikatemppuja, vaan esittelee ilmiöitä joita voivat olla esimerkiksi ennustaminen, ajatustenluku, hypnoosi, telepatia, mikroeleiden lukeminen tai vaikkapa yliluonnollinen muisti.”

Jotenkin tuntui turvalliselta jälleen kerran istua ja nojautua taaksepäin Linnateatterissa, iloisesti hälisevän teatteriravintolan yleisön ympäröimänä. Vaikea kesä oli onneksi jo ohi, elämän silloin tällöin tarjoamat voimia vievät ajat toivottavasti takanani. Kirjoittamattomuuden kesä, vaikka paljon olisi ollut sanottavaa. Jos, kiltti mentalisti, voisit löytää avaimen tähän ajatusten lukkoon, sen voisit avata!

Huoneesta vapautumisen idea toimi tarinan juonena oivallisesti ja kun se tapahtui näyttämöllä, sen kestää lievästi klaustrofobinenkin. Pakopelit suljetuista tiloista -no, thank you, ei minulle. Kaiken kaikkiaan kaunis ajatus vapautua huoneesta, mielen vankilasta, toimi taiteellisesti parhaiten valojen, äänten ja tanssillisten osuuksien yhdistelmissä. Syttyvät ja sammuvat sormivalot, viisauden valot, vangitsivat katsojan tuijottamaan värivaloissa liikkuvaa Jenni Sofiaa. Itse en kuitenkaan lämmennyt kokonaisuudelle. Taiteellisemmista tuokioista vaihdettiin interaktiivisiin osuuksiin yleisön kanssa. Totta kai innokkaat pääsivät mukaan auttamaan mentalistia vapautumisessa ja – kuinka ollakaan – onnistuivatkin auttamaan häntä. Vaikka tämän puolen esityksestä ymmärsin (jotkut varmasti jopa nauttivat näyttämöllä mukana olosta!), oma mieleni olisi kaivannut vähemmän vuorottelua esiintyjän ja yleisön kanssa tehtävien numeroiden välille. Kaipasin ehyttä tarinaa, joka saisi edetä ilman seisokkeja.

Kutkuttavinta koko esityksessä itselleni oli pohtia, mitä keinoja mentalisti missäkin tempussa käytti. Missä sijaitsevat salaiset minikamerat? Mikä on nykyteknologian osuus esityksessä? Mikä matematiikan logiikka vie aina tiettyyn tulokseen? Apuvälineet esiin! Mutta hyväksyin hoksaamattomuuteni. Näin synnytettiin esitys, joka kulkee sujuvasti eteenpäin, tekipä yleisö mitä tahansa. Onnistunutta omassa lajissaan, kyllä.

Esitystä on kyllä kiittäminen siitä, että se auttoi minua heräämään syksyyn ja huomaamaan esitysten sisäkauden alkaneen. Ja palautti minut niihin tunnelmiin, joista olisin halunnut kirjoittaa aiemmin. Kesän esitykset, kesän lukot. Lukot auki, kirjoittamisen vapaus lentoon!

Keväthuuto! Jihaa!

Ensi-illan tunnelma Turun kesäteatterissa 16.6. muistuu mieleen maagisena. Tuulenvire humisutti puita ja lennätti ilmaan jotain puiden hahtuvia kuin lumisateessa. Mielikuvituksen avulla oltiin yhtä hyvin kesässä kuin talvessakin, kertomuksen mukaisesti. Pitkästä aikaa muistan nauttineeni kesäteatterikatsomossa niin, etten kaivannut mitään lisää. Ympärilläni istuneet lapsikatsojatkin olivat täpöllä esityksen imussa mukana. Esityksessä huomioitiin sekä aikuis- että lapsikatsojat, siinä tiivistettiin jännitystä ja luotiin lempeyttä pienimpiä huomioiden, aikuiskatsojia väheksymättä. Nautin suunnattomasti täydellisestä äänimaisemasta ja kaunissävyisen, värikylläiseen puvustuksen ja maskeerauksen kokonaisuudesta! Pääroolit sopivat kuin nakutettu Inke Koskiselle ja Kasper Korpelalle. Rosvot riehuivat sopivan rosvomaisesti ja Ajattarat eivät pelottaneet liikaa vaan liikkuivat usvaisen haamumaisesti. Jihaa, tästä alkoi kesäseikkailu!

L´Chaim! Elämälle!

Kun Turusta siirryin Paimion katsomoon 18.6., yritin hillitä itseäni ajattelemasta maailmantilannetta, vaikka Viulunsoittaja katolla -musikaali Paimion kesäteatterissa väistämättä ajatukset sinne suuntaan veikin. Taide voi myös lieventää maailmantuskaa, jos niin halutaan. Itselläni ei ollut rasitteena aiempia esityksiä teoksesta kuin Samppalinnan kesäteatterista 2006 ja teoksen vanha elokuvaversio. Korva sai tänäkin kesänä levätä ammattitaitoisen live-orkesterin soitossa, ja kyllä toisessa esityksessä (huolimatta esittäjävaihdoksista) kaikki sujui, vaikka välillä hieman epätasaisesti, oli huippukohtia ja vähemmän onnistuneita kohtauksia. Miesten uhoaminen maljannostoineen syöpyi muistiin ja erityisesti nuorten näyttelijöiden, Tevjen ja Golden lapsia näytelleiden nuorten roolitöiden raikkaus lämmitti.

Vaikka vannoin, etten itkeä tihrusta vanhojen klassikkokappaleiden äärellä, Nousee päivä, laskee päivä mursi tottuneenkin kuuntelijan sydämen lukon jälleen kerran. Ja kyllä sanat kolahtivat keski-ikäiseen äiti-ihmiseen kovemmin kuin kertaakaan aiemmin. Samalla tuo kappale kokosi yhteen tuntemukseni molemmista esityksistä. Näin sen kuuluu mennä: lapset, eläkää omannäköistä elämää, etsikää omat ystävänne ja sydämen valittunne. Vanhat kyllä sopeutuvat aikanaan.

Elämä on iloleikki!…

Toisenlaisiin tunnelmiin sukelsin heinäkuun ensi-illoissa, Sauvon kesäteatterissa Nummisuutareissa ja Raision teatterin Kaislikossa suhisee -esityksessä 7. ja 8.7. On ehkä epäortodoksista niputtaa nämä kaksi esitystä, mutta niin ne vain mielessäni nostivat hupaisen yhteiskuplinnan. Mietiskelin jopa, että samojen piirteiden ja yhtäläisyyksien etsiminen pohjavireeltään samankaltaisista, mutta ulkoisesti hyvinkin erilaisista esityksistä on yhdenlainen tahaton katsoja hauskuus ja oikeus. Ja hei, voisikohan näitä markkinoida yhdessä…?!

En olisi kuuna päivänä osannut odottaa nauttivani Aleksis Kiven aikaisesta kielimaailmasta ja Nummisuutareitten maailmasta niin kuin nautin! Esityksestä loisti poissaolollaan kaikenlainen Kiveen liitetty tunkkainen pölyisyys, ja alun kielen kuulostelun ja siihen tottumisen jälkeen nautin katsoa riemullisia reissuja ja hersyvää henkilögalleriaa. Sami Virran Esko jäi mieleeni varsinaisena valloittavana veijarivelikultana. Miesrooleissa löytyi sävyjä ja aikamoinen porukka se kyllä olikin! Kaiken kaikkiaan rooleihin oli taas löydetty oikeat tekijät ja/tai he olivat rooleihinsa kasvaneet, niin konkarit kuin nuoremmat. Puvustus ja lavastus kunnioittivat ajan henkeä, ja sitä värittivät monipuoliset Matti Moilasen luomat musiikit.

… ja KRAAK sille!

En myöskään odottanut nauttivani Raision teatterin Kaislikossa suhisee -näytelmästä, joka marssitti näyttämölle seikkailemaan monimuotoisen eläinkaartin. Jos oli Esko omanlaisensa raikuli, revitteli Elina Karjalainen Rupikonnana vähintään yhtä hengästyttävää vauhtia. Kesän mehevin ja riemukkain rooli, ehdottomasti! Huomasin harmittelevani, ettei tämä esitys ole tarjolla koululaisesitykseksi. Esityksen teemat ystävyydestä, virheistä ja niiden hyvittämisestä, toisten hyväksymisestä ja tukemisesta eivät vanhene. Vaikka Kenneth Grahamen alkuperäisteos on yli satavuotias, ei löytynyt pölynhiveniä tästäkään, Alina Kilpisen sovituksesta! Myös tämän teoksen rooleissa löytyi värikkyyttä ja näyttelijöiden osaamisen monipuolisuutta, kun he lennossa vaihtoivat toiseen rooliin. Ja kekseliäästi toteutettuja juttuja sai napata niin puvustuksesta kuin lavastuksesta, mikä varmasti oli lapsikatsojista(kin) hauskaa. Näin ihanassa esityksessä unohtaa olevansa (normaalisti melko järkevä) aikuinen ja heittäytyy täysillä hulvattomaan mielikuvitusmaailmaan.

Jos kesä oli alkanut luontokuvan äärellä, se myös siihen loppui. Jokimaiseman äänten solina ja laulut jäivät soimaan mieleen. Moneen otteeseen harmittelin kyvyttömyyttäni tarttua kiinni ajatuksiini ja kuljettaa ne tekstiksi. Kyse ei ollut esityksistä. Kyse oli lukoista, mielen lukoista. Nyt marssin uudelleensarjoitettuna syksyä kohti.

Kesän ja alkavan syksyn esitykset, kiitokset esityksistä ja lipuista teattereille:

Turun Kesäteatteri: Ronja, ryövärintytär Perustuen Astrid Lindgrenin romaaniin, sovitus Magnus Lindman, suomennos Kaisa Lundán, ohjaus Janne Jämsä

Paimion Teatteri: Viulunsoittaja katolla Käsikirjoitus Joseph Stein, musiikki Jerry Bock, sanoitukset Sheldon Harnick, kääntäjä Esko Elstelä, ohjaus, koreografia ja näyttämökuvan suunnittelu Eija-Irmeli Lahti 

Selku ry, Sauvon kesäteatteri: Nummisuutarit Alkuperäisteos Aleksis Kivi, käsikirjoitus Sylvi-Anna Airola, Ronja Juusti, Tom Linkinen, Raimo Karppinen, Hannele Moilanen, laulujen sanat kirjan pohjalta Matti Moilanen, ohjaus Hannele Moilanen

Raision Teatteri: Kaislikossa suhisee Alkuperäisteksti Kenneth Grahame, ohjaus ja käsikirjoitus Alina Kilpinen

Linnateatteri: Illuusio jossa elämme – matka mielen näyttämöllä Käsikirjoitus ja ohjaus Liila Jokelin, mentalismimentori Kalle Tahkolahti, lavalla Jenni Sofia

artikkelin pääkuvakollaasi koostettu seuraavien tekijöiden kuvista:

Frans Rinne (Turun Kesäteatteri), Jan Sundman (Paimion Teatteri), Urpo Helenius (Raision Teatteri), Ronja Juusti (Sauvon kesäteatteri) sekä Peter Sebastian, grafiikka Mari Mero (Linnateatteri).