Turun linnan Vanitas-näyttelyyn sukeltaa kuin mustaan, ylelliseen samettiin. Ja kuitenkin ensimmäisenä on vastassa kuolema, Saara Ekströmin videoteos Domestic Nature Morte (2004). Katsoja saa shokkilähdön näyttelyyn, kun tomaatit pilaantuvat kulhossa pikavauhtia – ja palautuvat taas ennalleen. Kuolema vastaan elämä, kauneuden ihailu ja ylläpito vs. kuihtuminen. Ja yhtäkkiä elämä tuntuukin turhalta väistämättömän vastustamiselta, pelkkää turhuutta (lat. vanitas) kaikki. Ylellistä, turhaa, katoavaa, mutta kaunista ja inhimillistä, ihmisyydestä kertovaa, sitä näyttelyssä on enemmän kuin kylliksi, melkeinpä äitelän ylenpalttisesti.

Vanitas-näyttelyssä löytyy esineitä ja teoksia eri aikakausilta, ja se on näyttelyn suuri rikkaus. Toisaalta näyttely saa kaipaamaan menneeseen, hitaan ajan aikakauteen. Sinne jonnekin, kun helmen kirjailemisella kankaaseen, silkin leikkaamisella puvuksi ja valokuvan harvinaisella tallentamisella luotiin merkitystä, käsityötaiteilijan asiakkaalle tekemään merkitystä tai sulhasen morsiolle rukin lapaan veistämää merkitystä. Samalla se osoittaa, että ajan temposta huolimatta ihmiselämä ei ole muuttunut: teemme taidetta kuten ennenkin, seuraamme muotia, lopulta kuolemme. Muodot ovat erilaisia, mutta noudattavat ajan kauneusihanteita ja samalla puhuvat muuttumattomasta ihmisestä. Katsoja uppoaa ajattomuuteen. Aika pysähtyy ja menettää merkityksensä kun esineet hehkuvat lumoa. Taideteokset sekä runoilijoiden tekstit lisäävät kokemuksen syvyyttä keskustellessaan esineiden kanssa.

• 

• 

• 

Vanitas-sana on latinaa ja tarkoittaa turhuutta. Vanitas on taidehistoriassa jo renessanssin aikana tunnettu kuvatyyppi, joka eli huippukauttaan 1600-luvulla. Taiteessa Vanitas muistuttaa meitä ihmisen kuolevaisuudesta, elämän lyhyydestä ja maallisen rikkauden katoavaisuudesta ja kaiken turhuudesta. Vanitas-kuvatyyppiä edustavissa maalauksissa nähdään monenlaista symboliikkaa. Yltäkylläisten asetelmien jo parhaan kukoistuksensa nähneet tulppaanit kuihtuvat, tiimalasin hiekka valuttaa hukkaan kuluvaa aikaa ja saippuakuplat muistuttavat meitä kaiken hetkellisyydestä pääkallon viestiessä kuoleman vääjäämättömyydestä.

Elämä on liikettä syntymästä kuolemaan. Ajan kuluminen tuntuu nuoruudessa liian hitaalta, on kiire ahmia elämää, kuten Hanna Stormin Kiirehdi! -runossa:

Näyttelyn esittelyteksti muistuttaa: Latinan Memento mori tarkoittaa vapaasti käännettynä “muista kuolevaisuutesi”. Taiteessa Memento mori -asetelmien tarkoituksena on ollut muistuttaa ihmisiä kuolevaisuudesta ja elämän hauraudesta. Ne myös herättelivät ihmisiä pohtimaan tekojensa seurauksia. Muotokuvien taustalle maalattiin kuolemaan viittaavia pääkalloja ja varoittavia tunnuslauseita. Kuolevaisuutta, kaiken katoavaisuutta tai kuolemanjälkeistä elämää ei sopinut unohtaa.

Annika Dahlstenin Yöperhonen, Nocturnal butterfly -videoteos (2015) kosketti hauraasti hipaisten kuin perhonen ikään. Haavoittuvuus ja katoavuus huokuivat siitäkin. Se tarjosi yön surullisenhämärän tuokiokuvan, jossa yhdistyivät kuvallinen maalauksellisuus, musiikki ja liikkuva kuva. Se oli tuotu omaan kappelisoppeensa, erittäin onnistuneesti yksityiseen hiljaiseen, intiimiin nurkkaan. Täällä olisi viihtynyt useammankin viiden minuutin ja kolmen sekunnin näytöksen.

Kuoleman vastapainona oli tarjolla eri aikakausien luksusta, suloisenihanaa turhuutta ja yltäkylläisyyttä. Vitriineissä komeili sekä miesten että naisten toinen toistaan upeampaa puvustoa, miesten parranajovälineistöä, naisten hopeisia hiustenhoitovälineitä ja erilaisia elämään liittyviä esineitä: vihkipallit, levysoitin, ylellisiä viuhkoja jne. Lapsena olisin toivonut näkeväni juuri tällaisen näyttelyn, juuri tällaisia ”pitsiunelmapukuja prinsessamaailmasta”.

Tämä oli näyttely minun makuuni! Tunsin tulleeni ravituksi pitkän kaavan mukaan. Ihmisen taiteellisen ilmaisun eri tavat muodostivat erityisen täydellisen menun: esillä oli konkreettisia esineitä, visuaalisia ja sanallisia ilmaisuja. Oma mielikuvitukseni höysti vielä näkemäni aikakausien hajuilla ja äänillä. Vuoropuhelu yli aikakausien ja taidemuotojen oli ylenpalttista ja virkistävää. Näyttelyssä kuvastui koko elämä, vaikkei ihan kohdusta, mutta hautaan ja vähän sen ohikin. Esteettistä kaipuutani ruokkivat esineiden pikkutarkka taidokkuus ja upeat vitriinisommittelut. Lisäksi näyttelytekstit ja sen kuvasto loivat monipuolisen näkymän teemojen pysyvyyteen ja muuttuvuuteen. Kauneus voi olla ihanne, mutta sen sisältö on ollut eri aikoina jopa aivan päinvastainen.

Vanitas-näyttelyn näyttelytekstit löydät täältä

Näyttely on auki 29.5.2022 asti. Suosittelen!

Liitteenä olevat runot löytyvät näyttelystä ja ansaitsevat erinomaisena näyttelyn osana oman näkyvyytensä.