Syntyperäisenä turkulaisena minulla on moniakin paikkoja Turun seudulla, joita voisi kutsua lempipaikoiksi. Tai kutsuuko niitä sitten sielunmaisemiksi, ankkuripaikoiksi, maadotuspaikoiksi -riippuu varmaan mielentilasta ja hetkestä. Yhtä kaikki, sellaisiin paikkoihin on hyvä etsiytyä hakemaan pysyvyyttä, tuntemaan jalat tukevasti maassa. Paikat ovat ja pysyvät, niihin eivät pienet maailman heilahtelut vaikuta. Yksi näistä paikoista on Liedon Vanhalinna ympäristöineen.
Liedon Vanhalinna on Aurajoen rannalla, lähellä vilkasta Turun Kehätien ja valtatie 10:n risteystä, mutta kuitenkin suojassa kiivaalta liikennevirralta. Valtatie 10:ltä käännytään Vanhalle Härkätielle, joka on ihka oikea pätkä sitä Tuu tuu tupakkarulla -tietä. ”Tulin pitkin Turun tietä, hämäläisten Härkätietä”. Soratie onkin Liikenneviraston museotie, pätkä mennyttä maailmaa ja pisin vanhassa, alkuperäisessä asussaan säilynyt Härkätien pätkä.
Kauneinta aikaa Vanhalinnassa on luultavasti kesäaika, kun kaikki ympärillä viheriöi ja kukoistaa. Silloin voi valita Vanhalinnan kotisivuilta kulttuuripolkuopastuksen kasvillisuudesta ja tutustua luonnossa arkeofyytteihin. Tällä kertaa en kaivannut mitään ylimääräistä, halusin tuntea talvisenkarun maiseman rauhoittavan vaikutuksen. Tarkoitus oli vain saada hengähtää hetki ulkoilmassa ja lyhyen ajomatkan päässä omasta kotiympäristöstä. Onnistuin houkuttelemaan mukaan lapseni, jotka olivat etäopiskelleet ja kaipasivat mielestäni myöskin reippailua raittiissa ilmassa. Kun valoisa aika päivästä on lyhyt ja senkin viettää tietokoneen vieressä, unettava väsymys hiipii väkisin. Ulkoilma ja pieni pakkanen tekevät terää.
Astuessamme kartanon pihapiiriin kauniisti havuin koristellut lyhtypylväät, valaistut kartanon päärakennuksen ikkunat ja ovenpielen joulukuusi kiinnittivät huomioni. Kartano on vielä kerran auki ennen joulua, koronarajoituksin tietysti.
Me olimme päättäneet vetää pipot päähämme ja nousta linnavuorelle, 55 metrin korkeuteen. Kulku sinne käy komean kiviportin läpi.
Kunnon ulkoilukengät jalassa kulku korkeuksiin kävi hyväkuntoisia portaita pitkin tuossa tuokiossa. Portaiden viereen pystytetyt kyltit kertoivat, missä vedenpinta oli minäkin aikana ollut. Varhaisimmassa vaiheessaan, kivikaudella, Vanhalinna on ollut saari vesialueiden keskellä. Erilaisia linnoitusrakennuksia siellä on ollut rautakaudelta (500 eaa) aina 1360-luvulle. ”Vanhalinna” siitä tulikin, kun ”uusi linna”, nykyinen Turun linna, valmistui Aurajoen suulle 1280-luvun alussa, alkujaan saarelle sekin.
Nuoriso oli ihmeissään, kun ylhäällä mäellä ei ollutkaan mitään, ei linnaa, ei mitään rakennelmia, ei mitään. Arkeologisissa kaivauksissa on silti löydetty peräti 11 rakennuksen jäänteitä. Varhaisimmat rakennukset esihistoriallisella ajalla ovat olleet risupunosseinäisiä, keskiajalla on ollut käytössä myös tiili. Epätasaisella maastolla kulkemista on helpotettu tasoittamalla kuoppia laattoilla ja myöhemmin mukulakivillä. Myös puolustusvälineistöstä on löydetty jäänteitä sekä mäellä että linnavuoren ympäristöstä.
Itätuulen puhaltaessa pakkasta tuntui olevan sen verran, ettei korkealla ja aukealla mäellä kovin kauan viitsinyt viipyä. Ehkä kiikarit voisi ottaa ensi kerralla mukaan niin voisi tiirailla Turkuun asti. Pitempään ulkoiluun eväät olisivat paikallaan, lämmin juoma olisi nytkin tehnyt hyvää.
Vanhalinnan historiaa on mielenkiintoista kuunnella sen historian ääniopastuksista. Ruotsinvallan aikana Vanhalinna on ollut piispantilana, sitten läänitetty aatelistila. Noin kahdeksan kilometrin päässä Vanhalinnasta, Littoistenjärven kaakkoisrannalla, sijaitsee Verkatehdas. Vanhalinna oli sen perustajasuvun, Hjeltin suvun tila 1700- ja 1800-luvuilla. Tilan viimeinen omistajasuku, Wanhalinnat, jatkoi tuon ajan maatalouden ja talonpoikaiskulttuurin vaalimista ja arvostamista.
Mauno ja hänen puolisonsa Ester Wanhalinna rakensivat kodistaan elävää museota 1944 alkaen ja lahjoittivat tämän elämäntyönsä ja tilan 1956 yksityiselle Turun yliopistolle. Turun yliopistosta tuli valtiollinen yliopisto 1974, ja näin Vanhalinna jäi Turun Yliopistosäätiön omistukseen. Vuonna 1998 Turun Yliopistosäätiö perusti erillisen Liedon Vanhalinna -säätiön kehittämään kartanon toimintaa museo-, kulttuuri- ja seminaarikeskuksena.
Tähänkin aikaan vuodesta linnavuoren kiertäminen vaikutti luontokokemuksena. Kun huomion vievää aluskasvillisuutta ei ollut, pääsi jyhkeä puusto oikeuksiinsa. Pohjoispuolella kivenlohkareista valuivat komeat jääpuikot.
Aurajoen rantatörmällä kävely täällä luontomaisemissa oli aivan erilainen kokemus kuin kaupungin kivetyllä rantatiellä, puolensa kummassakin. Pakkasen kovettaman polun pystyi kävelemään mainiosti näillä keleillä kun lunta ei ollut. Huonojalkaiselle en kuitenkaan tätä polkua suosittele.
Liedon Vanhalinnassa löytyy jokaisen aikatauluun sopiva ulkoilureitti. Arkeologiapolku on pituudeltaan 800 metriä, Historiapolku 1,4 kilometriä ja Suomen Sydän -reitti peräti 11,5 kilometriä. Kävelimme nyt lyhimmän reitin, mutta kauniina päivänä ja riittävän aikaisin valoisana aikana 1,4 kilometriä ei ole matka eikä mikään.
Tällä hetkellä museossa on esillä perusnäyttely Elämänlanka sekä vaihtuvana näyttelynä makasiinirakennuksessa elokuulle 2021 asti näyttely Phoenixin aika – elämää Turun Yliopistossa 1922-1959. Kotisohvaltakin pystyy tutustumaan museoon mobiilioppaan avulla!
Tänään tämä lyhyt, mutta lyhyttä talvipäivää piristänyt kulttuuriulkoilu antoi mukavasti potkua alkavaan viikonloppuun! Ulos kuntoilemaan kulttuurimaisemiin!
Liedon Vanhalinna wikipediassa
Lähteenäni myös kirja
C.J.Gardberg – P.O.Welin: Suomen keskiaikaiset linnat, sivut 21-22. Otava, 1993.
Kuvat: Päivi Suominen
Pääkuvassa näkyy myös Aurajoen vastarannalla Haagan kartano.
Kulttuurikuplia 