Olen mielessäni ajatellut, että oman kulttuurikuplani reunat ulottuvat noin tunnin ajomatkan päähän Turusta. Victor Hugon Kurjat (Les Misérables) puheteatteriversiona houkutti lauantai-iltapäivänä lähtemään teatterimatkalle kuplan reunamille, Salon Teatteriin. Erityisesti kiinnosti Kurjien puheteatteriversion dramatisointi, josta kiitokset menevät Minna-Stiina Saaristo-Vellingille. Dramatisoinnin taipuminen taiteellisen johtajan Johanna Parkkisen ohjauksessa loi vielä lisäodotuksen tälle teatterimatkalle. Millainen voisi olla tämä järkäle ilman klassikkomusikaalin musiikkinumeroiden ja -ilmaisun tukea?

Hugon Kurjat sisältää järisyttäviä ihmiskohtaloita ja elämänkirjoa, joka ei tematiikaltaan ole mihinkään vanhentunut. Elämisestä kaikki yksilön kokema ja tunteet, syntymästä kuolemaan, surusta rakkauteen, mahtuvat tähän teokseen. Ihmiskohtalot polveilevat ja aaltoilevat niin nyt kuin aina. Ihminen sosiaalisena olentona ja yhteisönsä jäsenenä puhuttelee näinäkin aikoina: Toimiiko yhteiskunta normeineen oikein ja kohtuullisesti? Pitääkö aina noudattaa lakia? Milloin inhimillisuuden kuuluu mennä ohi lakipykälien? Missä kulkee oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden raja? Kenelle – vai kaikille?! – kuuluu armo? Pystyykö vihamiehilleen osoittamaan lähimmäisenrakkautta?

Palattiin vuoteen 1815, näyttämökuvaltaan synkkään, harmaaseen aikaan ja tunnelmaan. Arto Lindholm saavutti rangaistusvankeudesta vapautuneen Jean Valjeanin katkeruuden ja elämään kyllästymisen tunnelmat. Valjeanin elämään saapui kohtaaminen armon, hyvyyden ja laupeuden kanssa sekä uusi suunta hyväntahtoisen piispa Bienvenun (Kauko Kuparinen) myötä. Toistuvan hyvyyden ja armon kohtaaminen saa hänet itsensäkin muuttumaan hyväntekijäksi.

”Jäädäkö paratiisiin ja elää siellä paholaisena? Vai astuako maanpäälliseen helvettiin, mutta elää siellä enkelinä?” -Jean Valjean

Valjeanin turva on uusi identiteetti, jonka suojissa hän tekee hyviä tekoja ja johon hän piiloutuu hänen menneisyydestään vihiä saanutta epäluuloista, virkaintoista poliisimestari Javertia (Jyrki Nurmi). Sisäinen kamppailu totuuden ja valheen, menneen ja uuden roolin välillä riipii katsojaakin. Montreuil-Sur-Merin pikkukaupungin kadulla kohdattu Fantine (Sara Dahlberg) saa Valjeanin sympatiat ja avun. Fantinekin salaa jotain; aviottoman Cosette-tyttärensä (Eedla Höglund) olemassaolon ja vaikeudet taata tälle ihmisarvoinen elämä.

Ensimmäinen puoliaika seurasi Jean Valjeanin, Fantinen ja Cosetten tarinaa. Se oli sitä niin voimallisesti, että kyynelverho nousi silmiini pienen Cosetten ja kaikkensa antavan äidin puolesta. Ristiriita rahanahneiden kasvatusvanhempien contra suloisen Cosetten ja hyväuskoisen sekä hyväntahtoisen Fantinen välillä loi todeksi hyväksikäyttäjien ja hyväksikäytettyjen vastakkaisia elämänarvoja. Thénanderin pariskunnan (Satu Dahlberg ja Otso Lapila) ilkeys järkytti, ja lapsen pelkkä materialistinen arvo kosketti tätäkin äitiä syvältä sydämestä.

Saimme nähdä rakkauden valoa ja yhteiskunnallista taistelua sekä nuoruuden ja kapinan kiihkoa toisella puoliajalla. Marius (Tomas Armanto) vaihtaa rojalistisen kasvatuksensa uuden, tasavaltalaisen maailman ihanteisiin ja hylkää menneen maailman kuin myös isoisänsä herra Gillenormand (Mikko Polojärvi) näkemykset. Pitkä tarina sai lennokasta ja uskottavaa vauhtia nuorten näyttelijöiden intomielisistä hengennostatuskohtauksista kapakassa. Ristiriita ulospäin suuntautuvan, joukkovoimallisen kapinan ja sisäänpäin kääntyvän, yksityisen rakkaustarinan välillä muistutti elämän monista tasoista. Cosetten (Martta Entonen) ja Mariuksen rakkaus raikasti uuden ajan koittamista näille nuorille yhtä paljon kuin tasavallan tuleminen.

Salon Teatterin mainos kertoo, että ”…Moniulotteisen tarinan ihmiskohtalot kietoutuvat lopulta toisiinsa. Mutta millaisia seurauksia on valinnoilla, joita näytelmän hahmot joutuvat tekemään? —Parkkisen ohjaus tutkii ihmisluonnon synkkiä ja valoisia puolia sekä arvovalintojen kauaskantoisia vaikutuksia.”

Dramaturgia ja ohjaus toivat esiin sen, mikä luvattiin. Hyvän ja pahan kontrastit, valon ja varjon eri puolet vuorottelivat ja keskustelivat teoksessa. Mustan ja valkoisen välille löytyi myös harmaan sävyjä. Jäin kysymään: Miten paljon olemme olosuhteiden pakon muovaamia, miten paljon omien valintojemme? Teemme valinnat itsellemme, mutta niillä on myös merkitys laajemmin läheisillemme ja yhteiskunnalle. Voinko elämäni lopussa sanoa eläneeni oikein, tai ainakin uskollisena omille näkemyksilleni? Millainen ihminen olen ollut läheisilleni? Jean Valjeanin elämä sai kauniin lopun, miltä haluan oman loppuni näyttävän?

Valojen ja varjojen synkät ja valoisat puolet elivät paitsi tarinassa ja henkilöhahmoissa, myös kokonaisuuden helminauhassa, jonka helminä loistivat myös muut tuotannon osa-alueet. Valot olivat suoraan sanoen upeat! Ne vaihtelivat suunniltaan ja etäisyyksiltään oivaltavasti, korostivat, himmensivät ja taistelukohtauksessa suorastaan tekivät kohtauksen suuren teatterin tyyliin (valo- ja videosuunnittelu Timo A. Aalto). Lavastus, puvustus ja naamiointi sopivat saumattomasti yhteen ja koin niiden olevan elegantti, hyvin suunniteltu ja kokonaiskertomusta tukeva sekä visuaalisesti ajankuvaltaan uskottava kokonaisuus (Lavastussuunnittelu, tarpeisto Pirita Lindén; Pukusuunnittelu, tarpeisto Taija-Leena Jokilehto; Naamioinnin suunnittelu Aki-Matti Kallio). Jouni Lehtosen säveltämä ja esittämä musiikki kosketti erityisesti eräässä kohtalon dramaattisia lyöntejä muistuttavassa, soittamisen varjolla korostetussa kohtauksessa.

Salon teatteri väittää mainoksessa muuttavansa käsitykseni harrastajateatterista. Näytelmän ensi-illan jälkeen piti oikein tarkistaa, että tämä todella ON harrastajateatteri. Kurjat – Les Misérables on voimanponnistus jo pelkästään suurena klassikkona sekä vaatimansa henkilöstön ja teatterin kapasiteetin puitteissa ammattiteatterillekin, saatikka ammattivetoiselle harrastajateatterille. Ensi-illan jälkeen oli pakko todeta: tämä oli paljon enemmän kuin osasin odottaa, sekä puitteitaan että osaamiseltaan ehdottomasti ”kokoaan suurempaa teatteria”. Bravi, tutti!

Sain katsoa Salon Teatterin esityksen ensi-illassa 17.9.2022 kutsuvieraslipulla, kiitos!

Kuvat: Mika Nurmi Photography / Salon Teatteri

TYÖRYHMÄ : Victor Hugon Kurjat suomennos Eino Voionmaa, Vihtori Lehtonen; Dramatisointi: Minna-Stiina Saaristo-Vellinki; Ohjaus: Johanna Parkkinen; Sävellys, äänisuunnittelu, muusikko: Jouni Lehtonen; Valo- ja videosuunnittelu: Timo A. Aalto; Lavastussuunnittelu, tarpeisto: Pirita Lindén; Lavastuksen rakennus: Harri Mölsä, Pirita Lindén, Marcus Lindén, Amos Lindén; Pukusuunnittelu, tarpeisto: Taija-Leena Jokilehto; Naamioinnin suunnittelu: Aki-Matti Kallio; Graafinen suunnittelu: Marcus Lindén; Kuvat: Mika Nurmi photography; Ääni- ja valoajot: Matias Kuisma, Arska Halme; Tuotanto: Mia Kuisma; Myynti ja markkinointi: Miia Raivikko-Alhoranta; Ohjaajan assistentti: John Uotila; Kuiskaajat: Veera Kärpijoki, Venni Nikula, Pia Poikonen; Somesisällön tuottaja: Kris Mäki

ROOLEISSA 

Arto Lindholm, Jyrki Nurmi, Sara Dahlberg, Tomas Armanto, Mikael Setälä, Martta Entonen, Eedla Höglund, Selina Pietilä, Maija Härkönen, Otso Lapila, Satu Dahlberg, Kauko Kuparinen, Anne Sarlin-Rauhala, Claudia Sakkara, Mikko Polojärvi, Jerry Sarlin, Kris Mäki, Mika Virtanen, Mikis Jaakkola, Mikko Alm, Minna Lumiaho, Pirjo Niinivirta, Sari Koskela, Sonja Leino, Timo Mäenpää, Viola Nyyssönen, Eemil Korpelainen, Aatos Höglund