Ensin ärsyynnyin. En ole tullut tänne kuuntelemaan mitään luentoa tai tietoiskua. Olen biologiani ja psykologiani opiskellut. Mikä tämä teos oikein on muodoltaan? Stand up, keskustelu, revyy, vai mikäihme? Miksi kaikki täytyy selittää? Olenko vain väsynyt? En kai jättänyt kahvinkeitintä päälle? Kai tästä pitää tehdä facepäivitys, faceafacestafaceen, onko kotonaedesaamupalaa, apua!jokuYSKIItuolla! enedestiedämihinaikaanlastenikoulualkaahuomenna SEIS, sisäinen puhe, nyt ollaan teatterissa, relaa, RELAA.

Ei ollut helppoa aloittaa teatterisyksyä tai koko syksyäkään. Ei ollut helppoa aloittaa uudelleen tätä julkisesti kirjoittamista. Eikä ollut helppoa aloittaa, kun peili asetetaan omia kasvoja vasten, Turun Kaupunginteatterin Kysy siskoilta kun ei ole ihan helppo eikä heppoinen teos. Ei, vaikka se onkin saanut alkunsa Facebookin ajatustenvaihdosta. Ehkä sieltä kumpuaakin tyylillinen ote: humoristinen, itseironinen, sarkastinen, polveileva, äkäinen ja kiukkuinen, tunteikas ja kyynelehtivä. Jotain epämääräistä, joka pitäisi koota. Jos odottaa eskapismia jonnekin prinsessapurppurapilviin, pettyy. Tämä teos on ihka oikeaa elämää, verta ja lihaa.

Oletin olevani tismalleen tämän esityksen kohderyhmää, +50 & nainen, ja niin edespäin, tiedättehän… (ja tähän tulisi se virnunaamaemoiji) …ne ”mummoikää” lähestyvien, elämäänähneiden naisten jutut hormonipöllyestrogeenilisäjne. Ai miten niin tiedätte??!! Ai miten niin kohderyhmää??!! Vittuuntunut viiskymppinen, joka ärsyyntyy juuri siitä, että joku laittaa hänet viiskymppisten naisten kohderyhmään. Ja kuitenkin sitä haluaa olla yksi laumasta, standardinainen, mutta omalla tavallaan erottuva ja yksilöllinen. Sitä tämä esityskin oli: kooste siitä, mikä meitä yhdistää – kollektiivikokemuksia, sukupolvikokemuksia – ja yksilöllisiä eroja suhteessa niihin. Ja kaiken alleviivaa monimuotoinen naiseus – hormonit, ulkomuoto, kokemukset nimenomaan naisena, vaatimukset – alun kromosomiarvonnasta lopun tomuksi.

”Ne tasaiset vuodet voivat olla jopa paljon ennen 80 ikävuotta.”

Muistan tämän esityksen pohjalla olevan Facebook-keskustelun, jonka käsikirjoittaja-ohjaaja Satu Rasila aloitti. Muistan, että se herätti sellaisia tunteita, joita en halunnut olla jakamassa muille. Komppasin keskustelua mielessäni omakohtaisten kokemusteni pohjalta, kuten komppasin nyt tätä esitystäkin. Naiseus voi olla hyvin yksityistä, erityistä, kipeääkin. Jos haluaa jakaa epäonnistuneita synnytyskokemuksia, pieleen menneitä ihmissuhteita, kamppailua kehonkuvan kanssa, fine. Arvostan niitä rohkeita naisia, jotka haluavat sen tehdä meidän kaikkien hyväksi. Erityisesti arvostan naiseutta avaavia ratkaisuja, jollainen tämä teoskin jossain mielessä on, samanaikaisesti viiltävä, hauska ja terapeuttinen. Ja se avasi kyllä muistot omiin kokemuksiin, ja tuohon keskusteluunkin. Ehkä kuitenkin juuri sen tiettyjä samoja kokeneen siskon kanssa voisin asioita jakaa. Sen jonkun, mutten kaikkien. Tunne naiseuden monimuotoisuudesta, naiseuden ja miehisyyden olemuksesta ja erilaisista painotuksista kaikissa meissä tämä esitys kyllä nosti pintaan. Ja lopulta sen, että on ilo olla juuri minä, nainenkin.

Mitä tästä sitten sain paitsi alun ärsytystä? Aluksi ajattelin, että esitys on yhdistelmä luentoa, stand upia ja musiikkia, joo. Ei ehkä minun lempilajityyppiäni. Naiseus pikakelauksella. Tietoa, kyllä. Hysterian historia tuli hyvin selväksi. Kävi myös selväksi, että naiseudenkin historiaa ja olemusta on hyvä tarkastella tietääkseen, minne haluaa suunnistaa tässä ja nyt. Ja alun pitkän johdannon jälkeen nämä taitavat esiintyjäsiskot todella osasivat suunnistaa naiseuden kartalla! Naiseuden kartta on laaja, kumpuileva ja polveileva alusta loppuun. Löysin kuin löysin teoksesta itsenikin, montakin kertaa.

Alun epämukavuuden jälkeen musiikki imaisi mukaansa ja lähti viemään minun tarkkaavaisuuttani. Olin heti mukana! Tämä oli musiikinrakastajan kannalta nautinnollinen ja musiikillisesti ammattitaitoisin teos pitkään aikaan (ja tarkoitan myös prekoronaalista aikaa). Koko kolmentoista kappaleen esitys tulvi yltäkylläisen runsaasti, jopa yli äyräiden musiikillisia viittauksia ja sitaatteja. Kappaleet leikittelivät sujuvasti eri tyyleillä, vaikka mikään ei erityisesti korvamadoksi jäänytkään. Palvovat kiitokseni säveltäjä, kapellimestari Anna-Mari Kähärälle ja toiselle musiikin päävastuulliselle, Sara Puljulalle. Jo heti ensimmäisessä Helvetin hormonit -numerossa seikkailtiin antiikin lyyratyyppisestä säestyksestä musette-Pariisiin. Toisen Näin mä vispaan kohdalla vielä vähän ihmettelin, mitä kaikkea musiikki tässä esityksessä voikaan olla! Ja sitten suunnistin mukana viittauksissa ja vihjeissä Luistelijoista Lovestoryyn, Prokofjevin Romeon ja Julian, Beethovenin Viidennen kautta Porilaisten marssiin! Vau!

Täyden takakenon otin kolmannen kappaleen kohdalla, joka soi huikean humoristisena Punaiset lehdet -variaationa. Tässä oltiin sanoituksen (Susanna Haavisto), sävellyksen ja esityksen saumattoman yhteistyön ytimessä! Anna Victoria Eriksson, Linda Hämäläinen ja Pauliina Saarinen taiteilivat Punaiset päivät siihen malliin, että Metro-tytöt ja Harmony Sisters olisivat olleet kateellisia. Upea tribuutti naislauluyhtyeille ja kerrassaan hilpeää kuukautistyylittelyä!

Lyyriset ja kauniit Mitä jos olisin ja Tyhjä huone osoittivat haikealla tavalla naisen omat, biologian ja yhteiskunnan vaatimukset naisen elämässä. Kun ei osaa olla itsensä kanssa, kun pitäisi osata tarttua hetkiin – Carpe diem! – ja kun lisääntymisbiologia on naista vastaan. Linda Hämäläinen tuskaili niinkuin nuori nainen näitä ahdistuksessaan vain voi. Keskenmenon voi kuvata kauniisti huokaillen hengittävän itkijäkuoron, kyyneleitä soittavien sormipianojen ja valuvan valokyynelvirran avulla. Ja Pauliina Saarisen laulu toi mieleeni Varissuo-musikaalin koskettavimman kohtauksen. Naiseuden kartta ei ollut vain vaahtoava, kuohuva koski, ajatuksenvirtaa, huolta itsestä, läheisistä, muutoksista ja muuttumattomuudesta. Se soi myös kauniina, tyyninä suvantopaikkoina.

Ensimmäinen näytös päättyi upeaan ja pitkään tekstin, laulun ja tanssin Mustaa valoo -biisiin. Mitä kaikkea se sisälsi räpsoulstreetdance-yhdistelmällä ja yhdistelemällä soittorasioista flamencoon sekä tarjoamalla jokaiselle esiintyjälle mahdollisuuden loistaa. Tästä joukosta repesi energiaa vaikka muille jakaa! Kyllä sulattelutauko oli kerrankin paikallaan!

Kun Anna Victoria Eriksson lauloi Näin mä tuun, löysin itseni huonolla itsetunnolla varustettuna nuorena ja vähän vanhempanakin naisena, intomielisenä musikaalifanina ja tein paluun jonnekin… ehkä Elämän ovien Cabaret´hen. Lavastuksen ovet saivat merkityksen. Rentouduin. Tätä halusin tältä teokselta, minimusikaalia, pienen näyttämön musikaalia. Ja sellaiseksi se mielessäni muotoutuikin tämän huippumusikaalisen ryhmän käsissä.

En oikeastaan enää halunnut muistaa, mitä teksti kertoi, koska musiikki nosti tämän teoksen sellaiselle tasolle, jossa kaikki yhdistyi: teksti, kehollisuus, tunnelma, valot, äänenvärit, sävelet. Ja kokonaisuus tarjosi täyden paketin naisen elämänkaarta. Kävimme läpi kirkollisen hartaan, resitatiivisen Vatsarauhanjulistuksen, suloisensyleilevän Äitien ketjussa

”Me ollaan kaikki jonkun äidin tyttäriä.”

ja hulvattoman mukaansatempaavan ja alkuasukasmaisen villitsevän Peilit on perseestä. Kirsikkana kakun päällä Vivaldin Vuodenaikojen Kevät muusattiin mössöksi Vuosien ajat -kappaleen tieltä, jonka Riitta Salminen ja Susanna Haavisto tarjoilivat muiden säestäessä orkesterina. Seesteistä, kypsää, aikuisten taiteilijoiden näköistä, arvokastakin.

Viimeinen Tomua puhalsi naiseuden kartan tuulenpyörteenä, a cappellana ja pilvenä ilmaan.

Turun kaupunginteatterin oma esittely Kysy siskoilta -teoksesta

esiintyjä-muusikot: Anna Victoria Eriksson (myös acc), Susanna Haavisto, Linda Hämäläinen (myös ob), Pauliina Saarinen (myös vl), Riitta Salminen, Anna-Mari Kähärä (pf, ym.), Sara Puljula (cb, ym.)

käsikirjoitus: Satu Rasila, sävellys: Anna-Mari Kähärä, laulujen sanat: Susanna Haavisto, lavastus ja pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen, valosuunnittelu: Jarmo Esko, äänisuunnittelu: Eero Auvinen

esityskuvat: Otto-Ville Väätäinen /Turun Kaupunginteatteri

Näin teoksen ennakkoesityksen 20.9.21, mutta se ei vähennä esityksen arvoa. Kirjoitan ennakkoesityksestä luvalla. Lainaukset teoksesta niinkuin ne itse muistan.