Kun haluaa valita jotain piristävää ja virkistää sinfoniaorkesterin soittamaa musiikkia kuultavakseen, Turun filharmonisen orkesterin 19.11. perjantain Pianon ja tanssin huumaa -ohjelma tarjoaa erinomaisen ja pimeään vuodenaikaan sopivan eloisan paketin. Oma jalkani ainakin hakkasi rytmiä useammassakin kohdassa, ja koko kehoon virtasi aimo annos balkanilais-slaavilaista folklorerytmiikkaa. Kierretään pieni musiikillinen roadtrip Keski-Euroopassa perjantaisen konserttiohjelman mukana!

Konsertin avausnumerona kuultiin Joseph Haydnin (1732-1809) Neljäs sinfonia. Teoksen säveltämisen aikaan nuori, noin 25-vuotias Haydn työskenteli kreivi Morzinin palveluksessa ja vietti talvet Wienissä, kesät kreivin kreivikunnassa Dolní Lukavicessä, nykyisen Länsi-Tsekin puolella. Haydnilta löytyy sinfonioita asuin- ja sävellyspaikkojen mukaan (esim. Lontoo, Pariisin-, Oxford). Itse miellän nämä ylhäisöille sävelletyt teokset aikansa viihde- tai iskelmämusiikiksi. Tilaaja tilasi ja säveltäjä sävelsi tietylle kokoonpanolle, jopa tietyille soittajille aina tilauksen tullen. Sinfonioita Haydnilta syntyikin yli 100 ja hän myös kehitti tätä muotoa säveltäessään. Tässä neljännessä D-duurisinfoniassa ei kuulla ihan perusmuotoista sinfoniaa, koska nopeaa finaalia ei ole. Mutta kuullaan ajan muotitanssi, menuetti (Finale: Tempo di Menuetto)! Ei ehkä se vetävin illan tansseista, mutta arvokas ja elegantti aloitus tanssivalle matkalle.

Illan matka jatkui paitsi ajallisesti myös matkallisesti kohti Unkaria ja klassismista kohti romantiikkaa. Jos unkarilaisuutta haluaa Franz Lisztiltä (1811-1886), voi kuunnella vaikka Unkarilaisen rapsodian no 2 orkesterisovituksen. Mutta tällä kertaa illan kruununa loisti Lisztin Toinen pianokonsertto A-duuri, joka ehtii noin kahdessakymmenessä minuutissa esitellä kaiken dynamiikan ja rytmiikan vaihtelevuudesta teknisiin ihmeisiin. Yksiosaiseksi attacca-merkinnöin nivotussa kuuden jakson teoksessa kuljetaan hiljaisemmista, helmeilevistä nyansseista valtaviin marssipauhuihin. Teos on aikamoinen palapeli, mutta myös neroudella koostettu vaihteleva runsaudensarvi. Ei ole ihme, että Liszt itse sanoi:

”Viimeiset kaksi viikkoa sieluni ja sormeni ovat raataneet kuin kaksi kadotettua sielua. – – – Harjoittelen neljästä viiteen tuntiin päivässä (terssejä, sekstejä, oktaaveja, tremoloita, repetitioita, kadensseja jne.) Ah, jos en tule hulluksi, saat nähdä minussa taiteilijan.”

F. Liszt, 1831

Konsertto vaatii huippuvirtuositeettia, mutta myös kamarimusiikillista sydäntä vaikkapa duetossa soolosellon kanssa (kohdassa 9:38). Itse jumaloin Katia Buniatisvilin tulkintaa, mutta upeasti soitti myös illan solisti, bulgarialaislähtöinen Plamena Mangova, ja duetoi sellisti Andreas Hellingin kanssa onnistuneesti. Teoksen tanssillisuus jää enemmän marssillisuudeksi viidennen jakson Marziale un poco meno Allegron myötä. Pianisti helli yleisöä ylimääräisellä ja Chopinin sävelin pääsimme käymään Puolan puolella, Nocturnen yöllisissä tai elokuvallisissa muistoissa.

Olin odottanut malttamattomasti matkustamista tsekkiläisiin äänimaisemiin ja Antonín Dvořákin (1841-1904) Slaavilaisten tanssien pariin. Itselläni on muistoja tansseista pianoduettona ja nämä kappaleet ovat kulkeneet mukanani lempikappaleina läpi vuosien. Jos Dvořák on tuntematon säveltäjä, kannattaa tutustua vaikka hänen muutamaan ”hittiteokseensa”: Sellokonserttoon ja Rusalkan lauluun kuulle. Tsekkiläisestä kansallisromantiikasta puhuttaessa mainitaan usein Smetana ja Má Vlast-teoksen Moldau, mutta itse pidän Dvořákin kansanomaisemmasta tyylistä. Konsertissa kuultiin vuosina 1878 ja 1886 valmistuneista opuksista 46 ja 72 neljä tanssia. Dvořák lainasi rytmiikan kansantansseista, mutta temaattisen materiaalin hän sävelsi itse. Opuksen 72 numero 1 , Odzemek-tanssi on karnevalistinen ja kujeilevan iloinen. Kapellimestari pyyhälsikin paikalle kuin tuulispää, ja soitto lähti siltä istumalta käyntiin. Tanssillinen entrée sopi kuvaan mainiosti! Tanssi numero 2, Starodávny, taas kaipailee kaihoisasti, vaikka välitaite hieman leikkisyyttä tuokin. Numero 4, Sousedská, luo päivänpaistetta kuin kesäinen maisemakuva Böömistä. Jos Haydnin sinfonian menuettiosa tanssi aristokraattista menuettia, tanssittiin tässä menuetin kansanomaista versiota. Eloisimmin illan tansseista soi Furiant, numero 8, jonka partituurista on kiinnostavaa seurata eripituisten kolmijakoisten rytmien vuorottelua.

Illan konsertin johti unkarilaissyntyinen Gilbert Varga ja hän johdattelikin matkaa tottuneen matkanjohtajan ottein. Pidin hänen selkeydestään, säästeliäästä johtamisestaan, mutta sopivasti ja oikeissa paikoissa liikkuvasta otteestaan. Hän tuntui luovan orkesteriin hyväntuulisuutta ja myös saavansa soittajilta sitä takaisin.

Matkan päätepiste, Galánta, sijaitsee Slovakian puolella, vaikka se Zoltán Kodályn (1882-1967) poikavuosien aikana oli osa Unkaria. Tansseissa Galántasta kuuluvat paikallisen, tunnetun mustalaisyhtyeen aiheet ja kansanmusiikkiaiheet. 1933 valmistunutta sarjaa kuunnellessa voi kuvitella aina hurjemmiksi käyvät juhlat iltanuotiolla, kenties pienen hiprakan (n.11min) ja juhlien jälkeisen utuisen aamun (14:25). Teos vaatii soittajilta kirpakkaa terävyyttä ja tulisuutta, ”etnotakapotkua”. Erityisaseman solistisimmassa roolissa saa klarinetti ja Matteo Mastromarino taituroikin antaumuksella, eli soolonsa uljaasti ja loistokkaasti.

Konsertin jälkeen mietin, miksi nykyään tulee niin harvoin lähdettyä sinfoniakonserttiin. Opiskeluaikana istuin katsomossa joka viikko. Elävän musiikin vaikutus saattaa olla kuten tällaisena marraskuun perjantai-iltana: ihan kuin kuplivaa olisi pirskotettu ympäriinsä, kuin sitä olisi juonut ja melkeinpä kylpenyt siinä. Olo on selvästi raikastunut, kirkastunut, piristynyt ja itse asiassa aika vauhdikas. Ihan kuin oma menokenkä olisi jäänyt vähän naputtamaan tanssiaskelia…

Kuvat: omia sekä Pixabay, free images

Lähteenä, Liszt-lainaus: TFO:n ohjelman teosesittely / Kimmo Korhonen