Sain ystävältäni yllätyslahjan. Hän lahjoitti minulle, ihan muuten vaan, ison pussillisen itse poimimiaan sieniä ja paljasti vielä kaiken kukkuraksi paikan, josta oli ne poiminut. Siellä niitä on kuulemma pilvin pimein jäljellä, suppilovahveroita. Lahja oli mielestäni käsittämättömän suuri, kuka nyt sienipaikkojaan toiselle kertoo! Se oli henkilökohtaisen luottamuksen osoitus, näin himosienestäjien kielellä tulkittuna. Ystäväni tiesi, että paikka olisi nyt lopullisesti minun valtaukseni. Minun paikkani, minun sieneni.

Lähdin siis tutkimaan lahjaani tarkemmin. Syöksyin kuusikkoon sieniveitsi tanassa. Hyppikääs tänne suppikset! Löysin muutaman ötökänsyömän, yli-ikäisen sienen. Jaahas, selvä huijaus ystävältä, ei tämä mikään hyvä sienipaikka ollutkaan. Kyllä minun vanhalla vainullani olisi jotain pitänyt löytää vähintään vartin sisällä. Jaksoin samoilla puolisen tuntia, sitten tein lupauksen itselleni. Vartti vielä ja sitten lähden. Vartin päästä lupasin, että lasken vielä hitaasti sataan, vasta sitten lähden.

Kuljin. Metsässä risteili polkuja ja päättelin, että tämä on jo jonkun muunkin valtaus kuin minun. Ei ehkä ole kovin suurta toivoa. Tutkin maastoa ja vaihdoin suuntaa kohti selvästi tiheämpää metsää ja ehkä kartoittamatonta maastoa. Kuljin hitaammin. Alkoi tapahtua ja lakata tapahtumasta. Tiheikkö vaati hidastamaan askellusta. En nähnyt sammalikkoon kovin hyvin hämärässä tihkusateessa. Hidastin kulkuani lisää. Aloin havaita muutamia pieniä sieniä. Ahaa, täältä on selvästi joku jo poiminut, mutta täällä on sittenkin jotain!

Kohta löysin lähestulkoon kultakaivoksen: kunnon kokoisia, madonsyömättömiä suppilovahveroita runsaissa ryppäissä. Luottamukseni palasi. En sentään tullut huijatuksi. Aloin poimia ensin ahmimalla, sitten rauhallisemmin ja lopulta rauhallisesti. Maadotuin. Pulssini rauhoittui. Puhdistelin sieniä, katseeni etsiskeli uusia ryppäitä. Hiiviskelin eteenpäin. Rauhoituin löytöjeni äärellä ja ajatukseni alkoivat virrata. Tuli idea tästä kirjoituksesta ja kaivoin kännykän esiin. Kirjoitin ylös pieniä muistiinpanoja elämästä ja tunnelmista, pientä runontynkääkin. Virtaus oli kääntynyt sisäänpäin. Kaukaisen traktorin ääni alkoi kuulua, joku lintu lauloi. Nostin katsettani ja huomasin itselleni poseeraavan luonnon. Luonnon katedraali kaartoi holvinsa ylleni ja valutti rauhaa sisääni.

Soimasin itseäni malttamattomuudesta. Miten olin unohtanut metsän Hitauden opetuksen! Annoin armon myös ystävälleni. Eihän hän minulle sieniä luvannut, vaikka paikan kertoikin. Hän lahjoitti minulle mahdollisuuden. Mahdollisuuden liikkua, rauhoittua, kuunnella. Metsä lahjoitti minulle sienet. Ja paljon muutakin. Vaikka olisin tullut pois tyhjin käsin, oli mielen astia tyhjentynyt kuonasta ja täyttynyt raikkaudella, tuoreella ilmalla ja syksyn rauhoittavalla, pysäyttävällä tunnelmalla.

Kun viimein olin jo oikeasti päättänyt lähteä, luulin löytäneeni syksyn keltaisimman lehden. Mutta se olikin yksinäinen keltavahvero, kanttarelli. Ja millainen kanttarelli! Täydellinen muotovalio, ehjä ja kullankeltainen. Se kruunasi koko sieniretken. Tuhat tavallista suppilovahveroa, ja silti iloitsin eniten kanttarellista, siitä viimeisestä sienestä. Metsä opetti jälleen olemisesta ja elämästä, ja niin opetti kanttarellikin:

a) Lähde etsimään hiekanjyvää, älä hiekkakasaa. Hyvät asiat voivat olla hyvin, hyvin pieniä. Ja ilmaisia. Kuten ystävä, joka vinkkaa sienipaikan.

b) Kun huomaat yhden hyvän, on helpompi huomata toinenkin.

c) Älä kulje pelkästään jo tallattuja polkuja. Poikkea ja etsi oma polkusi.

d) Hyviä asioita kannattaa odottaa rauhallisesti. Niitä oikeasti tapahtuu. Rauhoitu. Älä pakota itseäsi äläkä maailmaa.

e) Joskus parin tunnin sienestämisen kruunaa se yksi täydellinen yksilö.

Ja lopulta:

Sienimetsä antaa aina enemmän kuin ottaa, antaa vähintään ajatuksia. Ja joskus se antaa myös paljon sieniä ja yhden kirkkaankeltaisen kanttarellin, joka täydellistää syksyn parhaan sienikeiton.

Juustoinen sienikeitto (neljälle)

1 l sieniä (suppilovahveroita tai kanttarelleja)

1 sipuli

2 rkl voita tai margariinia

3 rkl vehnäjauhoja (glut. vaihtoehto: maissijauhoja)

1/2-1 kasvisliemikuutio

1/2 l maitoa (tai vastaavaa)

(1 dl kermaa)

1/2 – 1 pkt sulatejuustoa (esim. Koskenlaskija)

persiljaa

mustapippuria

(suolaa)

Kiehauta puhdistetut ja pilkotut sienet sekä silputtu sipuli voissa kattilan pohjalla. Kun suurin osa nesteestä on haihtunut, sekoita jauhot joukkoon. Kaada vesi sieni-sipuli -silpun päälle, lisää kasvisliemikuutio ja sekoita kunnes keitto kiehahtaa. Lisää maito ja juusto paloina, kiehauta jälleen vajaa kymmenen minuuttia, kunnes juusto on sulanut tasaisesti keittoon.

Mausta, lisää kerma ja kiehauta kuumaksi. Mikäli keitto tuntuu turhan tukevalta, lisää nestettä. Tarkista maku.

Paahdettu ruisleipä on keiton ehdoton seuralainen.

Vinkkinä:

Jos et pääse metsään, virtuaalikävele!: https://mieli.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/ymp%C3%A4rist%C3%B6-ja-luonto/hyv%C3%A4n-mielen-mets%C3%A4k%C3%A4velyt