Kun sanat eivät riitä, taide puhuu.

”Me kaikki tarvitsemme sitä toivoa ja lohdutusta, jota täällä taideteokset, korkeuteen kohoava muoto ja luonnon läheisyys julistavat tai josta ne antavat aavistuksen.”
– Arkkipiispa Jukka Paarman puheesta Ekumeenisen taidekappelin vihkimisjuhlassa 15.5.2005

Vuosina 2004-2005 seurailin kivenheiton päästä, kun Hirvensaloon nousi yksi erikoisimmista ja mielestäni kauneimmista, uusista kirkollisista rakennuksista, Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli. Oli jännittävää katsella, miten suuret, mäntyiset liimapuukaaret vähitellen muodostivat taideteoksen ruodon, ja miten ihan lopuksi kupariset laatat rakentuivat peittämään kaiken auringossa hohtavaksi suomupeitteeksi. Syntyi Ikhthys, Kala.

Taidekappelissa vieraileva aistii rauhaa ja puun hiljaista hengitystä, ja nauttii visuaalisesti selkeistä, minimalistisista linjoista. Ja sinne kannattaa tulla, mutta verkkaisella aikataululla, varata aikaa itselleen ja paikan puhuttelevuudelle. Reitti on helppo: itäistä Aurajoen puolta Stålarminkatua pitkin Hirvensaloon. Sillalta muutaman minuutin ajon jälkeen löytyvät opasteet vasemmalle. Meri-Karinan toimintakeskuksen kyljessä, mäntyisen mäen päällä lepäävä kappeli on 15 vuoden aikana piiloutunut mukavasti ja kuparilevyt ovat tummuneet omaksi hämmästyksekseni todella tummiksi. Tämä on rauhaisa saareke Hirvensaloa. Kappeliin tutustumisen oheen voi liittää nautinnollisen kävelyretken rantatiellä meren tuntumassa, maisemat jalopuineen virkistävät kuten viereisessä Ruissalossa.

Runsaasti kansainvälistä tunnustusta saanut kappeli on arkkitehti Matti Sanaksenahon käsialaa. Kappelin kannatusyhdistyksen suunnittelukilpailussa oli etsitty teosta, jossa toteutuisi toivo ja kirkkojen yhteys. Lisäksi lasitaideteoksen tuli sisältyä osaksi kokonaisratkaisua. Sekä rakennuksen nimi että veneen pohjaakin muistuttava muoto puhuvat symboleista. Kala on kristillisen kirkon vanhin symboli ja vene taas ekumenian tunnus. Koko nimi kertoo paljon: Suomen kansallispyhimyksestä, Pyhästä Henrikistä, yhdeksän kirkkokunnan ekumeenisesta yhteistyöstä hankkeen toteuttamisessa, taide itse rakennuksesta ja sen käytöstä tilana sanoille, sävelille ja kuville, ja kappeli vielä kirkkotilaksi vihitystä rakennuksesta. Kahdeksan vuotta kului suunnittelukilpailun voitosta 1996 ennen kuin kannatusyhdistyksen voimin suunnitelmaa pystyttiin alkaa toteuttaa vihdoin keväällä 2004.

Kappeliin sisään astumisen kokemus vertautuu hämärään saunaan astumiseen, mikä myös on suomalaiselle harras kokemus. Valo lankeaa kappelin eteisessä ylhäältä katon muutamasta ikkunasta. Mäntypuinen tila henkii kuitenkin korkeudesta huolimatta lämpöä ja ottaa tulijan henkilökohtaisesti syliinsä. Matka eteisestä saliin käy kapean käytävän läpi. Siinä hämärästä ikään kuin syntyy kävelemään valoa kohti. Leveät tukikaaret kaartuvat korkealla ylle ja valaisu alhaalta lisää puun lämpöä ja korkean tilan tunnetta. ”Tie hämärästä kohti valoa” toteutuu arkkitehdin toiveen mukaisesti kävellessä kohti alttaria.

Alttarille päin katsoessa pohjoisen puolella, vasemmalla kohoaa lasiteos Passio (Kärsimys), etelässä Jubilate (Riemuitkaa).  Istahdin alttaria kaartavien teosten ääreen. Herkistyin havaitsemaan sisään lankeavan valon leikin ja ulkoa vielä heijastuvan vihreyden. Kuitenkin samalla teokset tarjoavat suojatun, huurretun valoseinän ulkomaailmalta ja ulkomaailmaan.

Taidekappeli-idean isä on kuvataiteilija, pappi Hannu Konola, joka on suunnitellut kappelin etuosan lasireliefit. Hän oli ikänsä unelmoinut paikasta, jossa ihmiset voisivat kokoontua ja hiljentyä vailla raja-aitoja. Unelma on käynyt toteen sekä konkreettisesti ekumeniassa että kappelin käytössä yli taiteen rajojen. Konolan lasitaide on useimmiten voimakkaan värikästä. Taiteilija kertoo osista koostuvien Passio ja Jubilate -teosten synnystä itse teoksessa Ikkunoita ikuisuuteen:

”Arkkitehti ajatteli, että lasimaalaus voisi muistuttaa jäätä. Toive jäi alitajuntaani. Vuosien saatossa luonnoksistani väheni väri. Lopulta luonnos muistutti tuulessa aaltoilevaa rantakaislikkoa. 2003 oivalsin yhdistää kaislikko-idean ja muottiin valetun lasin elävän pinnan. Näin suuriin alttari-ikkunoihin saadaan aina valon mukaan elävä ja sisään tulevaa valoa pehmentävä reliefi.” (tiivistetty lainaus sivuilta 74-75.)

Lyhyesti kuvailtuna Jubilate-reliefissä on nähtävissä liekki- ja kyyhkysteemaa, ja Passiossa viiltoja ja Kristuksen haavoja. Kauneinta mielestäni olivat ylhäällä teosten yhtymäkohdassa näkyvät prismat, ”tähdet”. Niitä olisin voinut lumoutuneena jäädä tuijottamaan aina hämärtyvään iltaan asti.

Kappelissa on pysyvän taiteen lisäksi myös vaihtuvia näyttelyitä. Tällä kerralla sain tutustua taiteilija Birgitta Holopaisen taidenäyttelyyn Mailla, joka on esillä 29.9. asti. Näyttelyn esittelyn mukaan Holopaisen kuvataiteelle on ominaista voimakkaat värit ja luonnonläheisyys. Mailla-näyttelyssä hän käsittelee kaupungin ja maaseudun paikkakokemusta ja luontosuhdetta. Näitä tuntemuksia Holopainen kuvaa abstraktin ja esittävän välimaastossa kulkevalla ilmaisutavallaan, värien ollessa suurin tunteiden kuvastaja.

Holopaisen teoksissa viehätti tummien ja kirkkaiden värien vuoropuhelu sekä värien voimakkaat, kontrastiset leikkaukset. Erityisesti minua miellyttivät tummien pohjien teokset, joissa löytyi orgaanisen luonnon ja inhimillisen kietoutumista yhdistyneenä emotionaalisiin nimiin. Olisin hyvin voinut ajatella jonkin teoksen hankkimista. Voimalla ja herkkyydellä minuun vetosi alla kuvaamani teos Sidos.

Kiinnitin huomiota ja nautin kappelissa myös akustisesti intiimistä tilasta, jota sekä muusikot että puhujat ovat ylistäneet. Olen ollut mukana muutamissa tilaisuuksissa ja akustiikka toimii erittäin hyvin sekä sanataiteen että monenlaisen musiikin esittämisessä. Kuulemista ei tarvitse pinnistellä, eikä täällä ole tyypillistä kovien kirkon seinien kaikua. Akustiikan kappeliin on suunnitellut arkkitehti Alpo Halme.

Konolan toiveissa oli paikka, joka toisi iloa ja toivoa. Rakennus, joka tarjoaisi mahdollisuuden kokea pyhä, ja Jumalan ja ihmisen kohdata. Kun on murtumassa ja elämä painaa katseen ja hartiat alas, silmät kohtaavat Passio-reliefin alareunassa, lattianrajassa lauseen. Mikä ikinä onkaan oma usko tai jumala, kävijää lohduttaa lause Raamatusta: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät (Matt 28:20). Olipa juhla (jubileum) tai kärsimyksen hetki (passio), tämän lauseen läheltä löytyvät sanat usko, toivo ja rakkaus. Ne kirkastuvat läpi valon.

Kiitos toiminnanjohtaja Aira Kuvaja

Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli: http://www.taidekappeli.fi/ ja taidenäyttely http://www.taidekappeli.fi/nayttely/birgitta-holopainen-mailla/

Artikkelissa käyttämäni kirjallisuus:

Kappelissa myytävä esite sekä kirjat

Hannu Konolan lasitaide – Ikkunoita ikuisuuteen (2019)

Pyhä kaunis kala (2008)

Lisätietoa – ja varsinkin kuvia- teoksissa:

Alici, Antonello: Contemporary architecture Finland (2010)

Jetsonen, Jari ja Sirkkaliisa: Sacral space: Modern Finnish Churches (2003)

Tiainen, Jussi: Wood architecture in Finland (2007)

Kuvat: Päivi Suominen