Oli kirjoitusidea eräänä vuonna, ennakkonäytöksen jälkeen. Seurasi kriisi, uudelleennousu ja elämä. Mutta mikään ei ollut kuin ennen. Kuulostaa minun kirjoitukseni historialta, kuulostaa Nokia-näytelmän historialta ja Nokia-yrityksen historialta.
Jotain oli muuttunut. Olin odottanut tämän syksyn pimeinä hetkinä innokkaasti, että pääsisin kirjoittamaan Nokia-näytelmästä. Nyt tämän kirjoittaminen maistuikin yllättäen mikrolämmitetyltä kahvilta, mausteena loraus etikkaista koronaa ja lusikallinen odotuksen suolaa sokerin sijaan. Tämän kahvin juominen on ottanut aikansa, onneksi harrastajakirjoittajalla on vain oman elämänsä deadlinet. Mutta kirjoitukseni historia muistuttaa itseäni myös erikoisimman näytelmäkokemukseni historiasta ikinä ja jotenkin dramaattisuudessaan myös yrityksen nimeltä Nokia dramaattisista käänteistä.
Onni onnettomuudessa on, että Nokia, joka sai ensi-iltansa jo kaksi vuotta sitten, ylipäänsä sai uuden elämän näyttämöllä, lähestulkoon samalla näyttelijäkokoonpanolla. Kaikenlaista on tullut kulttuurin parissa koettua, mutta ei vielä tätä, että näen ennakon (23.11.2020) ja varsinaisen näytöksen vasta kahden vuoden jälkeen ennakosta. 3.12.2020 muuttui päivämääräksi 31.10.2022. Onneksi näytelmä tuntui ihan yhtä kiinnostavalta kuin taannoin, mutta kaksi kummallista vuotta jäädyttivät oman kokemukseni vuoteen 2020. Silti iso kiitos teatterille, että tämä pystyttiin tuomaan uudelleen katsottavaksi. Tämä on ainoa yritystarina, jonka koskaan olen näyttämöllä nähnyt. Itselleni se on oman elämäni aikalaistarinaa siitä, miten oma sukupolveni, me ei-diginatiivit ja tietokonemurroksen aikana kouluja käyneet kasvoimme digimaailmaan. Tämän kumisaapas-kännykkä-verkkorakentaja-yrityksen historian muisteluun en tarvitse käsiohjelmaa, jonka senkin sain käsiini kahden vuoden odottelun jälkeen.
Miksi Nokiaa kannattaa lähteä katsomaan, jos muuten fanittaa enemmän Turun Kaupunginteatterin ison näyttämön Tolkieneja ja musikaaleja? Miellyin jo 2020 sujuvasti kulkevaan tarinaan, nimenomaan tarinaan, jossa faktan ja fiktion suhde on varmasti sopivaksi punnittu, enkä jäänyt sitä sen kummemmin pohtimaan nytkään. Edelleen olin tätä mieltä:
En ollut ennakko-oletuksistani huolimatta pitkästynyt tai kyllästynyt, päinvastoin. Näytelmä osoittautui oikeinkin viihdyttäväksi tarinaksi, kertomukseksi, jossa rikkauksia jauhanut kalevalainen sampo pudotetaan lopulta aaltoihin. Mieleeni palautui näytelmäkirjailija Sami Keski-Vähälän ja ohjaaja Mikko Koukin edellinen yhteinen suursaaga, Taru sormusten herrasta. Tässäkin työssä näin yhtä onnistunutta tiivistämistä ja näkökulman valintaa. Ladoin mietintämyssyyni ajatuksia eri osa-alueitten parhaista paloista: hienoja hetkiä, onnistuneita roolitöitä ja visuaalisia elämyksiä. Mietin myös oman elämäni yhtymäkohtia Nokiaan…
(kirjoituksestani Esitys SIIRRETTY Ilon vuoteen 2021, kirjoitettu 4.12.2020)
Näytelmän alkua vieroksuin edelleen. Enemmän se tuntui kornilta pikakelausnäytelmän aloitukselta, mutta kyllähän se siitä käyntiin lähti. Pikakelaushistoriikin jälkeen starttasi erittäin tasapainoinen, viihdyttävä, ja kuitenkin selvästi ja samalla tietoon pohjautuva esitys. Tietotekniikan kehitys 30 vuodessa on ollut yhtä hurjaa haipakkaa kuin meno Nokiassa. Ei ehtinyt jäädä miettimään tätä hetkeä, kun suunta oli jo kohti seuraava niin näyttämön tapahtumissa kuin tarinassa, jossa kansainvälistyminen sitoutuu peräkylän innovatiivisuuteen, Kalevala ja sisu maailmanluokan bisneskilpajuoksuun ja Wall Streetin osakekauppoihin.
Vaikka tarina on eniten Jorma Ollilan (Taneli Mäkelä) ja Risto Siilasmaan (2020 Olli Rahkonen / 2022 Markus Ilkka Uolevi), ja käsikirjoitus vilisee henkilöitä, roolihahmot piirtyivät nopeista vaihdoista huolimatta selkeästi omiksi tyypeikseen, kiitos osaavan näyttelijäjoukon (Taneli Mäkelä, Markus Ilkka Uolevi, 2020 Anna Victoria Eriksson / 2022 Linda Hämäläinen, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Mika Kujala, Kimmo Rasila ja Carl-Kristian Rundman). Tyypittelyssä oli hyödynnetty niin maneereita, imitaatiota (mm. Steve Jobs,Bill Gates) kuin myös ulkoisia vaihtuvia elementtejä, joiden avulla katsoja pysyi vaivatta kyydissä. Roolien määrällisen voiton vie 11 roolillaan Carl-Kristian Rundman, jonka tulkitsema Pertti Korhonen on hykerryttävän hauska insinöörinero ja inhimillisyyden ääni liikemiesgalleriassa. Pidin myös Ollilan ja Siilasmaan henkilöiden kehityskaaresta läpi näytelmän, nämäkin ovat paljon enemmän kuin vain johtajia.
Tätä näytelmää voi kehua myös runsaasta ja onnistuneesta visuaalisuudesta ja äänimaisemasta. Lavastus antaa tuntumaa globaalista suuruudesta, on pitkää neuvottelupöytää, korkeaa Nokian tornia ja avaraa aukeaa, jossa elementit liikkuvat dynaamisen joustavasti kuin parhaiden yritysten liiketoiminnat. Lavastuksen liikkumisen katsominen on kokemus jo itsessään (Kiitos taustatyölle!!). Toisaalta katsojaltakin alkaa happi loppua, kun katsoo jännittyneenä kapenevaa toimistohuonetta.
Avaran tilan täyttävät valot pääsevät esiin useilta yllätyksellisiltäkin suunnilta. Ne ynnä videot ansaitsevat vau-huudahduksia kautta linjan. Erityisesti pörssiromahdus näytelmän alussa oli upea visuaalinen elämys. Äänet taustoittivat hiipivän tasaisesti. En heti tajunnutkaan olleeni pitkään keskellä monotonisen musiikin äänimaisemaa, joka antoi tilaa tekstille ja näyttämön liikkeelle. Ainoastaan Clair de lune-kappale kuuluisi mielestäni haudata lopullisesti kiellettyjen kappaleiden listalle. (valosuunnittelu Janne Teivainen, äänisuunnittelu Iiro Laakso ja videosuunnittelu Sanna Malkavaara).
Kiittelin mielessäni teoksen monipuolisuutta, jossa paitsi tapahtui paljon, tapahtui myös monenlaisesti. Tarina kulki elävöitettynä, ei pelkän dialogin tai joukkokohtausten varassa. Bisnes näyttäytyi pelinä ja neuvottelut otteluina. Ollilan vihanpurkaukset golf-kentällä herättelivät kirpakasti katsojaa ja toisaalta seesteisyyttä toivat pohdinnat kodin suojissa.
Nokia – connecting people. Tämän kirjoituksen otsikkokin pitäisi kai olla englanniksi, Nokia teki meistä kansainvälisiä ja nostatti kansallisen itsetunnon kertaheitolla. Yhtäkkiä piskuinen Salo oli maailmankartalla kännyköiden valmistajana ja Oulun insinööriputki tuotti Piilaaksoon lähteviä tietotekniikkaosaajia. Meistä tuli osa menestyvää, globaalia bisnestä, lopullisesti.
Bisneksellä on kääntöpuolensa. Niitä nähtiin myös näytelmässä. Kilpailijat kärkkyivät kuin hyeenat saalistaan, miljoonatappiot odottivat nurkan takana. Menestys vaatii inhimillisiä veroja. Pienen ihmisen näkökulman puuttuminen oli varmasti tietoinen rajaus näytelmässä. Kuitenkin lähes kaikki keskustelut, joita itse olen käynyt näytelmästä, alkavat puhujan oman elämän muisteloilla suhteessa näytelmään: ”Nokian tehtaan kolmivuorotyö vei unet, terveyden ja…”, ”laman ja Salon tehtaan romahduksen jälkeen piti miettiä, mitä sitten tekisi…”. Meillä jokaisella on muisteltavana oma kytköksemme Nokiaan, siitä tämä näytelmä ja näytelmäkokemus jää itseäni muistuttamaan.
HUOMIO! Nokian voi nähdä vielä 28.12. ja 30.12.!!!
Sain nähdä esityksen ilmaisella bloggaajalipulla, kiitos!
Esityskuvat: Otto-Ville Väätäinen
Kulttuurikuplia 