Koko konsertin ajan olin katsellut saarnien lehvistöjen vimmaista tanssia tuulenpuuskien mukana. Poutapilvillä maalattu canvas täydentyi nyt, konsertin viimeisessä kappaleessa, ylhäällä taivaalla kisailevalla tervapääskyparilla. George Gershwinin Summertime tuuditti yleisöä ja tyynnytti tuulta. Riku Niemen marimba ja SoulSisters-lauluyhtyeen pehmeät sävelet säestivät solisti Essi Luttista. Tässä hetkessä, juuri nyt, living was easy, really easy.
Summertime, and the livin’ is easy
Fish are jumpin’ and the cotton is high
Oh, your daddy’s rich and your ma is good-lookin’
So hush little baby, don’t you cry
One of these mornings, you’re goin’ to rise up singin’
And you’ll spread your wings and you’ll take the sky
But ’til that mornin’, there’s a-nothin’ can harm you
With daddy and mommy standin’ by (lyr. DuBose Hayward – Ira Gershwin)
Olin odottanut Qvidjan kartanolinnan piknik-konserttia monestakin syystä. Yksi niistä oli SoulSisters-lauluyhtye. Anna Wiksten, Heidi Kiviharju ja Pi Viana täyttävät paikan Suomen tämän hetken The Andrew Sisters -kokoonpanona. Laulut soivat kautta linjan täynnä tasapainoista, nyanssirikasta ja tyylitietoista tulkintaa. Sielu sai levätä äänten sametilla läpi konsertin.
Yhtyeen omat soolonumerot koostuivat The Andrew Sistersin hitistä 1937 Bei mir bist du schön, Erik Lindströmin kolmesta klassikkokappaleesta Ranskalaiset korot, Pikku midinetti ja Minns du Monrepos? (Muistatko Monrepos´n) sekä Gershwinin I got plenty o´nuttin Porgy & Bess -oopperasta. Vaikka eivät olekaan musikaalikappaleita, oli ilo kuulla uudelleen Erik Lindström 100 -juhlakonsertissa kuullut kappaleet, jotka sopisivat hyvin musikaaliinkin. Suomenruotsalaisyleisö huokaili erityisesti Maynie Sirénin tunnetuksi tekemän Monrepos-tulkinnan kuullessaan ja keinahteli sen mukana. Itse pidän erityisesti Pikku midinetistä ja sen musettetyyliä korostavasta sovituksesta. Harmonikka-klarinetti -yhdistelmä vei mukanaan erityisen hienostuneeseen ilmapiiriin. Oma ehdoton suosikkini kaikista Erik Lindströmin kappaleista on Ranskalaiset korot. Sen myötä tutustuin teini-ikäisenä Lindströmin musiikkiin. Kappaleeseen liittyy myös omia, rakkaita laulumuistoja. Elämänkerrassaan Lindström kertoo, miten vuonna 1957 Kööpenhaminanmatkalta löytyneet punaiset mokkakengät inspiroivat hänen vaimoaan Vuokkoa eli sanoittaja Hilleviä, joka ehdotti: ”Näistä kengistä tehdään sävellys!” Ja hienohan siitä tuli! Sovituskin nosti kappaletta vielä asteen ylöspäin, kun marimba-basso -yhdistelmä teki kunniaa soittimille, joista Lindström erityisesti muistetaan.
Toinen syy tulla konserttiin oli Kurt Weillin musiikin kuuleminen. Sitä piknikillä tarjoiltiinkin ruhtinaallisen kolmen kappaleen verran. Jos Weillin musiikkia ylipäänsä joskus kuulee, on se paloja Kolmen pennin oopperasta, mutta nyt pääsivät esille musikaalit One touch of Venus ja Marie Galante. I am a stranger here myself ja Riku Niemen suomeksi kääntämä Speak low -Jos vain olivat harvinaisia herkkupaloja. Ensimmäisessä Venus-patsas saa kihlasormuksen sormeensa ja herää Pygmalion-tyyliin henkiin. Kappale on tekstintäyteinen, mutta kyllä Essi Luttisen henkäisemä ”How could I possibly refuse!” toi esiin kappaleen ytimen tunnelman. Koko konsertin kirsikkoina kakun päällä nautin Jos vain ja Youkali -kappaleet, oi mitä herkkuja! Ensimmäinen soi täydellisessä loppukesän tunnelmassa. Aurinko lämmitti selkää ja kappale kertoi rakkauden loppumisesta kesän loppumisen myötä. Vaikka puuskaisesti yllätyksiä jaellut tuuli vei mukanaan osan hienosta, pehmeästä naisten yhteisnumerosta, oli sekin kuin käsikirjoitettu tunnelmaan. Youkali puhalsi suomalaiseen saaristoon vähän lämpimämpiä karibialaistyylisiä tango-habaneran tuulahduksia ja marimbaa steelpan -tyylisenä tremolona. Kappaleella oli historiallista painoarvoa Euroopassa. Sitä käytettiin vastarintaliikkeen tunnuslauluna Ranskassa toisen maailmansodan aikaan. Ja olipa virkistävä, trooppinen sade kuulla välillä ranskaa laulettuna, kappaleiden solisti Essi Luttinen äänsi sitä moitteettomasti!
Riku Niemi Orchestra itsessään on aina hyvä syy lähteä konserttiin. Ohjelmisto on taiten sovitettua, yleensä sovittajina Niemi itse sekä Petri Krzywacki ja yhä useammin myös viulisti Laura Airola. Täsmäsovitukset takaavat soivuuden juuri tälle kokoonpanolle suuremmassa tai pienemmässä muodossaan. Tässä konsertissa tentetillä oli kaksi omaa numeroa. Jerome Kernin Oscar-voittajakappaleessa The way you look tonight Swing times -elokuvasta vuodelta 1936 saivat tentetin virtuoosit, multi-instrumentalistipuhaltaja Mikko Mäkinen, kitaristi Petri Krzywacki ja basisti Hannu Rantanen pianossa taituroineen Niemen lisäksi näyttää solistitaitojaan. Konsertin toisen puolen aloittanut Airolan sovittama Koivusikermä yhdisti tunnetuimmat koivuaiheiset valssit ja löytyihän sieltä myös svengaavampi, improvisaatiopaikkoja mukavasti tarjoillut Koivu ja sydän. Pidän Airolan kansanmusiikkivivahteisista sovituksista, joissa hän käyttää myös jousiston eri soittotekniikoita luovasti hyväksi ja moduloi mukavasti. Tässäkin sello pääsi solistiksi, ja pizzicatoa oli pikanttina höysteenä ja vastapainona monen muun kappaleen leveille säestyslegatoille.
Jos jotain olisin konsertista vaihtanut toisiin kappaleisiin, olisivat ne olleet Irving Berlinin Puttin´on the Ritz, joka omissa korvissani kuuluu ehdottomasti keikarimaiselle miessolistille, ei mezzosopraanolle. Cole Porterin tuotannosta olisin toivonut kuulevani jotain muuta kuin suositut My heart belongs to daddy sekä True love- Puhdas rakkaus, jotka kuitenkin selvästi miellyttivät muuta kuulijakuntaa. Itsekin kyllä pidin pehmennyskäsittelyn saaneesta sovituksesta ensimmäisessä, ja puhallinpainotteisuudesta ja pianon alkusoolosta jälkimmäisessä.
Viimeksi kun kuulin RNO:ta – Erik Lindström 100 -konsertissa – oli konsertin jippona puhaltajien tekemä ihmispyramidi (!) ja jippoilua saatiin tässäkin konsertissa. Extranumerona saimme kuulla Duke Ellingtonia ja Caravan-version. Ja koska käsittely oli Riku Niemen, ei tämä karavaani tietenkään edennyt minnekään, vaan oli esimerkki siitä ”miten keski-ikäinen mies polkee paikallaan”. Ja hänhän todella polki! Soittimena kapellimestarilla oli marimban lisäksi brasilialainen nenäpilli, jonka soittoa voi kuulla vaikka RNO:n Facebook-videolla. Koomikko-Niemi pääsi esiin myös Martti ”Huuhaa” Innasen tunnetuksi tekemässä ja Saukin sanoittamassa Hiljaista on -kappaleessa, joka ei tuulisessa sunnuntain iltapäivässä ollut hiljainen, vaan hiljaisimmissa kohdissaan luonnonäänien täydentämä. Vielä enemmän pidin Niemen letkeästä tulkinnasta Gershwinin Se ei ehkä ollutkaan niin – It ain´t necessarily so . Tämänhän olisi voinut viedä näyttämölle!
Qvidja on paikkana kaunis ja kauniimmaksi koko ajan tulee. Muistan näkymät ohikulkumatkalta vuosia sitten, kun kunnostustyöt olivat vasta aluillaan. Kartanolinnan viirin vuosiluku 1477 kertoo historiasta, ja isäntäpari Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin puhuivat tervetulotoivotuksessaan tilan tästä hetkestä ja tulevaisuudesta. Koko tilaisuus oli lämminhenkinen ja Qvidjan sylissä oli nautinnollista viettää elokuun lämmin lauantai-iltapäivä.
Piknik-konsertti Qvidjassa järjestettiin lauantaina 6.8.2022.
Kuvat: Kulttuurikuplia
Lähde: Henriksson, Juha & Lindström, Erik: Svengaten, Erik. Erik Lindströmin elämä ja musiikki. Tammi, 2005.
Kulttuurikuplia 