Astu laivaan, stig ombord! Laivassa laivatta, sellainen oli lupaus Linnateatterin MS Domino –revyyllä, ja hupilaivan sisältönä musiikkia, tanssia ja sketsejä viihteellisen pallomeren aalloilla keinuen. Jokainen katsoja osaa varmasti listata stereotyyppisen risteilyn: tungosta ja ylensyöntiä seisovassa pöydässä, juomista, pallomeressä kirkuvia kakaroita, bingon eläkeläisiä, päivätanssien humpat, karaokelistat, yökerhon viimeiset epätoivon hetket, lisää juomista ja vielä enemmän juomista. Jokaiselle jotain. Näistä löytää sekä tosielämän komedioita että tragedioita. Ennen esitystä mietin sitä, löytyykö myös jotain uutta naurettavaa ja oivaltavaa näkökulmaa laivan työ- ja huvittelumaailmaan.

Työpari Tuomas Parkkinen – Jussi Vahvaselkä purjehti muistiini keväältä 2017, silloin näin Tom of Finland -musikaalin ennakon. En kyseenalaistanut sitä, etteikö kaksikko tiimeineen osaisi tämänkin homman. Enemmän mietin, mitä puolia ja miten sopivasti valmiiksi käsikirjoitetusta risteilykonseptista nostetaan esiin. Käsikirjoittaja, laulujen sanoittaja ja ohjaaja Tuomas Parkkinen ei sanojensa mukaan vaadi enempää eikä vähempää viideltä esittäjältä kuin 1500 matkustajan esittämistä, huh! Ja Vahvaselkä taas tuntee kvintetin kapasiteetin muusikkoina, eikä varmasti päästä heitä helpolla. Mutta mitä sitten; mitä muuta, mitä uutta, odottelin…

Ja taattua ja tuttuakin risteilyä saatiin: lavastus alkoi jo ulko-ovelta ja henkilökunnan asuista. Biisilista kädessä arvuuttelin, miten ihmeessä yhden miehen orkesteri hoitaa 18 musiikkinumeroa. Revyyn alussa huomio kiinnittyi heti hyvin toimiviin valoihin ja niukkoihin, mutta sopivan kliseisesti laivalle tunnusomaisiin portaisiin. Kanssamatkustajatkin olivat ilmeisen hyvin sisäistäneet risteilykutsun ja saapuneet viettämään mahdollisia koronanpäättäjäisiä tai varhaisia pikkujouluristeilyjä. Iloinen puheensorina ja ihmispaljous täytti Linnateatterin salin. Ihan kuin elämä olisi normalisoitunut, ihan kuin voitaisiin olla vapaammin ja vapautuneemmin, ihan niinkuin risteilyllä… ja jossain kilahti lasi rikki.

Alku lähti jokseenkin odotellen ja puolin ja toisin katsastellen liikkeelle. Niin kai se risteilylläkin on, alkutunnustelua: ”Jaahas, minkäslainen ihmislauma sieltä tällä kertaa saapuu… ovatko pääosassa eläkeläiset, bilettävät nuoret aikuiset vai lapsiperheet…” Ja tulihan se sieltä heti kärkeen, se kaikkien risteilykappaleiden risteilykappale. Mutta alku ei kovin vetävältä itsestäni tuntunut, sujuvaa sanailua kyllä.

Vasta viides biisi, Tytti ja kymppikannen hytti, herätti minut. Tässähän tehdään taidolla ja tekniikalla erinomaista showta! Biisin tarinaa viedään ylösalas ja eestaas laivan kerroksia, kahmitaan mukaan sekstaileva yläkerran pari, oopperadiiva ja koira sekä musiikkityylillisesti jazzillisesta kabareesta vähän alakerran reiveihin teinien kanssa, oopperasta haukuntaan. Siinä sitten nukkumista kaipaileva Tytti (Emmi Kangas) repi hermojaan ja laulaja-näyttelijä Kangas erittäin onnistuneesti ääntään ja tiivisti tarinaa kiihtyvällä tempolla. Numero herätteli tarkentamaan katsomista ja kuuntelemista! Kyllä, kunnianhimoista revyytä, selvästi!

Monenlaistena kokous- ja työporukoitten kirjoa ja kohtaamisten karilleajoa esittelivät pessimistit, optimistit, mulkut ja läpikuljetettuna tarinassa harmaista harmain virastotoimistovirkamiesryhmä. Laivalle mahtuu yhtä ja toista – ja vielä vähän enemmän. Herkullisia, hykerryttäviä kohtaamisia tapahtuu ja niitä esiteltiin runsain mitoin.

Risteilytarinan päänumeroissa esiintyi pitkin matkaa sekä laivan henkilökuntaa että matkustajaryhmiä ja (puvustuksen vaihtuessa) muutamia sivuhahmoja. Nämä eivät kuitenkaan valovoimaisuudessaan jääneet jälkeen muista. Rosina Crusoe (Emmi Kangas), joka hyppää kannelta Siljan Varrella virran tahtiin liittyy outojen perässäsoutajien joukkoon valokuvaajan (Mikael Haavisto) kanssa. Mieleenpainuvimpina hahmoina loistivat myös hurmaava madame Winter (Sami Hintsanen) ja herra Karvonen (Kaisa Hela), joista kehkeytyi kauniisti karrikoitu, mutta kuitenkin herkkä ja uskottavakin pari. Tätähän laivalla seilaaminen monesti ja vakavimmillaan on, ihmisen ikävää toisen luo.

Biisi Viinaralli tax free myymälässä humppakompilla symboloi mainiosti junttisuomalaisuutta, vaikka sinänsä tämä junnuvainio-tyyppinen kappale Säkkijärven polkka-lainauksin sopi oikein mainiosti Turmiolan Tommin (Joonatan Perälä) ja taxfreen taustalle. Kyllä suomalaisten juomatavat saivat hienon musiikillisen käsittelyn. Ja laulu soi kuin unelma, a cappellana ja dissonansseissakin.

Ja sitten se tuli! Yleisö repesi, kun vihdoin päästiin interaktiiviseen massakohtaukseen. Ai, miten tuntui hyvältä huutaa pitkästä aikaa suurella joukolla bingolappu kädessä! Kyllä siinä pahat pöpöt huudettiin nurkkaan, ja työporukoitten ehkä pikkuisen kriisiytynyt ilmapiiri vapautui standardi risteilyohjelman myötä!

Jos voi puhua älynväläyksistä, niin ennen väliaikaa nähty Kaisa Helan esittämä hahmo Mustonen ja yhtye APPA olivat sellaisia. Nämä täyttivät odotukseni sisällöllisestä uudesta suhteessa perinteisiin odotuksiin sekä uudesta ja raikkaasta näkökulmasta. Helan ääninäytteleminen oli kertakaikkisen upeaa ja syntynyt kontrasti ”ihan tavallisen duunarin” normaaliin puhetyyliin tehokas. Voi sanoa, että vaikka roolihahmo sanoi, että ”me ei olla koneita”, niin tätä parempaa konetta saa hakea 🙂 Tässä oli se kaipaamani uusi juttu!

Ja vihdoin päästiin kiinni trubaduuri- ja show-osastoon! Introna pääesiintyjälle pubin puolen trubaduuri valisti, miksi jokainen esiintyjä käy ainakin kahteen otteeseen elämässään laivakeikalla. Yökerhon tähtenä meille esiteltiin sovitus-, sanoitus-, puvustus- ja maskeeraushelmi; yhtye APPA. Appa loisti suomalaisuudellaan monella tasolla, puvustukseen oli sipaistu kevyt marimekkokuorrutus, sanoituksissa Waterloo vaihtunut Raatteentieksi, Gimme Kimiksi. Sikermän sovitus ei ollut helpoimmasta päästä, kun kappaleita sekoitettiin keskenään numeron edetessä. Tätä viihdettä oli nautinnollista kuunnella, ehdottomasti. Ja valotkin välkkyvät sopivasti ja tanssit sujuivat. (pukusuunnittelu ja ompelu: Kaarina Kopola, maskeerauksen suunnittelu ja peruukit: Minna Pilvinen)

Väliajan jälkeen MS Dominon henkilökunta otti kantaa ajankohtaiseen aiheeseen, mikä sekin on revyyn lajityypille tyypillistä. Ei sentään risteilyjen peruutuksista, mutta tervehtimisistä kyynärpäillä saatiin ihan menevä, discoon taittuva Kyynärpäätaktiikka-biisi (sävellys Jussi ja Oskari Vahvaselkä). Tanssirevittelykin sujui esiintyjäviisikolta (koreografia Laura Alho). Tyylien laajasta skaalasta päästiin Voice over waltz -valssiin ja tanssilattialle, ja erilaisiin odotuksiin ja varsinkin ihmisten ajatuksiin siellä. Äänet ja sanat lipuivat kauniisti ristiin tässäkin sovituksessa.

• 

• 

Sarjassa ”ei niin mukavia, mutta aina samanlaisia yllätyksettömiä yllätyksiä” tuntui hyttisiivoojan aamusaapuminen erittäin aidosti toteutetulta. Lavastuksessa pieni mutta oivaltava hyttielementti loi elävyyttä (lavastuksen suunnittelu: Jonathan Maxwell). Ja esityksen loppupuolella kun oltiin, alkoi yleisönkin tunnelma olla huipussa, eikä Hyvää huomenta- God morgon -tervehdykseen tarvinnut pahemmin houkutella mukaan.

Esityksen lopussa olin ähkyyn asti nauttinut revyyn seisovan pöydän antimia, ei tästä ainakaan voinut sanoa, että jotain jäi risteilysisällöstä puuttumaan! Musiikillista kirjoa löytyi yltäkylläisesti valssi/triolibeat/jazz/disco/tekno -skaalalla. Teksteissä -ehkä sitä puffetpöytää lukuunottamatta – käsiteltiin kaikki risteilyn osa-alueet. Ja ihan omanlaisensa laiva MS Domino kyllä oli, ei Love Boat tai M/S Romantic, mutta romanttinen, rivo, rahvaanomainen… eli kaikkinensa vähintään tykättävä, jopa rakastettava. Ja jokainen risteilykertahan on ainutlaatuinen ja erilainen. ”Mikä merellä tapahtuu, se merelle jää”… 😉

Esityksen jälkeen erittäin suuri kiitos meni myös näyttämön taakse, jossa varmasti huhkittiin yhtä paljon ja nopeasti kuin näyttämöllä: kiitos pukijat Kaarina Kopola, Minna Pilvinen ja Ida Ollula.

Katsoin esityksen kutsuvieraslipulla 30.11. Kiitos Linnateatterille!

Kuvat: Peter Sebastian / Linnateatteri

Linnateatterin taustatietoa esityksestä