Olihan se itsellekin vähän outo tilanne. Mikaelin kirkko oli täynnä, vaikka ihmiset istuivat harvakseltaan, neljä per penkkirivi. Onneksi tunnelman saavuttaminen ei ole ihmispaljouksista kiinni, sen tulimme huomaamaan. Lauluyhtye Rajaton antoi meille joulunajan aloituksen ja lahjoitti orastavan jouluilon. Silti tuntui, että tällä kertaa, enemmän kuin yleensä, me teimme jouluisen tunnelman kaikki, yhdessä.
Ensivilkaisulla ohjelma näytti osaksi tutulta, osaksi tuntemattomalta. Yhtyeen jäsenet ovat lahjakkaita myös säveltämisen ja sovittamisen saralla. Basso Jussi Chydeniuksen sävellykset ja sovitukset ovat jo enemmän kuin vakio ohjelmistossa – ja hyvä niin – , mutta vähemmän tuttuja ovat muiden teokset. Mielenkiintoni herätti ohjelmassa Niin se saapuu sekä Syli, joiden sävel ja sanat olivat Aili Ikosen käsialaa. Olen syyskuun jälkeen kuunnellut hänen uutukaista levyään Suru ei oo suora viiva, ja väistämättä aloin odottaa jotain mielenkiintoista jazzvivahteista, jota tuore levykin on. (Myönnän, että en ole kovin suuresti joulumusiikin ystävä, mielummin jotain muuta. Yliannos on tullut hankittua kaikenlaisia tonttu-, joulupukki- ja enkeliaiheisia teoksia säestämällä.)
Tonttu, perinteikäs, vanha Lyyli Wartiovaara-Kallioniemen sävelmä on kulkenut lauluyhtyeen mukana jo kaksikymmentä vuotta, ja sillä oli luontevaa aloittaa ja kuulostella puolillaan olevan kirkon akustiikkaa, josta yhtye oli kuulemma nauttinut jo harjoituksia pitäessään. Sitä seurannut uudempi ohjelmistotulokas oli Sakari Heikkilän Kettu ja tähti, kaunis tarina seimen luo löytävästä ketusta. Soila Sariolan sovitus tavoitti pohjoisen, talvisen metsä ja tähtien bling, bling -syttymisen. Kappale on yksi kauneimpia uusia joululauluja, hento ja hellä. Parina tälle kaikui Ketun joululaulu, jossa Tahvanus Tallirenki lähettää ketun katsomaan tähteä:
Tahvanus on tallirenki
iski silmänsä itähän
katsoipa päin luotehesen
katsoi kaiken ilman rannan.
Näki tähen taivahalla
näki tähen taivahalla
pilkun pilvien lomassa
näki pilkun pilvien lomassa
Niin repo etehen juoksi
repo rukka raukka poika
siep oot kengältä kepiät
sekä liukas liikunnalta
Käy nyt tuota katsomahan
mistä meille tähti syntyy
san. trad. suom.
Tässä ihastelen aina Hannu Lepolan avarasti soivaa tenoriääntä ketun kysyessä: ”Mistä meille tähti syntyi? Uusi tähti taivahalle…” Tähtimaailmassa pysyttiin myös kappaleissa Taivaanvalkea sekä Tähtien kimallusta, jotka tyylillisesti olivat kuitenkin toisistaan kaukana. Taivaanvalkeassa Ahti Paunun baritonisoolo soi pehmeästi ja yhtyeen fuugalegato hiveli tiiviydellään ja virtasi kuin sula joulupuro suoraan sieluun.
Jouluruno puolestaan johdatti meditatiiviseen tunnelmointiin toistellessaan joulu-sanaa. Tämän tahtiin voisi kuvitella nukahtavansa jouluateria vatsassaan, hengitys hiljalleen tasoittuen. Kappale mahtuu kokonaisuudessaan kämmenelle, melodioine sanoine päivineen, kuin pieni, pehmeänpumpulinen joulupallo:
Joulu,
se on kuusenneulasten
ja sammuvien kynttilöiden tuoksua,
ja hiljaista,
onnellisen säikähdyttävää rakkautta,
ja lahjoja, ja unta,
jossa kasvoja hipovat enkelin siivet.
Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden pieniä liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja,
jotka joskus luetaan ja unohdetaan.
Ja jossakin ajatusten keskellä
nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.
Mika Waltari
Toisen kerran hypnoottiseen seesteisyyteen kutsui Hiljainen jouluyö, joka sykki jouluyön sydämenlyöntejä Helena Viertolan runon mukaan. Erityisesti tässä pidin kappaleen tasaisuudesta ja kasvamisesta vähitellen ikäänkuin revontulien sanattomaan voimaan. Bassosoolo sekä solistin ja tenorin äänten yhdistelmä sopivat tyynnyttävään sykkeeseen.
Hoosiannassa ja Hark! The Herald Angels Sing -kappaleessa ihmettelin ihaillen, miten näistäkin vaan sovitusvelhouden kaavun suojissa saadaan uudet ja raikkaat sovitukset, jotka svengaavat karibialaiseen tyyliin ja muuntuvin rytmiikoin. Ei ollut todellakaan tylsää, ei!
Mutta entäs ne Aili Ikosen kappaleet sitten… Ehkäpä nämä tulevat seuraavalle levylle sitten, kun niitä on ensin saatu livenä asettaa oikeisiin uomiinsa. Säveltäjä-sanoittajansa mukaan näissä on tuoreen äidin näkökulmaa. Niin se saapuu oli melkein kantaesitys, joten saimme korvat höröllään kuulla jotain ihan tuoretta. Ensikuulemalta se tuntui kansanmusiikki-jazzahtavalta ja rytmiikaltaan kuulijaa haastavalta. Pirteyttä toi hauska kansantanssillinen pujottelukuvio. Tuoreutta oli uusien kappaleiden sanoituksissakin: ensimmäisessä jäi mieleen pätkä sydämen sulamisesta ja siitä, miten ”antaa virran viedä mitä haluaa”. Syli-kappale keinui kuin tuudittajan syli vain voi ja siinä ”itkit, itkin minäkin”-kohta palautti koskettavasti mieleen nuoren äidin tunnot. Aili Ikosella on taito tuoda tuntemukset sydämellisiksi kappaleiksi!
Yhtyeen tekemisen huolellisuus näkyi vaihtuvina asetelmina ja mietittyinä liikkumisina laulujen aikana. Jokaisella oli myös oma juontovuoronsa, mikä osoitti mukavalla tavalla yhtyedemokratiaa. Sykähdyttävin, Jussi Chydeniuksen juonto kunnioitti 70- vuotiasta Pave Maijasta ja hänen pitkää uraansa. Vaikka paikalla ei ollut Munamiestä, saimme kuulla Paven Pidä huolta ihanan lämpimänä bossanovaversiona. Ja kyllä henkilökohtaisesti kuuntelen mieluummin Essi Wuorelan sooloa. (Hups, levyhyllyssäni taitaa löytyä tuo Munamiehenkin levy… :)) ) Kappaleen viesti ei vanhene. Se sopii nyt, tähän aikaan ja aina.
Ainoa ruotsinkielinen laulu Himlen i min famn luotti tummaan väriin altto- ja baritonisooloilla. Tämä kappale ei mitään ylimääräistä kaipaakaan, sellainen voisi tuhota kauniin melodian. Kyllä yksinkertainen(kin) on kaunista!
Viimeiset kappaleet Lapin joulu ja Joulun neiet nivoutuivat toisiinsa ja kuljettivat jonnekin tuntureiden kupeeseen, revontulten alle. Mikaelin kirkko on akustiikaltaan a cappellaan erittäin sopiva ja erityisesti jälkimmäisen kappaleen jeei-e-jee soi upeasti holveihin. Äänten leijuminen ja himmeneminen loi jotain ihanan mystistä. Olin Jussi Chydeniuksen kanssa samaa mieltä, että yleisön laatu korvasi määrän. Tämän konsertin yleisö osasi maistella hiljaisuutta kappaleiden jälkeen. Aplodit kaikuivat runsaina, kun oikea aika oli.
Jos konsertin aloitus oli tuttu ja turvallinen, niin oli myös lopetus. Levyllä Joululaulu on ensimmäisenä, tässä konsertissa viimeisenä virallisena kappaleena. Sydän sai tutun, turvallisen ja lämpimän johdannon seimen lapsen luo, jouluilon. Ja turvallinen oli olo muutenkin, järjestelyt kirkossa toimivat loistavasti.
Jotta yllätystä säästyisi tulevien konserttien kuulijoille, jätän kertomatta sen hupaisan – hmmm – voisiko sanoa ”koronanumeron” sekä ylimääräisenä kuullun kappaleen. Seuranani ollut äitini sanoi kylmien väreiden menneen pitkin selkää ja joulun odotuksen alkaneen aivan viimeisestä, kaiken kruunanneesta ylimääräisestä.
Yhtyeen omat sivut Rajaton, joissa myös tietoa joulukiertueen paikkakunnista
Yhtyeen jäsenet:
Kuvat: Päivi Suominen
Kulttuurikuplia 