– Vasta nyt olen sinut itseni kanssa. On niin helppo olla nyt. Haluan näiden teosten välityksellä antaa onnistumisen iloa ja energiaa muillekin.
Anu Pentik Ylen haastattelussa 22.12.2019
Turun WAM museossa aukesi 4.6.2021 odotettu Anu Pentikin näyttely Alussa oli siemen. Kävin katsomassa näyttelyn heti 5.6. Jos näyttely on taiteilijalle omaelämänkerrallinen, on se sitä myös katsojalle. Yllättäen käynti veikin itseni pitkiin aatoksiin ja miettimään omaa historiaani suhteessa Anu Pentikin käyttökeramiikkaan, yritykseen nimeltä Pentik, ja Anu Pentikin keramiikkataiteeseen. Itse näyttelykin yllätti, mutta iloisesti! Se uhkui muhkealla runsaudellaan, suuruudellaan ja valtaisalla taiteellisella elinvoimallaan, positiivisesti, elämää ja uskoa uuteen tartuttaen.
Ensimmäiseksi sain sukeltaa Voikukkapelto-installaatioon (2019), jossa kasvaa kaikenlaisia voikukkia. Nuput vasta nousevat ja avautuvat, jotkut kukista ovat jo kukkeimmillaan, osa parhaat päivänsä nähneitä ja kuihtuvia. Anu Pentik kertoo rakastavansa voikukkaniityn väriä. Katsojakin rakastuu voikukkiin, Pentikin voikukkiin, niiden vantteriin hirsisiin varsiin ja kirkkaisiin, ihmeen kevyennäköisiin kukintoihin. Ja heti on selvää näyttelyn symboliikka: elämän vaiheet kukkien – muidenkin kuin voikukkien – ja kasvien kautta ja elämän selviytymistarina. Pentikin oma tarina, johon katsoja voi peilata omaansa.
Ylen haastattelussa joulukuussa 2019 Anu Pentik uhosi WAMin näyttelystä tulevan parempi kuin aikaisemmasta Helsingin Taidehallin näyttelystä. Itse en ole aiempaa näyttelyä nähnyt, mutta sen nähneet voivat näyttelyjä arvottaa. Tahto pitää näyttelyitä kertoo taiteilijan luomishalun noususta ja kehittymisenhalusta kypsälläkin iällä. Näyttelyt eivät ole olleet Pentikille itsellenkään itsestäänselvyyksiä, vaan ovat vaatineet oman polun hakemista, onnistumisia ja epäonnistumisia, joista näyttely itsekin puhuu.
– Nyt haluan näyttää, mitä todella osaan. Kun on tällainen mahdollisuus, kunnianhimo vain kasvaa. Kilpailen vähän itseni kanssa.
Voikukat eri muodoissa johdattavat ihastelemaan Lentoon -teosta, jossa keraamiset voikukanhahtuvat leijailevat (Kyllä, painostaan huolimatta näyttävät leijailevan! Noin 1500 kappaletta!) näyttelytilassa. Katsoja solahtaa hahtuvapilveen ja lentelee puhalluskukkien kanssa haaveillen. Tämä teos sopii tähän tilaan täydellisesti!
Nautin seuraavan näyttelyhuoneen seesteisen levollisesta Unelmia-teoksesta 2019, jossa ylhäältä tuleva valo siivilöityi kauniisti keramiikkalehtien läpi. Neljän puun juurella kyyhötti kaksi lintua, symboliikkaa lienee niilläkin. Ne kyyhöttivät eri puiden juurella, eri puolella pikkumetsää.
Unelmista ajaudutaan Umpikujaan. Mustanpuhuva Hiiltynyt puu -teos pimeässä huoneessa luo dramaattisen kontrastin näyttelyn valoisalle alulle. Itse näin tässä Pentikin 1990-luvun selviämistaistelua. Musta ja hopea kiilsivät tummissa, poltetuissa puissa, ja lehdet leijailivat katonrajassa kuin syksyn viimaisissa tuulissa. Lopulta Aina on toivoa kertoo ulospääsystä ja uuden ajan koittamisesta.
Kunnianosoitus pitkälle parisuhteelle tai vain taideteos, mutta Rauha oli nimensä mukaisesti rauhoittavaa katsottavaa. Vaalean videon hidas liikkuminen taustaseinällä ja roikkuvat keramiikkaputket loivat tuulikellomaista harmoniaa. Tässäkin, kuten Lentoon-teoksessa osista muodostui ilmava ja vaikuttava kokonaisuus. Ja Topi-puolisolta lainattu sitaatti ”Rauha asuu rakkauden viljapelloissa” kosketti.
Saattoi olla, että koin Ilon puutarha -teoksen (2019) teoksista kaikkein voimakkaimmin ja vastareaktiona korona-ajalle, enkä varmasti ole tuntemuksineni ainoa. Siinä loistivat värit vasten keltaisia seiniä uskomattomalla hehkulla! Tässäkin työssä kukkien keveys oli loihdittu katsojalle ihanan hämäävästi. Metallivartiset kukat huojuivat tuulessa ja katsoja lumoutui niiden keveyden tunnusta. Puutarhan monitasoisuus ihastutti myös. Kukkien alle piiloutuivat suloisen höpsöt ja persoonalliset mielikuvituslinnut. Lutuisimmat olisi tehnyt mieli napata kainaloon omaa puutarhaa vartioimaan, ”tontuiksi”.
Vaikuttavinta näyttelyssä oli kuitenkin video, joka kuvasi taiteilijaa työssään omassa ympäristössään, keramiikkaa muotoilemassa ja näyttelyä kokoamassa. Taiteilijan sormet kävivät samalla kuin hän selitti elämästään ja teoksistaan. Näki, miten tekijä on samalla teoksensa, keraamikko yhtä kuin savi ja sen muovautuvuus. Videota olisi voinut katsoa enemmänkin ja kaipasin sille omaa tilaa. Samassa huoneessa olleet teokset jäivät suotta videon varjoon.
Mutta sananen elämänkerrallisuudesta. Näyttely piirsi ”kauniin” elämänkaaren, jossa päädytään lopuksi itsensä löytämiseen ja levollisuuteen. Ristiriitaa itse teoksista ei löydä. Ilon puutarhassa ei asu kyy, tai rauhaa ei riko epävireinen sävel. Ristiriita ja ongelmat on paketoitu Umpikujan huoneeseen, ympärillä asuu harmonia. Onko tämä sitten taiteilijan suurien linjojen omaelämäkerta vai se, mitä ja miten hän haluaa sitä kuvata, jää katsoja kysymään. Toisaalta, harmoniaa ehkä kaipaa tänä kesänä tavanomaista enemmän ja harmoniaan ihminen useimmiten pyrkii.
Itse olen elänyt Pentikin rinnalla ja seurannut yhtiön vaiheita hyvässä ja pahassa. Arkisen käyttökeramiikan lisäksi taiteilija Pentikin historiasta itselleni puhuvat allaolevat teokset. Haaveilen, että minulla olisi joskus varaa ostaa taiteilijan uudempi teos väriläikäksi seinälleni. Tiedän, että Pentikin vaiheet eivät todellakaan ole olleet helppoja, ja yrittäminen ja taiteilijuus ovat varmasti vaatineet hintansa. Niiden yhdistäminen ei ole vaivatonta, vaan jatkuvaa tasapainoilua.
Ehkä juuri siitä syystä olen erityisen iloinen taiteilijuuden voimannäytöstä. Siitä, että tällainen siemen on itänyt ja puhjennut täyteen kukkaan. Olin näyttelyn jälkeen häikäistynyt mustasta, valkoisesta ja väreistä. Valoisaan kesään ja kirkkauteen tämä näyttely luo vielä lisää valoa. Puhallan mielessäni yhden voikukan ja toivon samalla Anu Pentikille edelleen luomisen siemeniä.
Itsensä voi löytää vasta vanhemmallakin iällä, joten Pentik armahtaa elämänvalintojen kanssa tuskailevia nuoria.
– Ei hätää. Elämässä saa kompuroida. Ei kaiken tarvitse olla heti selvää. Jos joku suunta ei vedä, niin sitten otetaan toinen. Periksi ei saa antaa.
Kuvat: Päivi Suominen, paitsi pääkuva Ilon puutarha Tanu Perintö (WAM, ePressi)
WAM Anu Pentik – Alussa oli siemen -näyttely
Anu Pentik suunnitteli oudon keramiikkamöltin ja siitä alkoi huikea menestystarina – nyt 77-vuotiaana hän tuntee olevansa uransa huipulla Ylen haastattelu 22.12.2019. Kaikki kirjoituksessa lainatut sitaatit ovat tästä haastattelusta.
Kulttuurikuplia 