Tammikuun alun hyiseen pakkaspäivään sopisi lämmittely takkatulen äärellä, kuohkean viltin alla, seurana lämmin glögimuki, joulusta jäänyt konvehtirasia ja hyvä kirja, ehkä jotain lempeänlämmintä musiikkia vaimeasti vielä taustalla. Ei raahautumista toiselle puolelle kaupunkia läpi vesisateen, avaraan, hyvin ilmastoituun elokuvasaliin, ei. Paitsi että lämpimän tunnelman kyllä saavutin katsomalla juuri ensi-iltapäivänä, 4.1.2023, Markku Pölösen tuoreinta ohjausta Hamsterit.

Katsoja tuodaan keskelle harmaata, kaupunkilaisvirkamiehen ja hänen perheensä arkea 50-luvulla. Perheenisä Rurik (Jaakko Ohtonen) kokee työnsä mielenkiinnottomaksi ja tylsäksi. Asuminen on ankeaa, kolkkoa ja ahdasta. Ilo näyttää olevan poissa elämästä. Lapset sairastavat ja parisuhdekaan ei voi oikein hyvin. Toisaalla maaseutumaisemassa asustelee Hamsteri (Peter Franzén) lemmikkihiirensä Minnin kanssa. Hamsteri taas on köyhä ja vapaa taiteilijasielu, joka elää omassa seikkailukertomusten värittämässä, yksinäisessä boheemimaailmassaan, unelmoi vuokraemäntä, tehtailijanleski Stellasta (Katariina Havukainen) ja selviytyy mitenkuten piirtäjä-tarinoitsijan tuloillaan päivästä toiseen.

Nämä maailmat kohtaavat, kun Rurik saa rahavoiton ja muuttaa perheineen maalle Hamsterin naapuriin. Hamsteri on kummallinen, kuten kaupan myyjäneiti (Satu Tuuli Karhu) hänelle suorasukaisesti ilmoittaa. Ja ihanan omituiseksi hänet on roolin tekevä Peter Franzén rakentanut: kummallinen sekoitus ilmeiden ja kasvojen jyrsijämäisyyttä, puheenparreltaan runollisen, vuolaan kaunosieluinen, eleiltään jäykähkö, pintaraapaisulla ihmisiä puolelleen kääntävä tai luotaan työntävä, mutta syvemmältä yksinäinen, herkkä, kaipaava ja unelmoivan tunteikas. Minua miellytti tämän elokuvan Hamsteri. Omituisuuden lisäksi hän oli omalaatuisesti oppinut ja erikoisuudessaan sympaattinen. En kokenut häntä erityisen manipuloivaksi, en kirjassa tai elokuvassa, vaikka hän pikkuisen kotiinpäin vetääkin esimerkiksi kuusi astetta kylmempää näyttävällä lämpömittarilla.

Hamsterille hamstraus, ylenpalttinen varastojen kasvattaminen pahan päivän varalle, on unelmointia, turvallisuuden luontia ja vastakohta niukkuudelle, jonka keskellä hän elää. Lopulta Rurikin ja tämän perheen avulla se on myös yhteyttä toisiin ihmisiin ja yhteisen asian sitomaa ystävyyttä. Hamsteri saa kaipaamansa ystävän unelmoimaan kanssaan. Kirjassa Rurik innostuu helposti johdateltavana Hamsterin luomista yltäkylläisistä maailmoista, elokuvan Rurik puolestaan on dramatisoitu enemmän työssä uupuneeksi. Hän saa sisältöä ja merkitystä elämäänsä rakentamalla perheelleen talvivarastoja Hamsterin avulla. Konkreettisia tuloksia tuottava työ luo merkityksellisyyttä Rurikille. Hamsteri kasvaa jonkinlaiseksi oppi-isäksi ja luolamies-esikuvaksi.

Kuuluu asiaan, että suo kasvattaa kaksi erikoislaatuista marjaa. Näistä karpalo, tuo kirpeä peijakas, on ottanut itseensä suon happaman mieliharmin; pistävien syyspakkasten, mutaveden ja kiiltävän lumituiskun tuottaman ärtyisyyden. Mutta lakka on kesän ja auringon marja. Kun maistelee hartaasti suomuuraimen aromia, niin tulee mieleen helteisen poutapäivän kultaiset kiharat suurien rämemaiden yläpuolella ja värisevä auer tuolla suonsalmessa, jossa vedet juoksevat alaspäin toisille soille . (Hamsterit, kolmas luku)

Mutta kyllä hamstrauksen takana löytyy myös jonkinlainen yhteinen arkaainen miehisyys, stereotyyppinen miesmetsästäjä, joka tuo retkiltään saaliit kotipesään ja lähtee taas retkilleen. Seikkailukirjojen Hylje-Samuelsson esikuvanaan miehet käyvät ”pyyntiretkillä” ja noutavat saaliit kotipesän kellariin. Toki hamstrataan myös lämpimiä talvivaatteita, honkahalkoja ja tarttuupa matkoilta mukaan myös Luppakorva-koira. Koti näyttäytyy mukavana turvapaikkana maailmalta, ja kotipesän kellari kodikkaana hyggeilyn lempinurkkauksena, hyggekrogina. Toki meissä, tämän koronaalisen ajan katsojissa, elokuva resonoi ja tuo mieleen koronan alkuajan vessapaperihamstraukset, Ukrainan sodan, kotivaran rakentamisen Marttojen oppien mukaan ja sähkökatkojen uhkan. Mutta itse oikeastaan unohdin katsoessani tämän maailman ja solahdin täysin mukaan elokuvan ympäristöön, aikaan ja hamstrauksen mielenmaisemaan. Tämä puhutteli marjastaja-sienestäjä-astiankerääjää minussa.

Hamsteri ja Rurik rakentavat hyggeilevien mukaeränkävijämiehien man cave’in, miesten kohtaamispaikan yhteisen turvallisuusunelman äärellä. Varasto, jonne he kömpivät ihailemaan ja hipelöimään pulloja ja purnukoita, on selvästi sellainen. Mutta elokuvan myötä myös muunlainen hyggeily astuu kuvaan: luonnossa liikkuminen rennolla, mutta tavoitteellisella otteella on hyggeä. Syksyn saavutettua Hamsterit hyggeillään takkatulen äärellä lämmitellen ja fiilistellen. Kauniit kohtaukset sohvannurkassa kyhnöttävästä parista kynttilöiden valossa, nauttimassa yhteisestä hetkestä on hyggeä. Ja sitähän Rurikin perhe tuli hakemaan: hellittämistä, hiljentymistä ja pakoa kaupungista. Kaukana kavala maailma, kaukana paha maailma, tervetuloa oma hyvän mielen kupla. Ja elokuvan lopussa valtavat, huvilan peittävät kinokset, ”kaikkien aikojen talvi”, sitä vielä täydentävät.

Tellu (Vilma Kinnunen), Rurikin vaimo, rakastaa miestään. Pienen vastahangan jälkeen ja hieman miestään toppuutellen hän lopulta itsekin nauttii maaseudulla olosta sekä näkee hyviä puolia miehensä ja Hamsterin ystävyydessä. Hamsteri osaa empaattisesti tukea toipilas-Rurikia ja sitä Tellu osaa arvostaa. Kirjasta poiketen käsikirjoittajat Markku Pölönen ja Paula Vesala ovat tuoneet Tellun ja Hamsterin suhteeseen pienen romanttisen haaveilun vivahteen. Tellu on kuitenkin se elokuvan järjen ääni, mutta joustava ja ymmärtävä.

Elokuva kunnioittaa Veikko Huovisen (1927-2009) alkuperäisteosta Hamsterit (1957) kirjasta napatuissa dialogikohdissa, tapahtumissa ja tyylissä. Olin kuunnellut teosta äänikirjana näyttelijä Risto Mäkelän vivahteikkaan juurevanrehevästi lukemana. Samaa maaseudun, luonnon ja ihmisen ykseyttä elokuvakin saavuttaa. Molemmat puhuvat viime kädessä siitä, että ihmisen elanto tulee luonnosta, jota meidän pitää kunnioittaa ja hyödyntää järkevästi. Ja ehkä vähän enemmän kuin järkevästi, varsinkin kun luonto tarjoaa antejaan. Ja kun mieli sitä haluaa. Elokuvaan tuodaan kuitenkin tähän aikaan päivitetty ruokasuhde – ei ihan kaikkea lampaanruhoista sianpuolikkaisiin- korostaen luonnon anteja, luontokuvausta ja suhdetta ruokailuun.

En jätä katsomatta yhtään Markku Pölösen ohjausta. Hän on filmeissään saavuttanut jotain siitä menneen ajan suomalaisuudesta, jota itse haikaillen olisin halunnut kokea. Niin oli tässäkin elokuvassa. koin yltäkylläisesti pakoa modernisoituvasta yhteiskunnasta luonnon helmaan, kauniita kokonaiskuvia menneestä maailmasta ja suomalaisen mielenmaiseman kuvausta. Tässä elokuvassa pidin erityisesti syksyisen luonnon kuvaamisesta sekä mykkäfilmipätkistä, jotka kuvittivat Hamsterin mielenmaiseman. Huovisen rikas ja omintakeinen teksti ei ihan helposti dialogiksi käänny, mutta erityisen hyvin mustavalkokuviksi näytti kääntyvän. Ihailin onnistunutta puvustusta ja maskeerausta (Anu Pirilä, Tiina Ryynänen), lavasteita kautta linjan (Antti Nikkinen) ja orkesterin soittamaa musiikkia (Vesa Mäkinen, Tapiola Sinfonietta). Paula Vesalan suloinen Kaksi kärpästä -laulu ja Eila Kivikk’ahon Kolme kuiskausta -runo (Sinikallio, 1942) jäivät muistiin kauniina yksityiskohtina. Henkilöohjaus kautta linjan hurmasi minut. Erityisesti kohtaukset Hamsterin ja Raisa-tytön (Emilia Mattila) välillä sulattivat sydämeni. Henkilökemia Hamsteri-Franzénin ja Emilia-tytön välillä tulvi lämpöä. Jos jostain elokuvaa pitää moittia, niin lyhyydestä. Juuri, kun lumikinokset saapuivat, oltiinkin jo elokuvan lopussa. Olisin vielä toivonut saavani lämmitellä hetken ”kaikkien aikojen talven” varastojen syönnistä nautiskellen, takkatulen loimottaessa ja Caterina Valenten Till kaikuessa gramofonista.

– Miksi enää odotat, Rurik? kysyy Hamsteri. -Aika on jo tullut. On jo korkea aika nauttia pulleista varastoista. Annan sinulle virallisen luvan aloittaa nautiskelusi. Juuri nyt, eikä huomenna. Älä murehdi ja jännitä enää. Kuuntele iloksesi lämpimästä pesästäsi, miten kolea sade pieksää seinää ja tuuli vaikeroi nurkissa. (Hamsterit, kahdeksas luku)

Erityiskiitokset Hamsterin piirroksista Tuomas Myllylä

Hamsterit-elokuva Wikipediassa

Kuvat: Finnkinon sivuilta, alkuperäisesti Annamaria Palsi-Ikonen/ MRP Matila Röhr Productions