Vähäks siisti Tähkäpää

Kun kuningas Jyrkkäkallio (Frans-Erik Heikkinen) kuuluttaa jylhästi jostain korkealta matkapuhelinten käytön tässä sadun ja fantasian valtakunnassa pannaan, sisäinen lapseni säpsähtää. Lapsille suunnatussa teatterissa on aina hirveän rento ja samalla hirveän jännittynyt odotuksen ilmapiiri. Istun penkkirivistössä, jossa istuu noin neljävuotiaita katsojia, ja samaistun heidän tunnelmiinsa. Ei, ei tämä ei ole minulta taantumista lapseksi, tämä on lapsena olemista ja elämistä. Haluan nähdä Paimion teatterin Tähkäpää-fantasiamusikaalin samanlaisilla silmillä kuin vierekkäiset tenavat tai kuin eturivin alakouluikäiset. Jonkinlaista aikuisuuden arkiviitan heittämistä pois se vaatii, ilottelua ja irrottelua. Viittiks vähän aikuinen relaa… ja minähän relasin!

Jatka lukemista ”Vähäks siisti Tähkäpää”

Hyvän ja pahan kontrasteja – Kurjat, Les Misérables

Olen mielessäni ajatellut, että oman kulttuurikuplani reunat ulottuvat noin tunnin ajomatkan päähän Turusta. Victor Hugon Kurjat (Les Misérables) puheteatteriversiona houkutti lauantai-iltapäivänä lähtemään teatterimatkalle kuplan reunamille, Salon Teatteriin. Erityisesti kiinnosti Kurjien puheteatteriversion dramatisointi, josta kiitokset menevät Minna-Stiina Saaristo-Vellingille. Dramatisoinnin taipuminen taiteellisen johtajan Johanna Parkkisen ohjauksessa loi vielä lisäodotuksen tälle teatterimatkalle. Millainen voisi olla tämä järkäle ilman klassikkomusikaalin musiikkinumeroiden ja -ilmaisun tukea?

Jatka lukemista ”Hyvän ja pahan kontrasteja – Kurjat, Les Misérables”

Setämiesten matkassa

Linnateatterin teatteriravintolan sali on avara, ja matka näyttämöltä ylös katsomon perälle ihanan pitkä, sellainen varjelevan ja suojelevan pitkä. Etäisyyden taakse pystyy ehkä piiloutumaan, uskoisin. Ehkä muitakin stand upin interaktiivisuuden ja immersiivisyyden kammoajia oli paikalla, meitä joita ei pelota esiintyminen silloin, kun siihen on saanut valmistautua. Mutta annas olla jos viittaat johonkin ilmoille muka puolihuolimattomasti huumorhenkeen heitettyyn ryhmäkysymykseen, niin yhtäkkiä pyydetäänkin ”rouva siellä, te silmälasipäinen, pitkähiuksinen, juu, just sinä siinä”. Kylmä hiki kohahtaa ja veri pakenee päästä. Halusin varoiksi lasin viiniä sinne paikalleni salin takaosaan. Tuplana. Piilouduin vielä senkin taakse. ”Ei kun tulta päin”, sanoi tämä mummo lumessa ja syöksyi peitsi tanassa kohti elämän ensimmäistä stand up-teatteri-tai-jotain, jotain mitä en osannut ennalta määritellä.

Jatka lukemista ”Setämiesten matkassa”

Kunniasta ja ihmisistä

Perjantai oli ollut raskas. Olin ollut työpäivän aikana kasvokkain köyhyyden, päihteiden ja elämässä eteenpäin raahautumisen kanssa. Puhunut yksinäisyydestä, työttömyydestä ja ikävästä aikaan, kun kaikki oli vielä, jos ei hyvin, niin ainakin paremmin. En ollut ihan varma, halusinko olla nukkumassa vai istua katsomossa odottamassa näkeväni uutta Kunnia-näytelmää ”aidoista, ristiriitaisista ihmisistä, joilla kaikilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa”. Joopa joo. Ympärilläni katsomossa ihmiset näyttivät hyvinvoivilta, hyvin pukeutuneilta, pärjääviltä ja kunnossa olevilta. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Kun meillä on kai julkisesti näkyvä, yksityinen, sisäinen ja jopa salattu elämämme. Yritin ottaa teatterinkatsomisasenteen: Miten hyvin näytelmä vastaa kysymykseensä? Onko meillä jokaisella todellakin vahvuutemme ja heikkoutemme? Sopivasti näytelmän päälle yön yli nukuttuani kriisipsykologi Pirkko Lahti totesi haastattelussa, että ”jokaisesta ihmisestä löytyy aina jotain kiinnostavaa. Kaikki ihmiset ovat sillä tavalla rikkaita. Heistä yllättyy kaiken aikaa.” Varmasti, ja saattaa löytää myös negatiivisia, kiinnostavia löytöjä, kuten tässä näytelmässä. Niitä parhaita puoliamme yritämme kuitenkin muille esittää.

Jatka lukemista ”Kunniasta ja ihmisistä”