Kyl se vaa iski pohjoisturkulaisee ku ilone salama kirkkaalt taivaalt! Olen nähnyt näyttelijä Linda Wiklundin erityisesti kesäteatterin näyttämöllä useasti mitä erilaisimmissa rooleissa. Kun näin hänen hahmonsa Misu Läntise tällä hetkellä käynnissä olevan Putous-kauden mainoksessa, sai hahmo minut uteliaaksi siinä määrin, että näin pohjoisturkulaisena oli ihan pakko saada tietää hahmon taustoista lisää. Kaipa se on jonkinlaista turkulaisbloggaajan nurkkapatriotismia, mutta hilpeästi hykertelevää sellaista.
Putoukse Misu Läntine, Turust Töölösse vai kummottos se oli?
Misu Läntine esitellään mtvputous-instagramissa näin:
Misu Läntine – Ei täl vaan tois pual Töölöö
Misu on vastikään Turusta Helsinkiin muuttanut Less Mills-jumppaohjaaja ja vuoden 2011 Miss Paattinen. Misu kokee olevansa kielellinen monitaituri ja hänen harrastuksiinsa kuuluu hokilätkän seuraaminen ja jatkuva riskinotto.
Aamuruuhkasta puhelimeen tavoitettu Linda Wiklund kertoi tulevasta torstain 2.2. työpäivästään Putouksen parissa:
- Olen matkalla studiolle, ensin hiusvärjäykseen. Samalla hakkaan repliikkejä päähän. Lauantaille 4.2. on tiedossa tekstipainotteisia sketsejä. Sitten harjoitellaan Misu Läntise kohtausta ja lisäksi on vielä pukusovituksia. Tämän tyyppisessä televisiotyössä alkuviikon päivät ovat aika repaleisia, kun puvustuksen ja maskin kanssa käydään läpi sovituksia, ja käsikirjoittajan ja ohjaajan kanssa tehdään töitä. Teatterityöhön verrattuna televisiotyön työajat ovat erilaisia, työpäivä on yksiosainen, mutta lisäksi kotona on harjoiteltava repliikkejä. Lauantai, lähetyspäivä, onkin sitten työtä kellon ympäri, kertoo näyttelijä.
Linda Wiklund on paljastanut olevansa herkästi naurava, huonopokkainen. Hän kertoo, että huonopokkaisten kollegojen kanssa he todellakin löytävät toisensa! Pokan pitämiseen keinona on, että nauraa harjoituksissa kaikki naurut pois, niin lähetyksessä ei enää naurata. Jos naurua alkaa kieltämään itseltään, alkaa varmasti naurattaa.
- Toisaalta nauraminen on aitoutta. Muistan, kun Kiti Kokkonen näytteli Putouksessa ja katsoin häntä. Tärkeää on kuitenkin, että näyttelijä on auki, läsnä. Ja jos naurattaa, niin naurattaa, ei se ole niin vakavaa. Ja toisaalta Putous-formaattiin kuuluvat yllätykset meille näyttelijöillekin ja se vielä lisää käkätystä.
Putouksen yllätyskohdissa saattaakin joutua tehtävässä improvisaation eteen. Linda Wiklund kertoo kammonneensa sitä todella paljon.
- Aivoissa on musta kohta, johon tungen ne kaikki asiat, joita ei saa sanoa. Se aktivoituu välittömästi, kun improvisoiminen alkaa. Tuntuu, että ollaan vaarallisilla vesillä, kun ollaan telkkarissa ja yleisössä on paljon lapsia. Onneksi improt ovat aika hyvin tietyissä raameissa tässä ohjelmassa.
Pääsimme sitten ruotimaan Misu Läntise hahmon syntymistä. Linda Wiklund valmistui 2015 Teatterikorkeakoulusta. Hän kertoo siellä yrittäneensä päästä turun murteesta eroon, mutta sai kommentteja, että ”turku tulee susta läpi”. Tähänastiset työt ovat paljolti olleet komediaa, komediasävytteisiä tai -painotteisia.
- Olin monesti miettinyt, millaisen hahmon tekisin, jos lähtisin mukaan Putoukseen. Turkulaisuus on itselleni toisaalta lämmin asia. Turun murre tuo reippautta ja ulospäinsuuntautuneisuutta. Ja murre huvitti sekä itseäni että kollegoja. Turun murteessa on tietynlaista ”halki-poikki-pinoon” -mentaliteettia, mikä itseäni viehättää ja mikä siirtyi myös Misu Läntise hahmoon. Ei ollut muita vaihtoehtoja kuin tehdä tämänkaltainen hahmo. Ja sille on esikuvia myös lähipiiristä. Ja toisaalta tässä ei tarvinnut näytellä murretta tai ikää, eikä tarvinnut muuttaa ääntä. Sai keskittyä muihin asioihin.
Omaa sydäntäni lähellä on pohjoisturkulaisuus ja suurimman osan elämääni olen asunut Turun Kehätien pohjoispuolella. Halusin tietysti tietää, miten Misu Läntiselle löytyi juuri Miss Paattinen –titteli. Missi on missi, vaikkei mikään megaluokan missi olisikaan 😊. Ja mikä yllätys paljastuikaan! Linda Wiklund on meijä oman kylän flikoi!
- Mietimme Misun ulkonäköä ja ohjaaja oli sitä mieltä, että pitää lähteä jumpparimimmin suuntaan. Ja koska Turustahan tulevat kaikkein kauneimmat naiset, niin Misun täytyi olla joku missi. Olen itse asunut lapsuudessani Moisiossa, joka Turun keskustasta katsottuna on landea. No Paattinen on sitä vielä enemmän. Hänestä tuli siis missi, mutta ei minkään valtavan missikilpailun missi. Miss Paattinen myös saundaa mukavasti.
Misu Läntise hahmon ja Linda Wiklundin saama hyvä palaute on todistanut, että turkulainen osaa nauraa itselleen.
- Ajattelen, että ihmiset ovat pohjimmiltaan kateellisia turkulaisuudesta. Onhan meillä superkaunis kaupunki. Ja puhun MEISTÄ, vaikka olen asunut Espoossa pari ja Helsingissä kymmenen vuotta. Silti koen niin vahvasti olevani turkulainen. Ja hei, rakkaudesta se hevonenkin potkii. Meidän murre ei kuulu kauneimpaan kastiin, mutta ainakin se noteerataan. Ja huomiota se on sekin!
Murteitten avulla voidaan luoda hahmoihin erilaisuutta, mikä on rikkaus. Linda Wiklundin mukaan perusturkulainen on jotenkin mutkaton ja tulee nöyrästi tilaan. Kyllä näyttelijä sanoo puhelimessa repliikit ”En kai mää mittää myähäs ol?” ja ”En kai mää häiritte jos mää tule tähä?” saa turkulainen hänen muotoilemanaan aidosti kohteliaan ja sympaattisen äänen. Juuri tuon kuuloinen ja oloinen turkulainen itsekin haluaa olla!
Komediaa otsa rypys vai kui?
Linda Wiklundin monet ja itsellenikin tutut työt ovat olleet komediaa, komediasävytteisiä tai -painotteisia. Naantalin Emma-teatterin ja Turun Kaupunginteatterin kesätuotannoissa hänet on nähty Hockey Night , Linnan juhlat , Fingerpori ja Helppo ero -näytelmissä (2015, 2016, 2017, 2020) sekä viime kesän Miestä näkyvissä -komedian pääosassa. Lisäksi Kontio ja Parmas -komediasarjassa hän on näytellyt Saija Kontiota, Otso Kontion (Heikki Silvennoinen) ja Arjan (Arja Koriseva) tytärtä. Kysyin mieleen jääneitä muistoja erityisesti Naantalin kesän näytelmien tiimoilta. Ja äkkiä komediakeskustelumme kääntyikin kohti syvämietteisiä ajatuksia.
- Naantalin kesään liittyy tosi paljon. Komediaa tehdessä käydään aika syvissä vesissä. Komedia on lajeista ehdottomasti vakavinta. Se on vaan niin fataalia. Joko ihmiset nauraa tai ne ei naura. Ja nauraminen on ainoa tulos, joka pitää saada. Niin siihen suhtaudutaan kauhean ryppyotsaisesti. Viime kesänä Satu Rasila ohjasi [Miestä näkyvissä -näytelmän] ja näyttelin pääroolin. Meillä oli viikko ennen ensi-iltaa ryppyotsainen meininki ja mä ajattelin jo et miten mä voisin pikkase heittäytyy auto alle, et käsi murtuis tai tulis joku iso mustelma, et mä en vois tätä hoitaa. Kävelin töihin ja menin Naantali hautausmaan läpi. Yhtäkkiä huomasin miehen tuupertuneena kävelysauvojen kanssa. Lopulta siitä tuli ihan elvytystilanne, jossa minä ja lenkkeilevä, vastavalmistunut sairaanhoitaja, elvytimme tämän, jo hengettömän henkilön, takaisin eloon. Siinä kohtaa, kun ambulanssi tuli paikalle, otti kyytiinsä tämän herran ja lähti viemään sairaalaan – hänen pulssinsa oli jo palautunut ja hengitys lähtenyt uudelleen käyntiin – kävelin siltaa pitkin ja mietin. Mietin, että ei tää nyt niin vakavaa oo. Viikko siitä oli ensi-ilta, se meni superhienosti.
Joskus itse kunkin työ joutuu elämän peiliin ja puntaroitavaksi. Itse ajattelen, että komedia vaatii tragedian parikseen, nauru itkun. Tavallinen kadunkulkija voisi ajatella, että komedia on yksi tyylilaji siinä missä muutkin ja vaatii saman työn, mutta Linda Wiklund tarkentaa:
- Komedia vaatii vielä yhden pykälän enemmän, koska ryppyotsaisuudesta pitää vielä päästä siihen keveyteen takaisin. Draamahan voi olla tosi painavaa. Komediassa pitää saada keveys takaisin. Siitä pitää tulla suvereniteettia. Sen pitää näyttää siltä, että se vain menee, että se näyttäytyy äärimmäisen helppona ihmisille.
Lukioajoist tulevii hommii
Linda Wiklund aloitti näyttelemisen vuosituhannen vaihteessa, 12-vuotiaana Turun Nuoressa Teatterissa ja valmistui teatteritaiteen maisteriksi 2015 Teatterikorkeakoulusta. Uraa on takana jo siis jokunen tovi, mutta runsaasti myös vielä edessä. Keskustelimme siitä, mikä on vetänyt nuoren Lindan alalle ja mitä toiveita tulevaisuudessa hänellä on uralleen.
- Tämä on useimmille elämäntapa ja intohimoammatti. Se houkuttelee alalle ja on myös monelle nuorelle ainoa ajateltavissa oleva mahdollisuus. Hain itse Teatterikorkeakouluun kolme kertaa, ensin lukion kakkoselta. Silloin pääsykokeista lähetettiin välittömästi kotiin kasvamaan. Toisella kerralla pääsin viimeiseen vaiheeseen ja tipuin 30 viimeisen joukosta. Silloin äiti kysyi, että mitä jos nuo ovet eivät aukene. Loukkaannuin verisesti. Mutta jos ei veri vedä täysillä alalle, niin sitten kannattaa miettiä muuta. Olen itse freelance-näyttelijä, ja työ on epävarmaa. Tiedän ehkä seuraavan ja sitä seuraavan työni. Jos taas on kiinnitysnäyttelijä niin työtä on kuutena päivänä viikossa. Työpäivä on silloin kaksiosainen, aamusta iltaan, välissä tauko. Mutta kuten sanottu, tämä on elämäntapa ja intohimoammatti…
Komedia on Linda Wiklundia paljon työllistänyt laji. Hän sanoo sen olevan oma erityistaitonsa, vaikka samalla myös ihmettelee, miten onkin saanut näytellä niin paljon komediaa. Hyvän rytmin tajun ja taidon hän tunnistaa omassa näyttelemisessään.
- Koen kuitenkin olevani tosi herkkä ja ennen kaikkea draamanäyttelijä. Professorina Teatterikorkeakoulussa ollut Hannu-Pekka Björkman näki tämän ja sanoikin, että ”kyllä sun Linda pitäisi päästä näyttelemään Niskavuoret”.
Linda Wiklund lähettää toiveen universumille, että saisi tehdä monipuolisemmin rooleja. Hän toivoo tulevaisuudessa roolitöitä myös draaman parissa. Lisäksi hän myös kirjoittaa ja toivoo, että kirjoittamisesta lähtisi käyntiin jotain näyttelijäntyön rinnalle, että taiteilijuus laajenisi myös kirjoittamiseen.
- Se onkin vitsikästä, että kirjoittamani jutut ovat komediaa, TV-sarjoja. Komedia on se, mikä sisältäni kumpuaa. Minua kiinnostaa naurun ja itkun vuorottelevuus. Jos ajattelen, mikä itseäni naurattaa, itkettää ja lämmittää eniten, niin brittiläiset komediat. Briteissä osataan tehdä todella taitavasti. On koskettavaa ja synkkää – ja seuraavassa hetkessä naurat kyynelten läpi. Ja se on hienointa!
Elämyksii ja hyvinvointii
Olen kiinnostunut, miten ja mistä taiteen ja kulttuurin ammattilainen ammentaa itselleen palauttavia elämyksiä, jotta jaksaa jakaa elämyksiä katsojille. Blogini teemana ovat ”elämyksiä ja hyvinvointia”, ja olin kiinnostunut kuulemaan, mitkä asiat tuottavat ammattilaiselle hyvinvointikokemuksia.
- Liikun ja urheilen tosi paljon. Se on mun tapani nollata. Lataudun myös musiikkia kuuntelemalla. Musiikki ja tanssi ovat tärkeitä. Tanssilliset juureni ovat jazz-, street- ja hiphop-tansseissa. Tällä hetkellä tanssin vogueta ja musavideotanssia kollegoiden kanssa. Pääasia et ollaan samassa tilassa ja nautitaan.
Keskustelimme omien taiteenlajiemme mahdollisuuksista tarjota elämyksiä. Itsestäni tuntuu, että toisaalta olen töissä, kun kuuntelen musiikkia. Analysointi ja ammattilaisen kuunteleva korva lähtee väistämättä käyntiin. Linda Wiklund tunnisti samanlaisen teatterialan ammattilaisena.
- Rakastan teatteria! Mikä ei varmaan ole rentoutumiskeino, koska omaa ammattilaisuutta on mahdoton sulkea pois. Mutta… en tiedä tarvitseeko omaa ammattilaisuutta edes yrittää sulkea pois. Välillä on ärsyttävää olla katsomassa, kun tuntuu, että teatteria katsoo aina ammattilaisen silmin. Kun katson mitä tahansa esittävää taidetta, katson että tuo taiteilija on ratkaissut tuon asian noin ja tuo tuon monologin tuolla tavalla. Kyllähän sekin elämys on. En katso sitä kriitikkona katso vaan myös ihaillen. Ja saan myös niitä vau-elämyksiä.
Ammattilaisena voi siis saada sekä ammatillisia aineksia että rentouttavia ja elämyksellisiä kokemuksia samanaikaisesti. Joskus tietysti tieto lisää tuskaa. Erilaisen perspektiivin taiteeseen ja kulttuuriin tarjoavat kokemukset lasten kanssa:
- Käyn lasten kanssa erilaisissa taide-elämyksissä, Kansallismuseossa ja kirjastoissa. Lasten kanssa saa erilaisen, lasten näkökulman. Huomaan, että haluan tarjota kulttuuria heille laajalla spektrillä.
Elä, opi, nauti!
Kotilääkäri– ja Seura– lehdissä julkaistussa haastattelussa (2/2019, 15.3.2019) Linda Wiklund mainitsi motokseen ”Opi, elä, nauti!” Se kuulosti sen verran pontevalta lauseelta, että halusin tietää, vieläkö se on voimassa.
- No se voisi olla. Mulla on jatkuva oppimisen nälkä. Olen utelias ihminen. Viime syksynä aloin tutkimaan meditaatiota ja tilasin kaikki kirjat. Mulla on tosi kova ramppikuume ja jännitys. En halunnut, että se määrittää tätä Putouksen kahdeksanviikkoista. Meditaatio on valtavan iso apu. Lauantaipäivänä otan muutaman minuutin ja vaan hengittelen. Kun kello lyö 19.30. ja suora lähetys alkaa, huomaan olevani auki ja rauhallinen. Näen mun rakkaat kollegani ja hengitys kulkee.
Aamutuokion päätteeksi keskustelemme Pohjois-Turun, Moisio-Paattinen -akselin kuulumiset ja vinkkaan paikallisia laavupaikkoja Lindalle. Hän puolestaan kertoo koukkaavansa välillä vanhoilla huudeilla katsomassa paikkoja. Lopuksi hän toivottaa lempeitä tuulia Moision ja Paattisten tutuille, ja suuntaa kohti Putous-työpäivää 🙂 Jään miettimään ja odottamaan Niskavuori-tulkintoja…
Kiitos haastattelusta ja kuvista (kuvaesityksen kuvat) Linda Wiklund ❤
muut kuvat kesäteatteriesityksistä: Otto-Ville Väätäinen /Turun kaupunginteatteri
Kulttuurikuplia 