Legendaarinen, 95-vuotias kansallisorkesteri, sitä on Dallapé! Miten sen paremmin sanoisi?! Ennen orkesterin illan konserttia Turun Kaupunginteatterissa kuuntelin Dallapén juhlalevyä kahdenkymmenen vuoden takaa ja katselin sen kansikuvia. Historiaa kerrottiin kokoonpanosta vuosilta 1989-2000, ja olipa myös kuva vuodelta 1934. Musiikin legendoista siinä kuvassa istuivat mm. A.Aimo ja Viljo ”Vili” Vesterinen. Ajatukseni veivät kauas, edesmenneiden isoäitieni (s.1910 ja 1918) nuoruusaikaan. Kuvittelin, miten he katselevat pilven reunalta, kun lapsenlapsi kuuntelee samoja iskusävelmiä kuin he joskus nuorina.

Eivät nämä kappaleet musiikillisesti ole mihinkään vanhentuneet! Taide ja kulttuuri kuvastaa aikaansa, ja sanoituksissa eletään sota-aikaa. Kun kuuntelee Elämää juoksuhaudoissa tai Äänisen aallot, tai naisille omistettuja kappaleita Irja tai Eeva, palaa ilman muuta sota-aikaan. Ja hyvä niin. Melodioissa ja sanoituksissa saavat kuulua historian kerrokset, ihmisten, maan ja maailman matka. Mutta uuden musiikin tekijöiden lisäksi tarvitaan muusikoita, joilla on halua säilyttää historia. Kiitos siitä, Dallapé, ja erityisesti nykyinen toimitusjohtaja-kapellimestari-solisti Juha Hostikka.

Valehtelisin, jos en myöntäisi odotusten olleen korkealla illan konsertin suhteen. Noin vuosikymmen sitten uudistunut orkesteri on täynnä oman aikamme legendoiksi paikkansa vakiinnuttaneita soittajia tai sellaiseksi tulevia, ja orkesterin repertuaarista löytyy legendaarista ohjelmistoa lähes vuosisadan pituiselta matkalta. Ja on kyllä ohjelmistoa, mitä muistella! Koko konserttia kehystivät alussa Georg Malmsténin säveltämä Dallapén tunnussävel ja lopun Jälleen soittaa Dallapé.

Konsertti oli koottu eri vuosikymmenten kappaleista ja jo ensimmäiseen puoliaikaan mahtui koko laajan repertuaarikirjon esittely. Jalan alle meni Martti Jäppilän säveltämä Ilta Oulunjoella -humppa, joka sekin oli saanut sovituksellisen nosteen ksylofonin saundin ja pasuunan glissandojen ansiosta. Kitarasoolossa soi pieni rautalankaripaus ja stailauksen jazz-vivahde väritti mukavana väripilkkuna. Säkkijärven polkka kuultiin Vili Vesterisen perinteitä kunnioittaen harmonikkavetoisesti ennen väliaikaa. Sitäkin oli rikottu hyvällä maulla uudemmaksi, puhaltimien melodialla ja pienin takapotku- ja jazznyanssein. Kappalehan on kuuluisa siitä, että sillä estettiin radiomiinojen räjähtämiset Viipurissa v.1941-42, kun sitä soitettiin tauotta samalla taajuudella, jolle miinat oli asetettu.

Juha Hostikan kaunista, koulutettua ääntä on ilo ja helppo kuunnella. Pitkiä legatokaaria, huolellista fraseerausta ja äänen dynamiikan vaihteluita saimme nauttia mm. kappaleissa Angelique ja Armi. Molemmat lämmittivät samalla tavalla kuin Olavi Virran versiot konsanaan. Armi on maestro Erik Lindströmin alunperin vaimolleen Vuokolle säveltämä kappale, joka 1952 Armi Kuuselan missimenestyksen kunniaksi nimettiin hänen mukaansa. Molemmissa sovituksissa tuotiin viulisti Mauri Saarikosken sielukas soitto esiin ja Armin tunnelma keinui pehmeässä foni-vibrafoni-pumpulimaailmassa kuin missikisoissa ikään! Menevämpää foksipoljentoa tarjosivat Bruno Laakon tunnetuksi tekemä Kissa vieköön ja ”TV:stä tuttu” Muistan sua Elaine täyteläisine puhallinsaundeineen. Jälkimmäiseen, trumpetisti Alvar ”Allu” Kososen kappaleeseen mahtui pientä huumorinkukkaa harmonikka-ksylofonilopetukseen.

Vierailevana esiintyjänä kuulimme solisti Maria Ylipäätä. Onneksi, sanoisin. Hänen tyylikkyytensä sopii tähän orkesteriin luontevasti, mutta ulkoista kauneutta enemmän arvostan sitä, että hän näyttää osaamistaan kappaleen ja musiikin tulkinnalla, ei pelkästään olemuksellaan hehkumalla. Carinassa hän sai lauluun samaa italokeveyttä ja vaivattomuutta kuin Laila Kinnunen, mutta kuitenkin omalla tyylillään. Pienet vivahteet ja korukuviot löysivät vaivattomasti paikkansa ja laulu kupli ilmavasti. Ylipään toinen numero, Kuningaskobra, on sovitushelmi! Jo intro viidakkorumpuineen veti mukaansa ja rummutuksen avulla pysyttiin koko ajan jännittävissä tunnelmissa. Pidän sovituksen nopeista, puhaltimien crescendo-diminuendo -pyrähdyksistä sekä puhaltimien vuoropuhelusta ksylofonin ja harmonikan kanssa. Vaikka ihailen suunnattomasti Laila Kinnusen ääntä ja tuotantoa, väliajan jälkeen kuultu Valoa ikkunassa ei saanut minua kaipaamaan hänen tulkintaansa, niin sulavan linjakas oli tämän illan esitys. Erityispisteet sai Ylipään ohella myös vibrafonistitaituri Arttu Takalo. Pieni sydän oli illan ainoa tango. Vaikka se on tullut kuuluisaksi Annikki Tähden levytyksenä, on varhainen levytys siitä Harmony Sistersissä laulaneen Maire Valtosen, vuodelta 1939 ja Dallapén säestämänä tietysti. Viimeinen Ylipään tulkitsema kappale nosti kyllä kannat kattoon! The Andrew Sisters teki tunnetuksi kappaleen Bei Mir Bist Du Schön, suomeksi Sä kaunehin oot. Laulu on alunperin laulettu jiddishiksi ja Ylipää esitti sen alkuperäisillä sanoilla, Bei mir bist du schejn. Versiossa olikin herkullisesti klezmer-muistumaa ja se väläytti ripauksen Ylipään jazzillisempaa puolta ja improvisaatiotaitoa. Kappale oli kuriositeetti ja harvinainen herkku, josta nautin suunnattomasti!

Orkesterin soittajat ovat jokainen oman soittimensa virtuooseja. Ensimmäisen puoliajan kirsikaksi kakun päälle nousi viileä Ellingtonin Harlem Nocturne Max Zengerin alttosaksofonisoolona. Hänen loppukuviointinsa paljasti, mitä vaille jäimme tänä iltana. Ehkä lisää eri soittimia esitteleviä soolonumeroita ohjelmistoon? Trumpetisti Tero Lindbergin soolot taas ovat itselleni tuttuja ja hän on yksi suosikki-instrumentalisteistani. Vanhemmalle väelle hänen solisteeraamansa kappaleet ovat tuttuja varmaankin Jørgen Petersenin tulkintoina. Buona Sera signorina ripauksilla tenorifonia ja kitaraa sekä Särkyneen toiveen katu (Boulevard of Broken Dreams), jossa ihailin komppiryhmän (b,dr, acc, guit) yhtenäisyyttä, eivät jääneet yhtään Petersenin soittamien versioiden varjoon.

Ilta oli kaikin puolin antoisa. Erityisesti nautin myös välispiikeistä, joihin oli nähty vaivaa, esimerkiksi lainaus Heikki Kahilalta Äänisen aallot -valssin kohdalla. Enkä tiennyt, että maestro George de Godzinsky oli kirjoittanut tämän kappaleen alun perin vessapaperille, paremman paperin puuttuessa, sotaoloissa vuonna 1942! Saimme myös iltaan iloisia uutisia ja makupalan tulevalta levyltä. Tulossa on Malmstén- albumi, jolla tulemme kuulemaan mm. Nuku pikkumies-kappaleen. Kyllä Malmsténin kappaleet ansaitsevatkin uudelleenlevytyksen, niitä kuuntelevat niin nuoret kuin vanhatkin. Kaunis ele Hostikalta oli muistaa ääniteknikoita ja vastasyntynyttä lasta tällä kappaleella. Muitakin sydämellisyyden osoituksia iltaan mahtui. Sinun silmiesi tähden välitettiin nuorelle naiselle tervehdyksenä häntä muistaneelta mieheltä Hostikan tunteikkaana tulkintana ja Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -kappaleen saimme me kaikki onnelliset kuulijat ihan vihoviimeisenä ylimääräisenä numerona kotimatkalle.

Ymmärsin sekä Hostikan juontojen perusteella että omakohtaisesti, miten paljon kaikki olemme elävää musiikkia kaivanneet! Itselleni alkoi olla taas kerran haaste pysyä penkissä, varsinkin, kun toisen puoliajan alussa kuultu Viidakkolaulu on yksi suosikeistani ja saa tanssijalan vipattamaan. Kun ilta piteni, sekä orkesteri että yleisö lämpenivät ja pidot paranivat. Tammerkoski ja Manse elävät Dallapén sovituksena hulvattomasti Suomen Granadana. Espanjalaistunnelmoinnista liu’utaan sulavasti humpan puolelle ja loppuun heitetään vähän jämäkkää mieskuoroa. Jos musiikki voi olla hauskaa ja sovitusidea nerokas, niin tässä on, olé! Muusikoiden soittamisen ja esiintymisen nälkä kävi hyvin selville. Ei tarvinnut edes paljon anella, ja orkesteri kajautti jo ylimääräisenä Glendoran ihanin paksuin puhallinsoundein. Ja sen jälkeen maailmanmakein Sing, sing, sing! Meno alkoi olla kuin Louis Priman säestämässä Swing kids-klipissä.

Kun saatoin kävellen äitiäni kotiin, naureskelimme tyytyväisinä, että vain nuoret miehet puuttuvat enää rinnalta tältä saattireissulta. Utuinen täysikuu valaisi himmeästi, puiston puut humisuttivat syyslehtiään ja korvissa soi vielä pehmeänsuloisesti ekstrojen ekstrana kuultu Sulle salaisuuden kertoa mä voisin. Kertakaikkisen ihana konsertti-ilta!

************

P.S. Toivon, että linkitykset otetaan kunnianosoituksena elävälle musiikille, jota me kaikki kaipaamme näinä aikoina, ei tekijänoikeusloukkauksina. Kaikki eivät valitettavasti live-tilaisuuksiin voi tulla. KIITOS!

P.P.S. Mukailtu otsikko on lainattu Junnu Vainion sanoituksesta Kun soitti Dallapé ja nykyisen Dallapén Jälleen soittaa Dallapé-kappaleesta.

P.P.P.S. Klikkaa auki ainakin linkki Dallapén tunnussävelmään. Tunnistatko kitaraa soittavan legendan? Kyllä, hän on… N.N.!

Dallapé-orkesterin viimeisimmät levytykset:

Soittajan sussu -albumi, 2011 https://fi.wikipedia.org/wiki/Soittajan_sussu

Jälleen soittaa Dallapé -albumi, 2010 https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4lleen_soittaa_Dallap%C3%A9